Toimittajien laiskuus on itsesensuuria huolestuttavampaa

Journalismi on hieno ammatti. Kaikki liittyy kaikkeen. Olen seurannut Venäjää pian 30 vuoden ajan ihan työkseni. Asunut Neuvostoliitossa ja Venäjällä; kerännyt tietoa ja käyttänyt saamaani informaatiota hyvin vapaasti. Toimittajan velvollisuus on kertoa siitä, mitä hän kuulee ja näkee. 

Joskus yllätän itseni edelleen miettimästä, onko tästä aiheesta kerrottava? Yleensä aina olisi. Kaikesta voi kertoa, mutta kuka tekee valinnat. Voimmeko päästää jonkun yrityksen sanelemaan mistä kerromme? Emme, mutta näin tapahtui silloin kun Suomi kävi Neuvostoliiton kanssa vaihtokauppaa. Poliitikon haukkuja emme pelkää, mutta liikemies voi edelleen olla vaikeampi kohde. Kaikki eivät ole talousrikollisia, silti ahneus ajaa monet tekoihin, kuten veronkierto, jota ei voi hyväksyä.  Epätodennäköisemmin mitään vakavaa seuraa sille, jota julkisesti haukutaan. 

Keskustelin Anna-Liisa Haavikon radio-ohjelmassa kollegani Susanna Niinivaaran ja emeritusprofessori Esko Salmisen kanssa suomalaisten toimittajien suhteesta naapurimaahamme Venäjään. Susanna muistutti, että uutistemme suuri harha on se, että Venäjä olisi Neuvostoliitto. Toinen harha on se, että Venäjällä olisi yksi mielipide. 

Viime kuukausien kehitys on kiinnostavaa. Haaste toimittajille. Muutokset ovat hitaita niin kuin ne olivat 1980-luvun lopussa, jolloin asuin Suomen Yleisradion kirjeenvaihtajana Moskovassa. Todistin vuosien ajan mielenosoituksia. Vuonna 1990 Baltiasta puhaltanut muutoksen henki puhkui jättiläisen kumoon, koska ihmiset olivat saaneet tarpeekseen. Nykypäivän Venäjällä odotan kansalaisten saavan enemmän vastuuta. He ovat sen arvoisia. 

Venäjällä on edessä jännät presidentinvaalit. Kukapa olisi uskonut. Suomessa on monia, jotka epäilevät, ettei Venäjä ehdi hoitaa kaikkia asioitaan, koska valtaa ei osata jakaa vaan aina mielistellään johtajaa. Yksi iso asia on siis presidenttikeskeisyys. 

Meillä Suomessa valitaan tiimipelaajaa. Diplomaatti, jolla on pelaajan kykyjä. Poliittisessa vaalissa on tietysti myös asenne-eroja suhtautumisessa euroon ja kuntauudistukseen. Meillä on jotenkuten hengissä vasemmisto ja oikeisto. Tätä ei Venäjällä nähdä. Ideologialla ei ole niin väliä, enää. 

Kauppa on tärkeää. Mutta kuulun heihin, joiden mielestä demokratia on niin tärkeää, että joskus on uhiteltava, varsinkin liikemiehille, jotka ajavat ennen muuta osakkeenomistajien etuja. Ne ovat usein ristiriidassa yleisen edun kanssa. Valitettavasti. 

Suomessa keskusteltiin vaalien aikana taktiikoista. Kenellä ehdokkaista on ylipäätään läpimenon mahdollisuus. Kuka pääsee toiselle kierrokselle? On varmaan hyvä kysyä, miten olisi käynyt Venäjällä mielenosoitusten, jos presidentti Medvedev olisi päättänyt jatkaa? 

Suomella ei ole erityissuhdetta Venäjään, mutta tiedämme, että meihin suhtaudutaan hyvin. Naapuruuteen ei liity mystiikkaa. En tiedä, onko tällä Venäjällä niin suurta merkitystä, mutta Suomen presidentin tulisi suomalaisen yrityselämän mielestä keskustella käytännön liiketoimista presidenttien välisissä neuvonpidoissa. Yli 30 vuotta idänkauppaa tehnyt vuorineuvos Ilpo Kokkila sanoi televisiossa, että hyvät suhteet ovat keskeisessä asemassa. Kaupan edistämiseen tarvitaan kaikki voimat. Suomalaisia on Venäjällä paljon. Erään laskutavan mukaan 700 yritystä. 

