Jarmo Koponen

Kaikki blogit puheenaiheesta Suuruudenhullu

USA:ssa täysi kaheli vallan hanikoissa

USA:n presidentti Donald Trump on jälleen kunnostautunut sosiaalisen median parissa. Eilen uutisoitiin Trumpin twiitistä, missä hän jakamallaan videolla pahoinpitelee miestä, jonka pään tilalle on muokattu uutiskanava CNN:n logo. Trump on syyttänyt CNN:ää muun muassa valeuutisista.

Trump on luonnehtinut sosiaalisen median aktiivisuuttaan ”nykypresidentilliseksi”.

Kaikesta päätelleen USA:ssa on täysi kaheli vallan hanikoissa.

USA on maailman suurin sotilasmahti. Mitä tästä vielä tulee?

Trumpilla on Suomessakin ihailijansa ...

Lahden märkä uni

Etelä-Suomen Sanomat jatkaa edelleen kummallista hehkutusta Suur-Lahden puolesta. Ikävä että pätevänä toimittajana pitämäni Mikko Kiveläkin on syyllistynyt siihen. Siitä hyvänä esimerkkinä on Hollolan talousjohtaja Hanna Hurmola-Remmistä kirjoitettu hyvin tarkoitushakuinen juttu (ESS 14.8). Ihmettelen itse miksi moinen selvitys alkujaankin piti tehdä. Kaikkihan tiesivät jo etukäteen mitä nämä selvitysmiehet tulevat esittämään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä