Mitä, Twitterissäkö?
Blogien seuraaminen on työlästä. Minä vilkuilen muutamaa kymmentä blogia.
Lähinnä luen suomalaisia ja venäläisiä kirjoituksia, mutta täytyy sanoa, että hauskan parin seurattavaksi saa, kun panee rss-keräimensä poimimaan ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) ja hänen ruotsalaisen virkaveljensä Carl Bildtin syötteet, otsikot.
Bildtin teksteissä vilahtaa usein Venäjä. Häneltä ei ole jäänyt huomaamatta, että presidentti Dmitri Medvedev ehti jo aloittaa videoblogin. Suomessa Paavo Väyrynen (kesk.) oli ensimmäinen.
Odotan mielenkiinnolla, tuleeko poliitikkojen syötteiden tai ”mitä teen nyt” -letkautusten seuraamisesta megatrendi?
Kuinka nopeasti Medvedevin Twitter saa seuraajia? Milloin Venäjän presidentillä on kaveripalvelussaan väkeä kuten Oprah Winfreyllä, jonka viestinpätkillä on tiettävästi puoli miljoonaa lukijaa?
Lyhyiden viestien mikroblogauksen suosio kasvaa, vaikka kukaan ei tiedä ihan tarkkaan, miten ja millaiseksi viestimuoto kehittyy.
Kaveripalvelun nimi nostettiin esiin muun muassa kun kerrottiin, kuinka tieto Hudson-jokeen pudonneesta lentokoneesta levisi, ja kuinka Moldovassa koottiin muutama viikko sitten väkeä barrikadeille vastustamaan vaalitulosta.
Myönnän, että jokaisen uutistyötä tekevän, varsinkin viisikymppisen, pitää olla ajan hermolla.
Twitter-ilmiö on minussa asuvan historian harrastajan mielestä outo. Ennen vanhaan pystyin sentään sanomaan tekeväni kollegoitteni kanssa pieniä muistilappusia historiankirjoittajille. Muuttuuko historia, jos tieto on 140 merkin pätkissä verkossa? Mitä jos Medvedevin sisäpiiri saakin tietää mullistuksista ennen muita?
Aloin miettiä tiedonvälitystä ja julkaisuvapautta uudelleen, kun istuin venäläisen kollegan kanssa lounaalla.
Jotkut ajattelevat edelleen olevansa tiedonvälittäjiä: tilastoja laskemalla selviää, että Venäjän työllisyysluvut ovat hirmuiset – työttömyys on maagisen 10 prosentin kieppeillä.
Kumppanini haarukoi nieriää ja kehui omaa työmaataan. Pääosin Moskovassa tehtävää talouslehteä jaetaan liitteenä alueellisten päälehtien mukana Muurmanskista Baikalille.
Partnereita lehdellä on niin Moldovassa kuin Georgiassa eli kuin neuvostoaikoina konsanaan. Lehdillä on lukijansa, varsinkin kun televisio on diskreditoinut itsensä hömpällä ja politiikkapöhöllään.
Massojen huviin verrattuna lehtien tekeminen vaikuttaa marginaaliselta. Esimerkiksi Kommersant, joka on eittämättä lukemisen arvoinen moskovalainen päivälehti, on suurehko vain suurissa kaupungeissa. Parinsadantuhannen asukkkaan Tshitassa, Siperiassa, lehdellä on 12 tilausta.
- Kun lehti joskus kaupunkiin saapuu, ovat sen tiedot jo vanhentuneita, lounasseurani sanoo ja naurahtaa heti perään, että yksi tilaajista saattaa tosin olla pakkotyössä istuva ex-miljardööri Mihail Hodorkovski. Hänelle lehdessä on pysyvämpää tietoa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
On tietysti hienoa olla tekemisissä Venäjän kauppalehden, Kommersantin, kanssa. Asiantuntevaa väkeä. Aikaisempi varatoimitusjohtaja oli kerran kyydissäni. Mukava heppu. Joskus Kommersantin aikakauslehti painettiin Suomessa Alma Medialla.
Kuitenkin Venäjää seuraaville kannattaa muistuttaa, että kun Kommersantin viikkoaikakauslehden toimituskuntaa alettiin kustantajan taholta ohjaamaan liikaa, he veivät ammattitaitonsa perustettavaan Expert -lehteen, jossa on myös analyysiä, vaikka Expertin levikki ja laajuus kustantamona ei ole juuri mitenkään verrattavissa Kommersantin vastaaviin.
