Jarmo Koponen

Talouskriisi

Rautatieindikaattori, eurokunnon paras ennustaja

Kreikan tilanteen ei olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä. Mistäkö minä sen tiedän? Rautatieindikaattorista.

Rautatieindikaattori on mittari, jonka olen juuri kehittänyt ennustamaan sitä, miten eri maiden taloudet pärjäävät Euroopassa. Uusia mittareita ja toimia on peräänkuulutettu, stressitestit eivät kerro kaikkea, hallituksia kaatuu, mutta ei hätää. Rautatieindikaattori kertoo lahjomattomasti myös, kuinka euromaa pärjää eurossa.

Turnajaistalous

Kun Yhdysvalloissa on valittu uusi presidentti, Venäjän presidentti pitää odotetun puheensa ja kertoo, mitä Venäjällä ajatellaan maailmantaloudesta.

Talouskriisi on sekoittanut puheenkirjoittajien konseptit niin rapakon takana kuin Venäjällä. Medvedevin puheesta on saatu maistiaisia: Venäjä ehdottaa uutta kansainvälistä järjestelmää, joka kitkisi ylimääräisen luovuuden maailman rahoitusmarkkinoilta. Sääntöjen pitäisi olla kaikille samat.

Julkaise syötteitä