Jarmo Koponen

Kaikki blogit puheenaiheesta EU

Uskooko Suomi itse arktiseen alueeseen?

Suomi on pitänyt esillä arktisten alueiden merkitystä ja toivonut, että EU:ssa katse kohdistetaan pohjoisille alueille.

Mutta uskooko Suomi itse arktiseen alueeseen ja omaan maakuntaansa Lappiin?

Liikenne-ja viestintäministeriö pisti viime viikolla stopin Jäämeren radan jatkosuunnittelulle. Perusteluina olivat mm. peruuttamattomat haitat poronhoidolle. Jos tämä oli yksi painavimmista perusteista, Lappiin ei tule jatkossa kinttupolkua suurempia liikenneinvestointeja.

Musiikki ja viihde ei ole vain harvojen etuoikeus

EU:n uusi tekijänoikeus direktiivi tulee viemään musiikin ja viihteen pois köyhimpien ulottuvilta. Pohdin asiaa tuumittuani tulin tähän tulokseen. Tämä tulee nostamaan hyvin mahdollisesti jälleen piratismin lukua. Suoratoistopalvelujen luvattiin takaavan edullisen viihteen kaikkien ulottuville, mutta korkeammat tekijänoikeuskorvaukset tulevat nostamaan palvelujen kuukausihinnat osan väestön tavoittamattomiin. Ja kun heiltä katoaa mahdollisuus hyödyntää viihdettä laillisesti se nostaa kiusausta kiertaa lakia ja esimerkiksi ladata musiikki torretista laittomasti.

Suomi, EU, Brexit, kansanäänestykset, media

 

Suomessa pidettiin 16.10.1994 kansanäänestys liittymisestä Euroopan unioniin. Jäsenyyttä kannatti 56,9% ja vastusti 43,1%.  Äänestysaktiivisuus oli 74%.  Eduskunta hyväksyi jäsenyyssopimuksen perustuslakia väljästi tulkiten 18.11.1994 äänin 154-45, yksi tyhjä ja yksi poissa. Jäsenyys alkoi 1.1.1995.

 

Pietikäinen: Eläinkuljetuksista on luovuttava

Vuosittain miljoonia eläimiä kuljetetaan EU:n alueella sekä EU-maiden ja kolmansien maiden välillä. Useat raportit ovat paljastaneet törkeitä laiminlyöntejä lainsäädännön noudattamisessa, julmaa eläinten kohtelua sekä sopimattomia kuljetusolosuhteita.

Porkkanaa vai keppiä maatalouteen?

OP-ryhmän entinen pääjohtaja, selvitysmies Reijo Karhinen julkaisi eilen ansiokkaan raportin, jossa käsitellään maataloustuotannon kannattavuutta monipuolisesti. Karhisen pääviesti: ”maatalous on myös tulevaisuuden elinkeino”, on itsestään selvä, mutta kannattavuusongelmien puristuksissa tarvitsee vahvistusta ja konkreettisia esityksiä tilanteen parantamiseksi. Jo tarve tällaisen selvityksen tekemiseen kertoo olennaisen maatalouden tilasta Suomessa.

Kysytäänpä lupa Brysselin byrokraateilta!

 

Eduskunta käsittelee jatkuvasti hallituksen lakiesityksiä, joilla on eri tasoisia siteitä Euroopan unionin lainsäädäntöön. Esityksiä valmistellessaan ministeriöt selvittävät, voiko eduskunta päättää niinkuin Suomen ja suomalaisten etu vaatisi tai meille olisi hyvä.

 

EU on kietoutunut lähes kaikkeen. Se ei ole enää vain talousyhteisö, vaan myös poliittinen liitto ja vallankäyttäjä. Komission virkamiesarmeija tutkii jäsenmaiden päätöksiä ja ampuu, jos aihetta ilmenee. Ja usein sitä ilmenee.

 

Oikeiston riidellessä vasemmisto voi päättää EU:n tulevaisuuden

Suomessa Brexit nähdään osoituksena oikeistopopulismin vaaroista, myös vasemmiston parissa. Suomen vasemmistossa ajatellaan, että mitään vastaavaa sekoilua ei olisi tapahtunut mikäli Jeremy Corbyn olisi ollut vallassa. Briteissäkin jotkut tuntuvat toivovan, että Labourin voitettua vaalit Corbyn peruisi Brexitin.

Hallitaanko Suomea ulkomailta?

 

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, meille uskoteltiin, kuinka Suomi pääsee vaikuttamaan? Ikävä tosiasia on, että niihin asioihin, jotka ovat Suomelle tärkeitä, kuten metsät, päästöt tai asedirektiivi, vaikuttavat muut maat. Suomi on ollut heikko neuvottelija ja tekee mielellään kompromisseja, jopa oman etunsa vastaisesti

Euron myötä pääsimme vastuuseen Kreikan sotkuista. Euron ulkopuoliset maat eivät tätä Riesaa saaneet. Näin ei ole käynyt muille pohjoismaille.

Voi tätä ihmisen hulluutta !

Donald Trump julisti elokuussa 2018 USA:n perustavan avaruusjoukot hallitsemaan avaruutta. Myös Kiina ja Venäjä tavoittelevat samaa. Ilmeisesti myös EU on liitymässä joukkoon.

Yle uutisoi 23.1.2019: EU-komissaari Elżbieta Bieńkowska ehdottaa, että Euroopan Unionin tulisi perustaa omat avaruusjoukkonsa.   ”Meidän pitää luoda eurooppalainen avaruusarmeija keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä”.

Vielä tästä ei ole päätöstä, mutta kun komissaari ehdottaa, niin pitkällä ollaan.

 

Suomen maatalous kärsii syvenevässä EU-kriisissä

 

Maatalous oli vaikein asia Suomen neuvotellessa Euroopan unionin (tuolloin EY) jäsenyydestä. Silloinen ulkoministeri Heikki Haavisto, kesk, oli murheellinen tultuaan viimeisestä neuvottelusta maaliskuun alussa 1994. Erityisesti Etelä-Suomea koskevan artiklan 141 pysyvyys jäi suullisen lupauksen varaan. Nyt se onkin käytännössä merkityksetön.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä