Jarmo Koponen

Kaikki blogit puheenaiheesta Yksilö

Onko yhdentekevää, miten yhteiskuntajärjestys saavutetaan?

Kun puhutaan opiskelusta, tuo se mieleeni kovan pänttäämisen ja ahdistavat luokkahuoneet, jossa on omaksuttava suuri määrä tietoa mahdollisimman lyhyessä ajassa.

Ja koska edelleen menestyksen mittarina käytetään aikaperustaista voimavarojen hyödyntämistä mahdollisimman lyhyessä ajassa, jotta saadaan lisäarvoja tuotettua yhteiskuntaan, josta osuuksia verottamalla voidaan taata tuottavuusketjun jatkuvuus ja vaste, on oppimisympäristön asu useimmiten yhteiskunnan vaatimuksia vastaava: ahdistava ja painostava.

Ilmastonmuutos ja yksilönvalinta

Minä väitän, että vain harvalla ihmisellä on aito tahto tuhota ympäristöään, mutta taustavaikuttimet ohjaavat yksilön käytöstä, jossa korostuu niin henkiperintö, kuin kokemus oikeudenmukaisuudesta, joka ei ole -– toisin, kuin yleensä oletetaan, kaikkeudellinen totuus, vaan yksilön kokemuspohja ja tunnetila. Tästä syystä myös ilmastokysymykset ja huolenaiheet, jota kuka tahansa omasta elämästä kiinnostunut tallaaja vain saattaa - on itsestään selvää, että yksilöt haluavat vain parasta itselleen ja ympäristölleen, eivät

Mikä on yksilön valinta?

Suurempaa ihmisyyden vastustajaa saa hakea, kuin he, jotka puhuvat kansanvaltaisuuden puolesta, sillä juuri he pitäytyvät keskitetyn vallan kahvoissa ja juuri he pitävät yllä pelkoa yhteisöistä, jotka aiheuttavat vahinkoa.

1. Onni on suuri vihollinen sellaiselle, joka pelkää menettämistä ja vapaus suurin uhka hänelle, joka kasvoi ohjatun mielivallan alla.

2. Edustettu kansa on ulkoistettu omatunto ja laki aidattu mielivalta, jota hallinnoi ”lainoppineet ja kirjanoppineet.”

Kumpi tuli ensin, tunteet vai järki?

Yleensä puhuttaessa ylevistä arvoista, jotka ohjaavat yksilön valintoja, niin kuin päättäväisyys, määrätietoisuus, uskollisuus, omistautuminen ja sinnikkyys, puhutaan arvostelevista arvioista liittyen yksilön ominaisuuksiin, jossa johdonmukaisuus ja järkevyys korostuvat, mutta tunteiden merkitystä vähätellään ja pidetään ”haihatteluna” sekä ”hysteriana.”

Päästöjen vertailua — yksilö- vai valtiotaso?

Tänään maanantaina julkaistun IPCC:n raportin myötä on jälleen virinnyt aktiivisempi keskustelu ilmastonmuutoksen syistä, vastuusta ja kyseisen vastuun välttelystä. Samalla on naftaliinista kaivettu klassinen tokaisu, ettei Suomi voi pelastaa koko maailmaa kun Kiina/Intia/Keppihevonen saastuttavat enemmän, ja että siksi ei pidä vähentää päästöjä.

Yhdenkin kerran vertaisesti

Viime viikkoina on tullut julkisuuteen useampi tapaus, jossa romaniväestöön kuuluvat henkilöt eivät ole saaneet palvelua etnisen taustansa vuoksi.

Etninen tausta ja eritoten romanitausta on ollut esteenä yhdenvertaiselle kohtelulle vuosikymmeniä Suomessa eli siinä ei valitettavasti ole mitään ihmeellistä. Erikoisia näistä viime aikojen tapauksista tulee siksi, että ne ovat ylittäneet laajasti uutiskynnyksen ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana, etenkin sosiaalisessa mediassa.

Hyödytöntä, turhaa vai arvokasta

Kohtaamiset voivat olla väkinäisiä sisällöttömiä tapahtumia, mikäli elämä muodostuu ainoastaan kiireisistä suorituksista. Suoritusten merkitys voi jäädä sekavaksi, ellei arjen kohtaamisia nähdä kokonaisuuksina. Hyvinvoinnista tai jaksamisesta ei piitata, jos elämänhallinta on heikkoa.

Tämänhetkisen yhteiskunnallisen keskustelun ongelmia

Yllättävä määrä yhteiskunnallisen keskustelumme väärinkäsityksistä ovat termistöön ja taustalla vaikuttaviin ideologioihin sidonnaisia. 

 

Kun tarkastellaan esimerkiksi identiteettipolitiikkaa, voidaan havaita sen nojautuvan humanistisiin ideologioihin, kuten Judith Butleriin ja ajatukseen Identiteetin konseptista. 

Monin paikoin yrittäessäni tarkkailla tätä tilannetta mahdollisimman neutraalista näkökulmasta lähtöasetelma tuntuu olevan tämä: 

 

Pirkko Saisio: Valkoisen heteromiehen paradoksi

Kuka päättää kaavoituksesta,

kuka sinne rakentaa?

Hallituspaikat rakennusyhtiön – kuka niillä istuu?

Kenen sauna lämpeää, kun tontit jakoon laitetaan?

Kuka se on, joka vuokratulot kahmii? Kuka hoitaa gentrifikaation?

 

Se olin minä. Minä heitin itseni pihalle.

Myöhästymiset vuokrien – jo riitti. Itseni kadulle laitoin.

 

Kuka käärii massit, kuka voitot kotiuttaa?

Kuka rahan valtaa edustaa?

Kuka on se nykypäivän juutalainen?

 

Se olin minä. Minä otin pikavipin.

Ihmisarvo on narsistien egoilua

Meidät opetettiin lapsena kunnioittamaan muita ihmisiä, olemaan oikeudenmukaisia ja kiellettiin narraamasta. Tärkeää oli miettiä, miltä toisesta tuntuu ja tarvittaessa pyytää anteeksi. Sitä kutsuttiin "ihmisyydeksi".

Meitä huijattiin.

Se oli kaukaisen ja harvalukuisen pohjoisen heimon suppean osan toimintaohje oloissa, joissa ei ollut näköpiirissä minkäänlaista välitöntä uhkaa - niin kuin laita kattavasti todellisuudessa on.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä