Olen alkanut suhtautua
elokuuhun odottaen; mitä vaan voi sattua, Venäjällä. Enkä
tarkoita iänikuisia suopaloja. YLE Puheessa voi joka päivä
kuunnella, mitä 20 vuotta sitten tapahtui. Ulkolinja special
muistelee televisiossa kohtaloita entisessä Neuvostoliitossa.
Vuonna 1988 Venäjän yksityistämisestä vastanneen entisen varapääministerin Anatoli Tšubaisin perheessä tapahtui tärkeä asia. Tšubaisin puolison kohdalle tuli vuoro saada auto työpaikan autojonossa.
- Ei minulla sen paremmin kuin Anatolillakaan ollut ajokorttia sen enempää kuin rahaakaan. Kukaan ei ottanut Jaltaa, koska sitä ei arvostettu. Ostimme auton, vaikka jouduimme lainaamaan rahat, kertoo Ljudmila Tšubais tuoreessa suomeksi ilmestyneessä Taustalla ja tulilinjalla: Venäjän yksityistäjän Anatoli Tšubaisin elämäkerta -kirjassa.
Venäläisten elämän suunta on kääntynyt edellisten vuosien aikana, kirjoittaa kirjailija Viktor Jerofejev. Kansallinen apatia on vaihtunut ajatukseksi – myös minä haluan elää paremmin. Kirjailija ja tv-ohjelman isäntä peräänkuuluttaa perhearvoja, joita Venäjällä on vaurastumisen myötä mahdollista ajatella – selkeämmin.
Stanislav Govoruhinin elokuva ”Näin ei voi elää” kertoi vuonna 1990 ihmisille, minkälaisen perinnön neuvostoelämä jätti kansalaisten kestettäväksi. Tak zhit nelzja – Näin ei voi elää osoitti krouvilla tavalla, mitä Venäjästä oli tullut neuvostokomennossa.
Kremlin saloja selvittävät kremlologit. Syystä. Mikään ei välttämättä ole sitä, miltä näyttää. Loistoa ja kimallusta ei tietenkään tarvitse avata mitenkään, mutta henkilövaihdoksia ja suuria linjauksia on perusteltava. Ihmisten tarkkailu on sitä paitsi paljon helpompaa kuin suurien linjojen miettiminen. Venäjälle on etsitty ideaa. Lopputulos on yleensä sama kuin presidentti Mauno Koiviston samannimisessä kirjassa – satoja sivuja mahdottomasta, ilman vastausta.