Jarmo Koponen

Valko-Venäjä

Lukashenko Lontooseen olympiakomitean johtajana?

Valko-Venäjä on diktatuuri keskellä Eurooppaa. Maan johtaja pitää tiukkaa kuria. Silti kansalaiset pääsevät matkustamaan, kun heillä on rahaa. Mutta rahaa tarvitaan kohtuuttomasti muun muassa viisumin hankkimiseen. Jostain syystä EU pitää kiinni 60 euron viisumimaksusta. Tähän olisi saatava loppu.

Valko-Venäjän poliittinen paine voisi purkautua hiljakseen naapurimaissa. Ihmisille olisi annettava mahdollisuus matkustamiseen ja alennettava EU-viisumin hintaa tuntuvasti tavallisten ihmisten kukkarolle sopivaksi.

Jääkiekko kuuluu kansalle

Valko-Venäjällä käyneet kertovat maassa olevan jääkiekkokaukaloita mitä kummallisimmissa paikoissa.

Vuoden 2014 jääkiekon MM-kisojen vieminen Valko-Venäjältä olisi kova henkilökohtainen näpäytys itsevaltiaalle Aljaksandr Lukashenkalle. Hän on vannoutunut jääkiekkofani, jonka oma joukkue voittaa aina.

Näin demokratiaa pilkataan

Yhdysvaltojen presidentti, Barack Obama, kiirehti Hosni Mubarakin eron jälkeen lausumaan, että kansa on puhunut – Egypti ei ole enää koskaan samanlainen.  Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ei pitänyt aivan yhtä kiirettä, mutta myös naapurimme päämies totesi, että demokraattinen kehitys Egyptissä on rauhan ta

Free Vladimir Nekljajev

Tavallisen toimittajan on vaikea vaikuttaa Valko-Venäjän valitsemaan politiikkaan – solidaarisuutta enempää ei juuri kukaan pysty vangituille oppositiopoliitikoille tarjoamaan.

Siinäkin on kuitenkin yllin kyllin. Tämä tuntui olevan sanoma keskiviikkona eduskuntatalon lisärakennuksessa, jossa perustettiin Valko-Venäjällä vangitun Vladimir Nekljajevin tukemiseksi kansalaisryhmä ”Free Vladimir Nekljajev”.

Eurooppalainen diktaattori

Odottaako meitä Valko-Venäjän kohtalo?, näin kysyy venäjänkielisessä kommentissaan nimetön kirjoittaja. Kirjoittaja osallistuu keskusteluun, jota virittää Novaja Gazeta, WikilLeaksin yhteistyökumppani Venäjällä.

Julkaise syötteitä