Eurooppaa uhkaa taantuma. Valtioiden luottolamat ovat osittain markkinoiden ratkaisujen seurausta. Paljon on syytä valtioissa. Jos valtio on yhden henkilön varassa, syyllinen on helppo osoittaa. Aina ei tietysti olla oikeudenmukaisia. Systeemit heikkenevät ihan vanhuuttaan, ja jos on tehty valuvika, korjaaminen on vaikeampaa. Yksityistämisessä on tehty pahoja virheitä ainakin Suomessa. Ja eikö Venäjälläkin? 

Suomalaiset poliitikot ihmettelevät kirjassaan (Vasen oikea, oikea vasen; Iiro Viinanen ja Esko Seppänen. Minerva 2012) alihintaan yksityistämistä, ja kaivostoiminnan antamista ulkomaiseen omistukseen. Itse lisäisin listaan vielä terveydenhoidon myymisen ulkomaille. 

Suomessa ongelmallinen on Fortum. Entinen kansallinen energiayhtiömme, joka on hankkinut omistukseensa voimaloita myös Venäjältä. Keskustelukirjan tekijät haluaisivat lunastaa yhtiön takaisin valtion omaisuudeksi. Ongelmallista on isännättömän rahan hallinnointi ja sijoitustoiminta. Yritysten omistustietoja yritetään salata ja veronkiertoa edistää uudella lainsäädännöllä, joka tekee mahdottomaksi selvittää sen, kuka mitäkin omistaa. 

Miehillä on muuten hieman erilainen suhde Venäjään. Toinen on oikeistolainen, Iiro, joka  suhtautuu varauksin Venäjään, kun taas Esko haluaa Suomen hoitavan Venäjä-suhteemme itse EU:sta riippumatta. EU nähdään joskus germaniusrungina – järjestelmänä, jossa Saksan asema korostuu. 

Liika on liikaa. Meillä suomalaisille ei varmaankaan ole mitään unkarilaisia vastaan mutta kansallismieliset lait, perustuslain muutokset, kummastuttavat.

Unkarin odotetaan suojelevan sananvapautta. Siksi EU vaatii Unkaria muuttamaan perustuslakiaan. Unkarn hallituksen selittelyt eivät ole vakuuttaneet: vasemmistolaisen suomalaismepin, Liisa Jaakonsaaren mielestä Euroopan parlamentissa puhunut Unkarin pääministeri oli ylimielinen ja röyhkeä; konservatiivin, Sirpa Pietikäisen mielestä puhe oli jos ei pelottava niin huolestuttava. 

Minusta tärkeintä on suojella luontoa ja ihmisiä toisiltaan, ajattelemattomuudelta ja ahneudelta. Me emme ole ansainneet pohjoisen luontomme tuhoamista. Suomessa Talvivaaran kaivos tuottaa nikkeliä, joka jalostetaan Norilsk Nickelin sulatossa Harjavallassa. Kaivostoimintaa laajennetaan uraanin louhintaan. Se on hankala kysymys. Suomessa me voimme valvoa tuotantoa omien lakiemme puitteissa. 

Itämerestä meidän on huolehdittava yhdessä. Venäjää voi vaatia huolehtimaan päästöistään. Toki suomalainen maanviljely rikastuttaa vesistöjä, ja siksi meillä on tiukennettu määräyksiä. Ei siis ole ihme, että nyt vaaditaan myös Kingissepissä jokea saastuttaavaa lannoitteiden tuotantolaitosta kuriin. 

Tähän asti maanviljelyn on todistettu olevan suurin yksittäinen päästölähde. Uusimman tiedon mukaan Itämereen valuu Venäjältä yhdestä paikasta (kipsivuoresta) enemmän fosforia kuin kaikista päästölähteistä Suomessa yhteensä. Pietarin jätevesiä puhdistetaan yhteistyössä - eiköhän lannoittteistakin selvitä.

Toimittajan työ on murroksessa. Nykyään ihmisillä on mahdollisuus oman mediansa, sosiaalisen median kautta saada äänensä kuuluviin. Suomessa ei enää voi sanella esimerkiksi museon paikkaa. 

(Teksti on kirjoitettu Moskovskie Novosti -lehdelle. Liitän oheen linkin venäjänkieliseen nettiversioon myöhemmin.)