Jarmo Koponen

Hankala alasammuttava

Helsingin yliopistolla presidentti Dmitri Medvedeviä kuunneltiin tarkasti. Puhetta puffattiin valtavasti. Toimittajia oli Venäjältä presidentin mukana ennätysmäärä.

Syy on selvä: Venäjän ulkopolitiikka palvelee sisäpolitiikkaa. Ety-järjestön kokouksen aikana joulukuussa Venäjä ei vielä tuputtanut kaikin voimin uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelmäänsä, vaan tyytyi vesittämään kokouksen loppuasiakirjan.

Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin muutos ei ole ollut yksiselitteinen tai kerralla selvä hahmotelma. Siksi se etenee pikkuhiljaa hivuttamalla sitä diplomaattien ruokapöytiin.

Periaatteessa ulkopoliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat useat eri tavalla ajattelevat ihmiset, joiden mielipiteet ja tavoitteet tulisi ottaa huomioon.

Venäläinen kansanedustaja Sergei Markov on todennut, että ”venäläinen mentaliteetti on luonteeltaan puolustava, ja se on ollut sellainen jo vuosisatoja. Myytti siitä, että Venäjä on vihollisten ympäröimä, on laajasti levinnyt ja poliitikot käyttävät sitä hyväkseen”.

Ja mikä onkaan sisäpoliittisesti tärkeämpää kuin osoittaa, että ongelmista voidaan syyttää pahaa imperialismia – mitä Venäjän on tehtävä, kun Georgia, Ukraina ja Viro ottavat omia askeliaan?

Venäjälle ei ole yhdentekevää, miten se määrittelee niin sanotut lähiulkomaat, rajanaapurinsa.

Ulkopolitiikan onnistumiseen ja arvostetun suurvalta-aseman saavuttamiseen tarvitaan vakaata ja yhtenäistä kotimaista rintamaa ja arvostusta omaa maataan kohtaan.

Venäjälle on käynyt selväksi, että sen ulkopolitiikan sisärenkaaseenkaan kuuluvat entiset neuvostotasavallat eivät halua tulla nähdyiksi Venäjän satelliittina. Niinpä ne eivät ole tunnustaneet Etelä-Ossetiaa tai Abhasiaa Georgiasta eronneiksi valtioiksi. Euroopalla on syynsä jatkaa yhteistyötä Ety-järjestössä, Venäjä ei kaipaa vaalitarkkailijoita.

Carnegie-tutkimuskeskuksen Moskovan-toimiston johtaja Dmitri Trenin sanoo, että Venäjän suhteet Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan sekä lähimpiin naapureihin ovat vajonneet huonommiksi kuin koskaan maan nykyhistoriassa. Syytä tilanteeseen on niin venäläisissä itsessään kuin väärän lähestymistavan valinneissa länsijohtajissa.

Tähän saumaan sopii uusi epämääräinen eurooppalainen turvajärjestelmä, jonka eteneminen on EU:n kannalta hankala alasammuttava. Venäjä on todistanut olevansa alueellinen suurvalta.

Nyt kun Georgiassa aiotaan pitää Naton yhteistyökumppaneiden paperisulkeiset, Venäjän edustaja Natossa Dmitri Rogozin sai hyvän syyn muistuttaa: ”Georgia, joka oli viime vuonna käydyssä sodassa hyökkääjä, ja Nato, joka tuki Georgian aggressiota, pitävät yhteiset sotaharjoitukset. Mikä tahansa polttoaine voi sytyttää kunnon roihun”.

Energiassa Venäjällä on erityisen paljon pelissä. Suomalaisten kanssa puhutaan paitsi kaasuputken kulusta Suomen talousalueella, myös suomalaisten investoinneista Keski-Uralille. Armenian ja Azerbaidzanin johdon kanssa on puhuttava myös niin sanotuista jäädytetyistä konflikteista, etnisistä kiistoista entisissä neuvostotasavalloissa.

Omanlaisen parlamentarisminsa valinneelle Venäjälle tuli Georgian sodan jälkeen mahdollisuus ehdottaa uutta eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria.

Tietysti tätä voi kutsua myös pyrkimykseksi padota Naton laajeneminen, mutta yhtä hyvin voidaan ajatella, että Venäjä ajaa myös toisenlaista suhtautumista lähiulkomaihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (87 kommenttia)

