Kaasuprinsessa vs. byrokraatti

Komsomolskaja Pravda selvitti lauantaina, että Ukrainan presidentinvaaleissa ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saanut nykyinen oppositiojohtaja Viktor Janukovitsh (s. 1950) johtaa noin 10 prosentilla pääministeri Julia Timoshenkoa (s. 1960). Ukrainalaiset äänestävät sunnuntaina.

KP:n haastattelema asiantuntija toki toteaa, että toisin kuin Venäjällä sosiolologien tutkimusta ei ole voitu Ukrainassa julkistaa, koska mielipidetiedustelujen julkaiseminen on vaalikierrosten välillä kielletty.  Voisi sanoa, että vanhat tavat eivät oikein katoa. Yksi asia vaikuttaa selvältä – kumpi tahansa ehdokkaista tuleekin valituksi, ukrainalaisten kansallissankarikseen nostamien banderalaisten palkitseminen Ukrainassa loppuu.

Presidenttikandidaatit tuntevat historian ja tunnistavat taloudelliset realiteetit. Venäjän kanssa Ukraina on pitämättömissä, vaikka se voi määritellä asemansa paremmin kuin parikymmentä vuotta sitten. Väistyvän presidentti Viktor Jushtshenkon jättämää demokratiaa ei saisi tölviä Euroopan unionissa. Maan kolme suurta ajankohtaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ovat olleet itsenäisyys vuonna 1991, presidentti Leonid Kutshman yritys vahvistaa autoritaarista järjestelmää 1990-luvun lopussa, ja entisen Neuvostoliiton alueen värivallankumouksista oranssiksi kutsutun toteuttaminen vuonna 2004.

Mediasta saaduista tiedoista voi päätellä, että Janukovitshin talouspolitiikka tukee maan itäosien teollisuuden säilyttämistä, Timoshenkon ei.  Janukovitsh on kiinnostuneempi tulliliitosta Venäjän kanssa ja yhteisestä kauppapolitiikasta, Timoshenko sopisi kalliimmasta kaasusta. Timoshenko on tukenut Ukrainan Nato-hakemusta, Janukovitsh on luvannut järjestää kansanäänestyksen. Molemmat ehdokkaat haluavat saada Venäjältä jotain täydentävää vuokraksi Krimin laivastotukikohdasta.

Jännite on Ukrainassa kova, vaikka on sanottu, että sitten vuoden 2004 vaalien Ukraina ei ole mennyt mihinkään suuntaan. Eliitit ovat sopineet keskenään yhtä ja toista, ja Ukraina on kiertänyt täyden ympyrän kaoottisesta pluralismista yritykseen pystyttää kiistämätön toimeenpanovallan mahti, ja siitä taas takaisin kaaokseen. Autoritarismi on vähentynyt, mutta sisäisen kuohunnan vaara on kasvanut.

Vaaleja sävyttävät jo etukäteen syytökset ja epäilyt vilpistä. Kysymys voi olla karkeistakin ja suomalaisittain korneista ylilyönneistä. Timoshenkon leirissä on muistutettu, että jos äänestysvilkkaus itäisessä Ukrainassa Donbassin hiili- ja teollisuusalueella kohoaa 98–99 prosenttiin, voidaan tulosta pitää väärennettynä. 

Ukrainan kaoottinen pluralismi on heijastusta erikoislaatuisesta poliittisesta järjestelmästä, jota voisi luonnehtia klaanien tasapainoksi. Todennäköistä on, että presidentinvaalit, kuten mitkä tahansa muutkin vaalit, voivat vain korkeintaan vaihtaa yhden oligarkkisen eliitin toiseen. Puolueiksi sanotut järjestöt eivät ole meikäläisittäin puolueita. Sen paremmin Janukovitshilla kuin Timoshenkollakaan ei ole mitään maanlaajuista puoluekoneistoa takanaan.

Joidenkin analyytikkojen mukaan vuoden 2004 oranssi kuohunta oli vain eliittien yhteentörmäys. Entisen presidentin autoritarismia ei haluttu, ja mikä tahansa kelpasi. Presidentiksi noussutta Jushtshenkoa, on arvosteltu harvinaisen näköalattomaksi ja heikoksi johtajaksi.  Timoshenko on ottanut julkisuudesta kaiken irti omaan tyyliinsä.

Vuonna 2005 Timoshenko oli Forbes-lehden listalla maailman kolmanneksi vaikutusvaltaisin nainen.  Yhdysvaltalaisen lehden valintaan vaikutti eittämättä Timoshenkon rooli liike-elämässä ja oranssissa kumouksessa. Venäjää äidinkielenään puhuvan tahtonaisen voima on ennen muuta raha ja kyky käyttää valtaansa. Häntä ei ole suotta tituleerattu ”kaasuprinesessaksi”.

Edellisten vaalien aikaan Janukovitsh sai selkeän tuen Venäjältä, mutta panostus jäi tuloksettomaksi. Yritystä tukee edelleen se, että Ukrainan 46 miljoonainen väki on jakaantunut itään ja länteen. Grafiikka kertoo äänestystilanteen presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Venäjä-korttia ei nosteta turhaan. Kuten sanottua, ehdokkaat ovat kumpikin pragmaatikkoja, jotka ajavat mieluummin Ukrainan kuin Venäjän intressejä.Tutkija Igor Torbakov toivoikin Helsingissä Ukrainan vaaleja pohtiessaan, että Venäjä ei pilaisi mainettaan tölväisemällä karkeasti väärää ehdokasta. Kremlin asenne onkin ollut pidättyväinen. Torbakovin mukaan Ukrainan päättäjien on tehtävä jonkinlainen sopimus Venäjän kanssa, mitä pikemmin, sen parempi.

Talouskriisi on iskenyt Ukrainaan ankarammin kuin useimpiin muihin maihin. Suojamekanismeja ja puskureita ei ollut. Tilanne on normalisoitava paitsi poliittisesti myös taloudellisesti, riippumatta siitä, kuka voittaa vaalit.

Mitä Eurooppa (EU tai yksittäiset valtiot) voisi tehdä Ukrainan suhteen? Brysselissä on vallalla turhautuminen: Normaaleja suhteita Ukrainan kanssa ei ole kenelläkään. Itä-Euroopan tuntijan mukaan sovittelemista riittää. Itäisen Keski-Euroopan maat vetävät linjaa, jonka mukaan EU on lukuisine normeineen tärkeämpi kuin kansallinen päätöksenteko. Tämä selittyy niiden kylmän sodan aikaisella historialla, jolloin niillä ei ollut täyttä suvereniteettia, ja ukaasit saatiin ylhäältäpäin.