Jarmo Koponen

Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi

Poikkeuksellisen ansiokasta puhetta Venäjästä

Moni uutinen Venäjällä ja Suomessa olisi vailla mystiikkaa ja väärinkäsityksiä, jos suomalaiset käyttäisivät enemmän venäjän kieltä. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta tavan tästä uutisissa mittasuhteet tuntuvat heittävän häränpyllyä. Kohu suomalaisten asuntokauppojen rajoituksista on yksi esimerkki. Kohun synnyttämiseen ei tarvittu edes tavanomaisia suomalaisia välikäsiä.

Sotshin vihreät talviolympialaiset

Venäjä järjestää vuonna 2014 talviolympialaiset. Kisoja varten Sotshin kesälomakaupungin ilme on monin osin tuhottu. Talviurheilua varten on lähivuorille luonnonpuistoihin tehty hiihtoalueita, joita aiotaan käyttää vain kisojen aikana. Tai tämä on hyvin todennäköistä, kertoivat viikonvaihteessa Helsingin Vuosaaressa aktivistit Mustanmeren rannoilta.

Venäjällä on asioita, joista pitää puhua

Viisi vuotta sitten kuolleen Anna Politkovskajan murhatutkimukset vaikuttavat epätoivoiselta yritykseltä esittää musta valkoiseksi. Annasta on tullut enemmän. Hänen murhansa selvittäminen on tärkeää, koska legenda syö arvovaltaa maan oikeuslaitokselta ja poliisilta. Mutta mikä tärkeintä yksi ainoa murha toimii vahvana pelotteena. Näin käy, jos et pelaa sääntöjen mukaan.

http://www.euronews.net/2011/10/07/murdered-russian-journalist-remembered/

FSB ahkeroi

Venäjän oikeuslaitos ja viranomaiset toimivat tarvittaessa juohevasti keskenään, kuten Anton-kohua seuranneet ovat huomanneet. Venäjän tandem, pääministeri Vladimir Putin ja presidentti Dmitri Medvedev, johtaa maata tiettävästi sopuisasti.

Tyyppitapaus

Ikäihmisen karkottaminen on Suomen ulkomaalaislain tulkitsijoille tyyppitapaus. Tulosalueen johtajan Olli Koskipirtin vastaus ei kuulosta selittämiseltä eikä puolustelulta. Poikkeuksellista huomiota ei osattu odottaa maahanmuuttovirastossa. Nyt Maria Kirbasova on jo saanut ainakin vuoden jatkoajan oleskeluluvalleen ja me muut mietittävää.

Julkaise syötteitä