Jarmo Koponen

Epähenkilöiden Eurooppa

Tiedonvälittämisen pahin uhka on itsesensuuri. Sen eri muodoissa olen törmännyt tiedon vähättelyyn, järjestämiseen ja yllättävien kiinnostavuusnäkemysten hyväksymiseen. Kaupallisuus lyö leimansa: pörssiyhtiön yhteiskuntavastuu on helposti asioiden siloittelua. Eufemismit, kaunistellut merkitykset muokkaavat tekstejä. Virkamiesten kielestä puhumattakaan. 

Kulloinenkin hallinto voi olla painostava. Eikä edes verkko ole vapaa. Sen tietysti tietävätkin kaikki, jotka ovat saaneet sen verran lukijoita, että heitä lukevat muutkin kuin oman musiikkiopiston konserteissa istuvat vanhemmat. Netissä ”ilmatilaa” hallitsevat asialleen omistautuneet, jotka käyttävät yhtä hyvin Facebookkia kuin muita somen alustoja epähenkilöiden kimppuun käymiseen. Epähenkilöksi ajautumisen syyt ovat moninaiset. Helpoimmin sellaisiksi leimautuvat jonkun toisinajattelijain joukon kannattajat. 

Unkarilaiset valtiontelevision toimittajat törmäsivät mustamaalaukseen. Televisiotalon edustalla nälkälakossa istuneiden toimittajien eteen tuotiin voileipä. Parin päivän kuluttua fb:ssa oli kuva ja teksti - eivät ne oikeasti ole syömättä. Voisi ajatella, että näin ei tapahdu sivistyneissä valtioissa. Että kumpaa tarkoitan: nälkälakkoa vai kuvaa facebookissa? 

Unkarilaistoimittajien vastarinta johtuu siitä, että toimituksen johdon saamien määräysten mukaan tv-jutuissa ei saa näyttää tiettyjä henkilöitä. Nälkälakkoon käytiin sen jälkeen kun toimituksen johto noudatti hallituksen ohjeita kirjaimellisesti. Kielletty henkilö poistettiin hämärtämällä hänen kasvonsa, kuten rikollisille tehdään. (ks. Olavi Koistinen HS 6.1.2012)

Epähenkilöistä päättää hallitus. Valtiovallan sotkeentuminen journalismiin on johtanut Unkarissa pelättyyn tilanteeseen, jossa itsesensuuri on vaarassa syödä kaiken riippumattomuuden. Nykyisellään maa ei ehkä kelpaisi EU:n jäseneksi.

Kukaan ei tiedä millaiseksi kapitalismin, korruption ja nepotismin valtaaman Venäjän sananvapaustilanne on muotoutumassa. Säilyykö nykyinen monimuotoisuus?

Asioille haetaan merkityksiä, ja välillä ylitetään rajoja. Ikäiseni muistavat hyvin kunniattoman presidentti Koiviston kauden Neuvostoliiton myötäilyn. Painostus on jälleen alkanut

Ystäväni Tapani Kaakkuriniemi arvioi kerrassaan mainiosti tuoretta Venäjän valtion selvitystä Venäjän mielestä merkityksellisten ihmisoikeusloukkauksien tilasta eräissä maissa tehtyä raporttia. Kaakkuriniemi kommentoi raporttia Aleksanteri-instituutin postilistalla. Lainaan kirjoitusta luvalla.

-Sinänsä on hyvä huomata, että sekä Venäjän ulkoministeriöllä, viestin lähettäneellä dos. Johan Bäckmanilla ja minulla on sama yhteinen eetos ja tavoite, eli ihmisoikeuksien noudattamisen parantaminen maailmalla. Siitä ei välillämme tulle kahta puhetta, Tapani kirjoittaa AI-listalla. 

Monista Tapanin havannoista on syytä nostaa esiin, että merkkimäärin laskettuna raportin tulos paljastaa, että roistovaltioiden kärjessä ovat: 

1. USA
2. Gruusia
3. Liettua
4. Suomi
5. Latvia

Tämä aiheuttaa joiltakin osin ihmettelyä. Raportiin voi tutustua Venäjän ulkoministeriön sivuilla, mutta Suomen ihmisoikeusongelmista mainitsemisen arvoista on se, että venäjänkielisen väestön asema on huonompi kuin suomalaisten tai ruotsalaisten (tarkoittanee ruotsinkielisiä suomalaisia).

Tapani huomioi, että raportissa käsitellään tapaus tapaukselta lapsikaappausasiat Suomen ja Venäjän välillä. Nämähän olisi voitu hoitaa normaaliin eurooppalaiseen tapaan, jos Venäjä olisi allekirjoittanut Haagin sopimuksen. Mutta kun se ei ollut, pikkuasioista tuli monimutkaisia.

"Mutta herran pieksut, vaikka nämä epäkohdat ovat osin todellisia, osin kärjistettyjä, ne kaikki ne koskevat vain kansallisten vähemmistöjen asemaa Suomessa. Sen sijaan Yhdysvalloista, Britanniasta ja Ranskasta nostetaan esille yksittäisiä, valtaväestöä koskevia oikeuslaitoksen kummallisina pidettyjä päätöksiä."

