Valkoinen vallankumous vai kauhuskenaario?

Meidän hiljentyessä jouluun Venäjällä oppositio juonii vaatimuksiaan maan kurssin muuttamiseksi. Tarkoitus on järjestää suurmielenosoituksia jouluaattona. Kaikki on kutsuttu. Vaalien aikaan nettihyökkäyksen kohteeksi joutunut Bolshoi Gorod -lehti julkaisi listan taiteen tekijöistä, jotka aikovat ottaa mielenilmaukseen osaa.

Minua mielenosoitukset ovat muistuttaneet 1990-luvun alusta. Tuolloin muutoksen halu kumpusi 60-luvun lopun tukahdutetuista tunteista. Neuvostoliitto haluttiin kuopata.  Nyt kysytään, onko liikkeellä johtajaa? Historioitsija Lev Lurien mukaan vetovuoro vaihtui. Mieltään osoittavaa sukupolvea masentaa Putinin botoksilla siloiteltu naamataulu ja hänen vanavedessään uskollisesti kulkevat setshinit, zubkovit ja poltavtshenkot aivan yhtä paljon kuin isien elämää häiritsivät puoluepamput Brezhnevin kaudella.  Lurien mielestä Putinin myöhäiskausi muistuttaa Brezhnevin myöhäiskautta siinä mielessä, että jokaisella on kaksi (selviytymis)vaihtoehtoa: joko yrittää päästä osaksi järjestelmää (Nashi-järjestö, Valtion virkamiesakatemia, FSB, suuret valtionyritykset) tai jättäytyä sen ulkopuolelle: muuttaa ulkomaille, ryhtyä downshiftaamaan tai yrittää etsiä työmarkkinoilta oman ekolokeronsa.

Tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, mihin Venäjä on menossa. Epäilevät sanovat, ettei mihinkään. Tietenkään! Vladimir Putin on aivan liian itsevarma muuttamaan kurssia. Monen intellektuellin mielestä jotain on muututtava. Pääministerin haastattelutunnin voi tulkita monin tavoin.

Kolumnisti Dmitri Travin muistuttaa, että Putin ei ole koskaan kohdannut yhtä hankalaa tilannetta.  Todennäköistä on,ettei Putin ole tehnyt vielä päätöstään. Se hermostuttaa.

Jos tämä ei olisi YLE Puheen kolumni soittaisin tässä neuvostorokkia. Nimittäin, viikonvaihteen kummallisimpia uutisia kantautui Pietarista, jossa muusikko Boris Grebenštšikovin konsertti ja keskustelu yliopisto-opiskelijoiden kanssa peruutettiin poliittisista syistä. Julkisuuteen asian toi ensimmäisenä kirjailija Boris Akunin. Uutistoimisto Rosbaltille artisti kommentoi itse, ettei vastaavaa ole tapahtunut 25 vuoteen. 

Akunin on mielenosoittajien keulahahmoja. Verkkohyökkäykset kaatoivat hänen blogin. Akunin tweettasi maanantaina,  että onneksi hänellä on fiksuja ystäviä ja vihollisena typeryksiä.

Kansansuosikkeja ei noin vain kukisteta. Rock-artistien kohdalla kyse on Venäjällä kanonisoiduista ikoneista, joille ollaan, aivan oikein, joille ollaan pystyttämässä temppeliä Pietariin, tsasouna on jo pystytetty, ja siellä vietetään säännöllisesti jumalanpalveluksia.

Yliopistolehtori Tomi Huttunen Helsingin yliopistosta muistuttaa, että BG välttelee poliittisia kantoja, muttei ole myöskään aikoihin enää myötäillyt Kremliä. Vastikään Grebenštšikov vastasi kysymyksiin presidentivaaleista, ettei aio mennä äänestämään, koska haluaa pitää mielipiteensä täysin itsellään.

Venäjän politisoituminen on sen verran koventanut peliä, että myös toisen vanhan sotaratsun DDT:n konsertteja peruttiin vaalien aattona. Suomeen maaliskuussa saapuvan DDT:n ja johtajan Juri Ševtšukin vierailua ei välttämättä enää mainosteta poliittisesti aktiivin muusikon vierailuna.

http://www.youtube.com/watch?v=BAjD1rEVCko&feature=

Huttunen kirjoittaa kirjaa Pietarin Rock-maailmasta. Hän korostaa, että Ševtšuk on paitsi rocktähti, myös aktiivinen kansalaisyhteiskunnan puolustaja, joka ei kaihda vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä tai vastakkainasettelua Venäjän vallanpitäjien kanssa. Viime vuonna hän haastoi Putinin kutsuvierastilaisuudessa esittäen tälle kiperiä kysymyksiä sananvapaudesta, ihmisoikeuksista, miliisien mielivallasta ja yhteiskunnan rappiosta. Ševtšukia on kosittu myös presidenttiehdokkaaksi.

Kotimaassaan DDT esiintyy nykyään kymmenientuhansien ihmisten stadioneilla, ja yleisö tuntee DDT:n tuotannon perinpohjaisesti. Suomessa esiintyvän bändin konserteissa laulut on käännetty vihkosiin.

Hyvin epäpoliittisesti on muuten vastannut myös presidenttiehdokkaaksi alkanut Mihail Prohorov, jonka mukaan Venäjän duuman vaaleissa ei ollut häntä varten ketään ketä äänestää.

Grebenštšikovin Venäjän nykytila ei juuri poikkea mistään aiemmasta: ”Venäjä ei muutu. Muuttuvat vain nimet ja nimitykset. Ihana kansa, ihana maa, ja surkea hallinto ja sivilisaatio. Mutta se mikä on huomattavaa on, että Venäjän valtaapitävien ansiosta siellä tapahtuu outoja, absurdeja, paradoksaalisia ja hetkittäin hirvittäviä asioita.”

Lurie muistuttaa, että mielenosoituksiin ottaa osaa uudella innolla 1980-luvulla syntynyt sukupolvi, joka on kasvanut ja elänyt suhteellisen onnellisesti Putinin maassa. Uusi esityslista on tarpeen; mitä pikemmin uusi sukupolvi sen laatii, sitä parempi.

Isät eli seitsemänkymmentälukulaiset osallistuivat perestroikan suurmielenosoituksiin lähinnä esteettisistä syistä: samojen naamojen tuijottaminen vuodesta toiseen kävi sietämättömäksi. Protestointitaipumus – ensin salaa Brezhnevin aikana ja julkisesti Gorbatshovin, Jeltsinin ja Putinin aikana – on tehnyt seitsemänkymmentälukulaisista kaikkien mielenilmausten vakio-osallistujia.

"Olemme osallistuneet niihin aina 1991 Leningradin kaupunginvaltuuston puolustamisesta vuoden 2011 taisteluun Gazpromin pilvenpiirtäjien rakentamista vastaan. Rivimme ovat harventuneet ja kasvomme  tulleet tutuiksi:  olemme niitä parrakkaita, varattomia ja jo iäkkäitä insinöörejä, joita kutsutaan halveksivasti skitsodemokraateiksi, demshizaksi."

Joulukuun toisena sunnuntaina isät ja pojat lähtivät yhdessä mielenosoitukseen. Vastaavanlainen sukupolvien kohtaaminen on tuttua Venäjän historiasta: 1840-luvun idealistit Aleksandr Hertzenin, Ivan Turgenev ja Nikolai Nekrasov kohtasivat lapset, jotka halusivat muuttaa Venäjää.

Näillä sanoilla toivon kaikille väkivallatonta joulua!