Kommersant Vlast eli "Valta (vallanpitäjät)" on myös mielenkiintoinen lehti, mihin Suomessa ei ole koskaan päästy, koska korporaatiosisko tai vapaamuurariveli tai sd-toveri voisi loukkaantua journalismista.
Tässä Expert, olkaa hyvät!
http://www.expert.ru/
Kannattaa siis odottaa myös Expertin mikroblogia. Tietoa pitää saada näppärästi puhelimeen.
Lehdistöhistoria on mielenkiintoista, edelleen. Olen seurannut ajatuksella venäläisen median eri vaiheita 1980-luvulta. Kommersant-yhtiön muutokset liittyvät läheisesti Venäjän talouden kehitykseen.
Kommersantia tutkinut Katja Koikkalainen kirjoitti artikelissaan Talouslehdet Venäjän markkinoilla. – suomalaisen Venäjä-tutkimuksen antologiassa (Nikula, Jouko. Gummerus. Aleksanteri-sarja 3:2006.) ”Yksi haastattelemani toimittaja sanoi: kasvoimme markkinoiden mukana ja markkinat meidän mukanamme.”
Aluksi lehdissä oli hyvin paljon lukijaa suoraan palvelevaa aineistoa, esimerkiksi listoja siitä, mitä tuontitavaroita mihinkin moskovalaiseen liikkeeseen oli saapunut. Kommersant oli ilmiö, ja lehdessä työskentelyssä oli erityistä hohdokkuutta.
Nyt tuontitavaroiden määrä vähänee taloukriisin myötä ja venäläiset voivat osoittaa pystyvänsä elämään ilman energiatulojen mahdollistamaa tuontia, kuten tuttuni totesi.
Ja sitten on herra Schwarzin toimittama metsäteollisuuslehti, johon on koottu tehtaiden kuulumisia.
http://www.cbk.ru/
Ennen kuin dosentti Bäckman saa ideakseen, tässä on uutinen
http://www.dvtornik.ru/articles/2007/06/44/563.html
Venäjälle suunnitellaan Pronssisotilaan kopiota. Sellainenhan sopisi vaikka Hakaniemen puistoon tai Mannerheimin patsaan vierelle.
Suomeen se sopii vasta miehityksen jälkeen. - Eri asia on tietysti, täytyykö sen miehityksen olla sotilaallinen?
Patsaista puheenollen Risto Rytille pitäisi saada lopultakin kunnon muistomerkki.
Vieläköhän meiltä löytyisi taitavia näköispatsaiden tekijöitä?
Jos taidekoulutuksemme on vajonnut niin alas, ettei kukaan osaa enää tehdä näköispatsaita, on korkea aika saada pätevämpää opettajakuntaa alalle.
Näyttää siltä, että kun netti-kehitys kiihtyy, joku muu taantuu.
Mikään muu ilmiö ei ole niin kuvaava nykyajan yltiönarsistiselle maailmalle kuin tuo Twitter. Koko maailman pitää tietää mitä MINÄ teen nyt ja minun pitää pystyä kertomaan se koko maailmalle muutamassa sekunnissa ajasta ja paikasta riippumatta. Myönnettäköön, että olen kalkkis, mutta se ei välttämättä ole syynä siihen, etten heti hyppää mukaan ihan kaikkeen uuteen, mitä IT-sektorilla tapahtuu. Ehkäpä kalkkiksilla on kyky suhteuttaa uudet ilmiöt kokemuksensa ja historian perspektiiviin hiukan toisin kuin heillä, jotka "elävät tätä päivää".
Kaikki venäläinen kirjoittelu on harhaanjohtavaa ja antaa täysin väärin kuvan todellisuudesta. Kun lukee venäläistä tekstiä, pitää muistaa, ettei siellä ole vapaita uutisia.
Venäläinen propaganda on vain sotapropagandaa, jossa sensuurilla on päärooli. Kaikki osaaminen on meillä täällä kotona lännessä. Natomaiden tuotantolaitokset tarvitsevat täältä kuitenkin turvallisuuden.
