Varas huutaa: Seis, varas!
Moskovan kaupunginjohtaja hallitsee julkisuutta ovelasti. Lippalakistaan tunnettu pormestari Luzhkov on opposition Solidarsnost-järjestön blogistin mukaan täysin kyllästynyt presidenttiin. Blogisti otsikoi juttunsa - Varas huutaa: Seis, varas!
Venäläiset saivat eilen nähtäväkseen televisio-ohjelmat, joissa muka arvosteltiin Luzhkovia. Luzhkov puolustaa merkittävää virkamiesjoukkoa. Hänen puolisonsa rikastuminen on lihottanut valtavan joukon ihmisiä.
Medvedev arvosteli viikolla Jaroslavin modernisaatio-keskustelun yhteydessä Luzhokovia tämän väitteestä, jonka mukaan Venäjä olisi jo repeämässä liitoksistaan.
Poliittisen imagonluojana tunnettu Gleb Pavlovski innosti päämiestä puhumaan Himkin metsästä alkaneesta säröstä presidentin, kaupunginjohtajan ja pääministerin joukkojen välillä.
Presidentin mielestä kansalaisten aktiivisuus on luonnollista. Hän kielsi ottaneensa kantaa tienrakennustöihin vain poliittisen julkisuuden vuoksi. -Kyse on poliittisesta kulttuurista ja poliittisesta vaikuttamisesta, josta olemme kokoontuneet keskustelemaan, Medvedev totesi.
Venäjän uudistaminen on Venäjän valintaa. Johtavan puolueen merkittävä rooli ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin se saa päätökselleen käyttää kokouksissa I-Padeja kirjoitettujen esityslistojen sijaan tukea teknologian perään huhuilevalta presidentiltä.
Medvedev on täysin päinvastaista mieltä niiden kanssa, jotka sanovat ettei Venäjä olisi demokratia, vaan sitä hallittaisiin autoritaarisen perinteen mukaan: -Ei se niin mene, Medvedev sanoi Jaroslavissa mukaillen amerikkalaisten presidenttien maneereja.
http://www.rusgate.fi/uutiset/moskovassa-pian-vallanvaihto/12102009-20
http://www.interfax.ru/politics/txt.asp?id=154060
http://community.livejournal.com/solidarnost_lj/837139.html
http://www.gazeta.ru/politics/2010/09/10_a_3418361.shtml
http://www.lifenews.ru/news/37058
http://www.chaskor.ru/article/chelovek_s_ipad%E2%80%99om_19723
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ottakaa varas kiinni.
Nyt taisi Jarmolle tulla virhe (käännösvirhe?).
Oikeastihan varas huutaa: "ottakaa varas kiinni".
-----------
Kannattaa myös huomata, että Venäjällä on ihan aikuisten oikeasti vallassa KGB-klikki. Venäjä on KGB-diktatuuri. On ihan se ja hailee kuka sen klikin julkisivuna kulloinkin toimii. Parlamentilla, presidentillä ja pääministerillä ei ole Venäjällä käytännössä mitään valtaa. On ihan se ja sama ketä niihin virkoihin on kulloinkin valittu.
Kannattaa ottaa vakavasti henkilöt, jotka ovat KGB-kenraaleja (esimerkiksi Putin on VAIN KGB-everstiluutnantti). Medvedev on vain sätkynukke, joka on antamassa virheellistä pehmeää julkisuuskuvaa.
Vasta
Minä olen seurannut Venäjän tapahtumia ja tutkinut huolella Venäjän historiaa vasta vuodesta 1968. Georgian sotilastiedustelun upseerit kysyivät minulta miksi vuodesta 1968 - vastasin heille yhdellä sanalla "Praha".
Toki olen tutkinut Venäjän tekemisiä mm. Pohjan sodan, Suomen Sodan, Suomen Vapaussodan, Talvisodan, Jatkosodan ja Kylmän sodan aikakausilta ihan perusteellisesti. Suosittelen vakavasti Jarmollekin, että jättää kokonaan mm. ajan tuhlaamisen töllöttimen tuijottamiseen ja hankkii ensikäden tietoa siitä mitä Venäjä on tehnyt ja tekee.
Jarmo: "Olen monen muun tavoin vakuuttunut siitä, että Venäjällä on paljon talousvallasta keskittynyt niihin käsiin, jotka pääministeri Putin varapääministeri Igor Setshin hyväksyvät."
Toki Putin on pannut omaan taskuunsa pirunmoisen määrän rahaa - mutta se ei ole minusta erityisen oleellista. Imperialistisella Venäjällä sitä rahaa riittää kun on miehittänyt, alistanut ja ryöstänyt muiden kansojen alueita - ja tavallinen kansa elää äärettömässä köyhyydessä (käytännössä luontaistaloudessa, eli kuolisivat nälkään ilman pieniä kaali- ja sipulipalstojaan).
Aiemmin Venäjällä oli etuoikeutettu nomenklatuura kommunistisen puolueen huippujohto - ne paskiaiset saivat vain heille varatuista kaupoista yhtä ja toista hyvää samaan aikaan kun osa porukasta kuoli konkreettisesti nälkään. Nyt se nomenklatuura on nimenomaan silovikeja (KGB, yms.).
Pyydän ystävällisesti, että Jarmo syvennyt asiaan ihan perusteellisesti. Toki siinä syventymisessä on oma vaaransa - hyvin suuri joukko "syventyneitä" on heittänyt henkensä - eikä murhaajia ole saatu koskaan selville. Minunkin vaatimatonta persoonaani venäläiset ovat useaan otteeseen uhanneet tappavansa, mutta ainakin vielä tällä hetkellä näpyttelen tietsikkani näppäimistöä.
Parempi se on, että Moskovassa ja Venäjällä on USA:n rahoittama Putkosen mainitsema "KGB-valta" (tulkintakysymys) kuin joku omituinen vempain nimeltä Demokratia kaikenmaailman "taikuriprofessori Wolandien" vallassa.
Sellainen jatkuva rutina Venäjä sitä, Venäjä tätä.... se ei johda mihinkään. Teette itsestänne vain typeryksiä ja ruokitte vastakkainasetteluja.
Putinilla ja Medvedevillä on "ikkunat auki länteen" ja jos sinne antaa tilaa heikoille johtajille juonittelijoineen (Nikolai II ja Rasputin) siellä ei synny kuin kärsimystä ja helvettiä ja sen päälle helvettiä.
Pietari-Moskovan tie läpi jostakin vi*un lepikosta tai Moskovan kovaotteinen "Lätsä-Pekka", ovat vain osa sitä armottoman sekavan ja ällöttävän punajuuribortsin pitämistä kattilassa sopivalla tulella.
Venäjä on OK. Ja kehitetään sitä, että siellä viranomaistoiminta vahvistuu ja rikollisten valta vähenee. Se tarkoittaa sitä, että jollakin yhdellä isolla rikollisella pitää olla valta ja se on - KGB:n entiset ja so what? Nitsivoo!
Koposelle nostan hattua ja Schepelille, mutta mikä ihme tuo Putkonen on aina riitaa kylvämässä venäläisiä vastaan?

Kommentoi 8 kommenttia