Venäjä järjestää vuonna 2014 talviolympialaiset. Kisoja
varten Sotshin kesälomakaupungin ilme on monin osin tuhottu. Talviurheilua
varten on lähivuorille luonnonpuistoihin tehty hiihtoalueita, joita aiotaan
käyttää vain kisojen aikana. Tai tämä on hyvin todennäköistä, kertoivat
viikonvaihteessa Helsingin Vuosaaressa aktivistit Mustanmeren rannoilta.
Toisin
kuin Sanghai tai Mumbai Moskova ei tunnu edelleenkään kiinnostavan
maailmanluokan finanssikeskuksena. Bisnes on Venäjällä
omanlaistaan ja voittojen kotiuttaminen voi olla vaikeaa, mutta ei
mahdotonta.
Moskovan pormestarin erottaminen oli näytös koneiston toimimisesta. Presidentti Dmitri Medvedev tuskin edes itse näki koko ilmoitusta, joka pätkähti Juri Luzhkovin pöydälle tiistaiaamuna.
Moskovan kaupunginjohtaja hallitsee julkisuutta ovelasti. Lippalakistaan tunnettu pormestari Luzhkov on opposition Solidarsnost-järjestön blogistin mukaan täysin kyllästynyt presidenttiin. Blogisti otsikoi juttunsa - Varas huutaa: Seis, varas!
Time-lehden vuoden ”henkilö” on liikemies, varsinainen ”ensin hoidetaan tärkeimmät asiat” -mies. Haastattelu on perusteellinen. Se kertoo lehden tavoitteesta kertoa Venäjän johtajasta amerikkalaisesti monelta kantilta. Vladimir Putin avautuu. Hän perustelee, millaisen tasapainoisen Venäjän haluaa mies, joka lukee pitkillä lennoilla raamattua. Venäjän etuja valvotaan herkeämättä. Kysymys on moraalista.
Kremlin kabinettipolitiikkaa on aina ennustettu. Venäläisen järjestelmän tutkimusta sanotaan edelleen ja syystä kremlologiaksi. Vuonna 1993 Thane Gustafsson ja Daniel Yergin hahmottelivat Venäjän tulevaa kehitystä kirjassaan "Venäjä 2010"-ja sen merkitys maailmalle.
Työ pohjoisten merialueiden öljy- ja kaasuesiintymillä on tehnyt Norjasta rikkaan. Suurin piirtein neljänkymmenen vuoden aikana maan energiateollisuus on ansainnut noin triljoona Yhdysvaltain dollaria. Uusia esiintymiä löydetään koko ajan.
Norjalaiset ovat luoneet varallisuutensa monikansallisten yritysten kanssa. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljyn myyjä. Myös öljyn suurin viejä Venäjä haikailee aina vain hankalammille alueille Pohjoisnavan tuntumaan.