Pikaviestimissä oli tiistaina kuhinaa. Ihmiset
tweettasivat kiivaasti.
Osassa viesteistä oli ihaileva sävy, toisissa
syytettiin järjestelijöitä mokista.
Kyllä, itsenäisen Suomen juhliessa, minä seurasin
naapurimme tapahtumia.
Normaalissa demokratiassa oppositio kamppailee vallasta ja
haaveilee johtavan puolueen syrjäyttämisestä. Venäjä on normaali vain
tilastoissa. Muutaman kuukauden pyörittelyn jälkeen Venäjälle ilmestyi
poliittinen ”haastaja”, multimiljonääri Mihail Prohorov (s. 1965), jonka
tarkoitusperistä on selvää vain tavoite vallasta. Globaalin kapitalismin
moniottelijalla on mahdollisuus nousta isoon rooliin. Siihen nähden miehestä on
kirjoitettu kovin vähän Suomessa.
Venäjällä vaalit ovat yllätyksellisiä, jos niin halutaan. Tosin viimeisimmästä yllätyksestä minulle on kulunut jo 18 vuotta. Vuonna 1993 hajotettiin maan parlamentti ja valittiin uusi yhteistyökykyisempi alahuone eli duuma.
Pian loppuu monelta vuoden alun piina, feissbuukiton tammikuu. Meillä kotona ollaan nyreissään, kun vietän vapaa-ajasta melkoisen osan seuraamalla, mitä kaikkea maailmalle kuuluu.
Arctic Sea -aluksen vieminen suoraan Novorossiskiin, venäläiseen sotilassatamaan kertoo, ettei laivan lastina ollut pelkästään puutavaraa Algeriaan. Ehkä näin, ehkä ei. Kuka hyötyy huhumyllyn pyörittämisestä?
Laivaliikenne on hyvin kansainvälistä. Omistussuhteet ja laivaliikenteen järjestelyt ovat ammattilaisillekin monimutkaisia vyyhtejä. Rahti ja raha liikkuvat miehistöillä, joissa kansallisuudet ovat iloisesti sekaisin. Arctic Sea -aluksen etsinnän nimittäminen mysteeriksi on lievä ilmaisu.
Helsingin yliopistolla presidentti Dmitri Medvedeviä kuunneltiin tarkasti. Puhetta puffattiin valtavasti. Toimittajia oli Venäjältä presidentin mukana ennätysmäärä.
Syy on selvä: Venäjän ulkopolitiikka palvelee sisäpolitiikkaa. Ety-järjestön kokouksen aikana joulukuussa Venäjä ei vielä tuputtanut kaikin voimin uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelmäänsä, vaan tyytyi vesittämään kokouksen loppuasiakirjan.