Koska raportin laadintaan on käytetty suomalaista mediaa voidaan perustellusti kysyä: Miksi ei Suomesta mainita esimerkiksi sitä, että homo- ja lesbopareilla ei vielä ole oikeutta solmia avioliittoa, vaikka se on jo suhteellisen monessa Euroopan valtiossa olemassa? Entäpä nämä Yhdysvaltojen oletetut vankilennätykset Suomen kautta Guantanamoon? Olivatpa ne totta tai eivät, niistä on ainakin puhuttu viime aikoina paljon. Amnestyn raportissa parin vuoden takaa kiinnitettiin huomiota siihen, että sukupuolista väkivaltaa pohjoismaissa kokeneiden, useimmiten naisten, on vaikea hakea apua viranomaisten toimintakäytäntöjen vuoksi. Olisihan tämänkin voinut mainita, myös Ruotsin kohdalla.

Mikään ihmisen tekemä ei luonnolisesti ole täydellistä. Venäjän ulkoministeriön raportin Eurooppa on vajavainen. EU-maista kokonaan vaille huomiota jäivät (erehdyksessä) nämä: Itävalta, Belgia, Tanska, Irlanti, Espanja, Italia, Kypros, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Portugali, Slovakia, Slovenia ja Tsekki.

Olisihan vaikka Slovakian ja Unkarin kansalaisuuskiistan voinut nostaa esille, ja Kyprokselta löytyisi paljonkin aineistoa tähän tarkasteluun...Puhumattakaan Valko-Venäjästä, ja monesta muusta entisen Neuvostoliiton alueen maasta. 

Suomalaisten osallistumista raportin tekoon on syytä ihmetellä. Suomen ulkoministeriön odottaisi reagoivan kyseenalaiseen raporttiin. Sen verran harvoin näitä on tehty.

Olkoonkin, että samat suomalaiset miettivät ankarasti ammuttiinko Mainilan laukauksiakaan koskaan, koska tulituksessa kuolleita sotilaita ei Neuvostoliitossa ole pystytty tunnistamaan. Ehkä ei. Mutta historiallisella faktalla on tässä yhteydessä sille annettu merkitysarvo. Stalin on tappion kärsinyt.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Tuula Hölttä

Jarmo K :"Nämähän olisi voitu hoitaa normaaliin eurooppalaiseen tapaan, jos Venäjä olisi allekirjoittanut Haagin sopimuksen."

Henk.koht. uskon, että Suomeenkin kohdistettu ihmisoikeuksien arvostelu on osa Venäjän presidentinvaalikampanjaa, jossa halutaan todistaa federaation järjestelmän paremmuus muita kansallisuuksia edustavien valtioihin verrattuna.

Ehkä asiakirjalla halutaan tukea myös federaation opposition pääehdokkaaksi pyrkivän Mihail Prohorovin lupaamaa Suur-Euroopan rakennustyötä, jossa halutaan luoda mm. ruplaan ja euroon pohjautuva eurooppalainen yhteisvaluutta ja luultavasti myös presidentti Medvedin muutama vuosi sitten ehdottama uusi, juridisesti sitova Euroopan turvallisuussopimus uuden kaiken kattavan turvallisuusjärjestelmän luomiseksi.

Pelkän historian perusteella kuvittelen, että jos Prohorovin Suur-Eurooppa -haave toteutuisi, sen päämaja tulisi olemaan Moskovassa eikä Brysselissä, eikä ajatus ”sattuneista syistä” tunnu kovinkaan houkuttelevalle.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Raportista käydään keskustelua mm. fb-sivullani. Todennäköisesti Venäjä käyttää aineistoa härskisti hyväkseen niin kotona kuin ulkomailla.

Ulkopolitiikan tarkoitus on aina esitellä omaa mahtia, milloin rivien välissä milloin näin. Neuvotteluasemaa höystetään uhkauksilla. Demokratisoitumisessa on kyse yhtenäisyydestä. Suuret valtiot käyvät aina keskeytymättömässä neuvottelussaan kauppaa pienten kanssa.

Onko uhkausten merkitys vähentynyt, ja houkutusten lisääntynyt, kuten kirjoitti Joel Toivola 1960-luvulla ulkopoliittisesta päätöksenteosta. En tiedä.

Enkä osaa vastata siihen, mikä Prohorovin tavoite oikein on. Uskoako, että hän on Venäjlle oikea johtaja, koska miljardööriä ei voi lahjoa.

Ongelma on paljon syvemmällä. Verkossa elämöivät muutoksia haluavat törmäävät paljon useammin, opettajiin, terveydenhoitoalan henkilöihin ja poliisiin, joille on järjestelmän sisäisen järjestyksen mukaisesti, jopa vasten heidänkin tahtoaan, maksettava lahjuksia. Ehkä enemmän kuin isovanhempien piti koskaan maksaa, ehkä.