Siivoustoimi pitää toimittaa sinne perille asti. Netti on täynnä venäläisiä valheita. Mainostoimiston ylläpitämä maa on vain netissä. Venäjää vain leikitään. Infra on siellä stalinistien hävittämää ja esim. sähkö "heiluu".
Kun lukee venäläistä tekstiä, pitää muistaa, ettei siellä ole vapaita uutisia. => Sama pätee Eurosto-Suomeen.
lähenee nollaa tai laajenee äärettömään. Yksi ja sama.
Aika hämmästyttävä on Adolfin käsitys Venäjästä. Minä en koskaan unohda sitä tosiasiaa,että Venäjä on ollut sekä kommunistinen että äärikapitalistinen järjestelmä. Skaala on todella leveä ja siitä kokemuksellisesta ELÄMÄSTÄ löytyy tänäänkin sekä aristokraatteja että vallankumouksellisia. Missä suhteessa? Niin kiinnostunut en ole, että sitä pohtisin.
Historia muuttuu ennen pitkää eepokseksi. Kronologiseksi tapahtumien jatkumoksi eli kertomukseksi. Tätä hetkeä elävien tieto on sirpaleina, mutta siinä rinnalla elää moninkertaiset feedbackit,jotka tekevät tiedolle ennen kaikkea arvojärjestyksiä ja seulovat sälää. Ehkä tästä ajasta jää jäljelle pimeää keskiaikaa vastaava historia, mutta kuten nyt koemme oikean keskiajan mielenkiintoiseksi ja täytämme siellä olleita aukkoja omasta ajastamme käsin, täyttelemme tätäkin aikaa vielä joskus.
Hyviin huomioihisi:
"Lyhyiden viestien mikroblogauksen suosio kasvaa, vaikka kukaan ei tiedä ihan tarkkaan, miten ja millaiseksi viestimuoto kehittyy."
"Twitter-ilmiö on minussa asuvan historian harrastajan mielestä outo. Ennen vanhaan pystyin sentään sanomaan tekeväni kollegoitteni kanssa pieniä muistilappusia historiakirjoittajille. Muuttuuko historia, jos tieto on 140 merkin pätkissä verkossa?"
Tismalleen. Ja tämä on ymmärrettävää.
Mikroblogit - kuten muutkin sosiaalisen median kanavat ja palvelut - muuttavat tietyiltä nopeasti totuttua. Mutta toisaalta vievät tietyiltä osin meitä takaisin vanhaan tuttuun samanaikaisesti.
Mikrobloggaus (kuten myös facebookien sun muiden statusviestit jne) mahdollistavat keskustelumaisten pienten purskeiden välittämisen yhdeltä monelle, monelta monelle, jne tavalla mikä ei ole ollut aiemmin mahdollista. Tämä rikkoo totuttua viestintäkultuuria, mutta on toisaalta selvästi lähempänä "luonnollista" kommunikaatiota. Keskustelua. ´
Emme todellakaan tiedä mihin tismalleen olemme menossa, mutta suunta on aika selvä. Eri viestimuotojen kovergenssi on jo realisoitunut ja suuntaus jatkunee. Suuret muutosket tästä eteenpäin lienevät enemmän kulttuurisia / käyttäytymiseen liittyviä kuin teknisiä (vaikka tekninen kehitys näyttääkin olevan vain kiihtymässä).
Perustavalaatuinen ero viime vuosituhanteen (ja aiempiin vuosituhansiin) ja tähän ja tuleviin on siis ilmeinen. Vanhat suljetut tai ainakin varsin kontrolloidut top-down ovat historiaa. Selvästi avoimemmat ja varsin vapaat bottom-up mallit tulevaisuutta (ja tätä päivää).
Tämän perusasetelman muuttumisen kunnollinen imeytyminen kollektiiviseen ymmärrykseemme vienee mitä todennäköisimmin ainakin pari sukupolvea, mutta mahdollisesti kauemmin.
Muutamia pointtereita:
http://delicious.com/jaakkoh/web2.0+anthropology
yhteiskunnalliseen näkökulmaan mainio aloituspiste on Us Now filmin webbisivu http://usnowfilm.com, joka saa kansainvälisen ensi-iltansa (netissä) ensi viikolla. (Näin leffan sen USA:n ensi-illassa reilu kuukausi sitten ja suosittelen _erittäin_ lämpimästi.)
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 12 kommenttia