Kansainvälisellä yhteisöllä on vastuunsa. Pohjois-Korea näyttää olevan ihan Euroopan sydämessä. Eilen naureskeltiin vakavalla asialla, Kim Jong-unin syntymäpäivä-videolla.

Venäjää taitavien "iloksi" on pantu jakeluun Valko-Venäjän television ohjelmia mm. ihmisoikeuksista.

Opposition verkkosivusto Charter'97 tekee hyvää työtä linkittämällä näitä otoksia. Blogissaan Eho Moskvy -radioaseman blogissa tunnettu toimittaja Matvei Ganapolski totesi ykskantaan: Tämä on jokaisen nähtävä. Kolme ensimmäistä minuuttia riittää!

http://echo.msk.ru/blog/ganapolsky/832734-echo/

- Missä olisimmekaan jos presidentti Lukashenka ei olisi meitä etukäteen varoittanut dollariin sijoittamisen vaaroista! juontaja toteaa.

"Poliisi saattaa milloin vaan ampua, ja lisäksi tulevat vielä sakot."

http://korrespondent.net/video/world/1286885-progr...

Источник видео Charter97media via YouTube

Käyttäjän kaakkuriniemi kuva
Tapani Kaakkuriniemi

Neuvostolii... anteeksi, Venäjä käyttää näitä itse tekemiään raportteja miten haluaa. Ja se haluaa näyttää omilleen, että katsokaas kuinka surkealla tolalla tavallisten ihmisten kansalaisoikeudet ovat muissa maissa. Muttei meillä kotona.

Teräväkynäinen kirjailija Pekka Lounela julkaisi v. 1965 romaanin Johtaja: ajan kuva. Hän oli Tammen kirjailijoita. Kirja kertoi Suomea muistuttavassa maassa valtaa tavoitelleesta ja sen melkein kaapanneesta minä-henkilöstä, joka pystytti maahan moraalisen diktatuurin. Koska homma piti hoitaa vaalien kautta, diktatuuri kaatui lopulta kansan tuen puutteeseen. Ei tullut jytkyä. Päähenkilöltä jäi muutamia kirjoituksia, jotka kirjailija sijoitti romaanin liitteiksi. Otetaanpa pätkä tähän. Naisopettaja puhuu luokassa oppilaille.

---

- Meillä on tänään ohjelmassa länsimaiden perikadon syy. Tehän muistatte, miten viime tunnilla kuvattiin sitä lisääntyvää synnillisyyttä ja rappiota, joka vallitsee jopa läheisissä naapurimaissamme. Vastakohtana esitettiin toisissa naapureissa käytännössä oleva siveellistä puhtautta edistävä järjestelmä. Me opimme, että nämä meidän siveettömät naapurimme ovat kyllä muuten meille rakkaita ja siveelliset vierottavia, mutta tämä moraalinen kysymyksenasettelu pakottaa meidät ottamaan esikuvia lähinnä jälkimmäisistä. Nyt me jatkamme siitä mihin jäimme. Mitä on sanottava siveettömyyden seurauksista valtiollisessa elämässä?

Lapset nostivat kätensä. Pieni tyttö sai vastata:
- Kansan siveettömyys aiheuttaa aineellista kurjuutta ja henkistä hätää.
- Niin, se rappeuttaa kansan, hävittää sen sotilaallisen kyvyn ja taistelutahdon, se löysää perhesuhteet, se johtaa mitä kuvottavimpiin rikoksiin. Niin sanotut vapaat maat ovat tästä hyvänä esimerkkinä.

- Minkälaiset ovat taloudelliset olot niissä?
- Ne ovat hyvin korkean elintason maita.
- Aivan oikein. Ja nyt tärkeä kysymys: mitä meidän on tästä pääteltävä? Sanopa sinä siellä takarivissä.
- Meidän on pääteltävä, että korkea elintaso on paitsi siveellisen rappion myös todellisen kurjuuden merkki.
- Niin se on, juuri niin. Meidän omaan maahamme sovellettuna se tahtoo sanoa, että mitä korkeampi moraali meillä on, sitä paremmat olotkin meillä on, eikö niin?

Oppilaat katsoivat opettajaa hyväksyvin kirkkain silmin.
- Vaikka meillä ei esimerkiksi ole kylliksi työtä, leipää tai vaatteita, meidän korkea moraalimme auttaa meitä selviytymään tilanteesta. Miten?
- Me emme nurise, vaan rukoilemme kahta vertaa kovemmin, laukaisi pieni pontevan näköinen miehenalku.
- Hyvä, sanoi opettaja. - Niin sitä pitää. Usko siirtää vuoria, se auttaa meitä kestämään pahat päivät ja odottamaan parempaa huomista. Me elämme todellakin parhaassa mahdollisessa maassa. Se on köyhä ja siksi jää. Mutta juuri köyhyydessään se on onnellinen, puhtaudessaan se saattaa rikkaat häpeään.

---

Tästä lienee paljolti kysymys Venäjälläkin.

Toimituksen poiminnat