Juhani Putkinen (nimimerkki)
Kannattaa huomata, että nimenomaan Venäjä valmistautui huolella keväästä 2008 alkaen hyökkäämään Georgiaan ja hyökkäsi Georgiaan elokuussa 2008 yrittäen valloittaa koko Georgian. Georgia ei ole sen enempää hyökkääjä kuin Suomi oli 30.11.1939 puolustautuessaan imperialistisen Venäjän yritystä vastaan valloittaa koko Suomi.
Pulkkinen (nimimerkki)
Jussi hyvä, lopeta nyt jo se posetiivin veivaaminen. Kyllä kaikki jo ymmärtää että mielestäsi Venäjä on aina syyllinen kaikkeen ja pienet valtiot aina vääryyden uhreja. Itsensä toistaminen ja valehtelu alkaa olla kyllästyttävää luettavaa. Älykäs ja objektiivinen ihminen tuo keskusteluun myös uusia ulottuvuuksia. Get a life!!!
Laatokka (nimimerkki)
Joidenkin muidenkin kuin Venäjän johtajien mielestä Venäjä on aina syytön ja kaikki muut ovat uhka ja syypäitä.
Pulkkinen (nimimerkki)
Ei kai tässä kuitenkaan ole kysymys siitä, kenen mielestä Venäjä on tai ei ole syyllinen. Mielipiteillä kun ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Tuntuu kuitenkin siltä, että aina kun käsitellään Venäjää (käytännössä mistä tahansa aspektista), ovat ennakkoasenteet yleensä harvaa poikkeusta lukuunottamatta aina negatiivisia. Miten tämä sitten mahdollistaa edes hitusen objektiivisuutta? Vai onko se objektiiviisuus sitten kuitenkaan niin tärkeätä? Ymmärrän kyllä, että päähänpotkittujen on todella vaikeata ellei peräti mahdotonta nähdä omaan tilanteeseen johtaneita syy/seuraussuhteita. Tämä ei kuitenkaan välttämättä muuta tosiasioita.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Meillä on sellainen ero, että minä kirjoitan faktaa todistaen kirjoittamani suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein. Siitä vaan esittämään todisteet suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein, että kotisivullani tai muissa kirjoituksissani esittämäni tiedot eivät olisi totta. Ettei vaan jäisi tälläkin kertaa todistamatta. :)
Pulkkinen (nimimerkki)
Osoittaa aikamoista ylimielisyyttä ja arroganssia vedota omaan kotisivun ainoana totuuden lähteenä. Olet tunnetu asiayhteyksistä irroitettyjen lainauksien ja hyvin rajoittuneen lähdeaineiston käyttäjänä. Ettei vaan olisi harkintakyky ja ymmärrys hieman kadoksissa? No kyllä se lääkehoidolla saadaan korjattua. Itserakkaudellasi ei todellakaan ole mitää rajaa. Hyvää loppuelämään vaan itsesi kanssa Juhani Putkinen.
kaartilainen (nimimerkki)
Varmaankin oppinut sen vanhassa neuvostoliitossa.On vain yksi totuus,se meidän kirjoittama tai lainaama.
tapio_o_neva (nimimerkki)
"Koskaan ei voi riittävästi aliarvioida lukijaa!" Tämä on toimituksellinen pysyväisohje Sanomissa ja Yleisradiossa. Vapaa toimittaja ei ole yhtä ohjelmallinen, mutta joutuu mukautumaan markkinaan eli kustantajan tilauksiin.
Penttijuhani (nimimerkki)
lääkehoitoon? Jatkettiinko sitä Suomessa Urkin ja Maunon ajan jälkeen. Silloin sitä oli tarjolla niille, joiden tiedot tai mielipiteet eivät sopineet maan valittuun politiikkaan, eli "aktiiviseen rauhanpolitiikaan."
Juhani Putkinen (nimimerkki)
"Olet tunnetu asiayhteyksistä irroitettyjen lainauksien ja hyvin rajoittuneen lähdeaineiston käyttäjänä." Todista väitteesi asiayhteyksistä irroitetuista lainauksista suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein - no, jää tälläkin kertaa tekemättä siitä yksinkertaisesta syystä, että väite on valhetta. Lähdeaineiston "rajoittuneisuutta" osoittaa tietysti sekin, että kotisivullani on esitetty lähdeviitteitä tuhansittain ja satoihin eri lähteisiin. Lähdeviitteet ovat oleellisesti laajemmat kuin tavallisissa tohtorinväitöskirjoissa.
kultaraha (nimimerkki)
Sanoit: "Älykäs ja objektiivinen ihminen tuo keskusteluun myös uusia ulottuvuuksia." Ja seuraavaksi annoit näytteen keskustelun uusista ulottuvuuksista: "Ettei vaan olisi harkintakyky ja ymmärrys hieman kadoksissa? No kyllä se lääkehoidolla saadaan korjattua. Itserakkaudellasi ei todellakaan ole mitää rajaa. Hyvää loppuelämään vaan itsesi kanssa Juhani Putkinen." Hienoa.
Pulkkinen (nimimerkki)
Kiitos kommentista. Olet kommentoinut kahta erillistä mieleipidettä yhdistäen ne tarkoitushakuisesti. Tätä nimenomaan Juhani Putkinen tekee, eli irroittaa asiat kokonaisuudesta ja esittää ne sitteen faktana. Olet hyvin oppinut Juhanin propanandatekniikan. Lue mileipiteeni uudelleen ja kommenton kumpaakin omanan kokonaisuutena, niin mahdolliseeti ymmärrät sanoman. Ei muuta kuin papukaija-merkki sinullekkin. Todella Hienoa.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Et ole edelleenkään todistanut suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein, että irroittaisin asioita kokonaisuudesta - eli, että lainaamani tekstin kirjoittaja ei olisikaan tarkoittanut sitä mitä lainaukseni mukaan asia on. Vaan eipä niitä todisteita sille väitteelle tule nytkään, sillä väite on valhetta - raukkamaisesti nimimerkin takaa.
Pulkkinen (nimimerkki)
Katso vaikkapa keskustelun kulku linkistä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=400000000... Et pystynyt ko. keskustelussa todistamaan historian tulkkintaasi oikaksi ja puolueettomaksi. Tämä on vain yksi esimerkki monista vastaavanlaisista aloittamistasi hedelmättömistä jankkaamisista, joiden pohjana on osittaisen totuuden tuominen absoluuttisena totuutena. Käytät kuitenkin samaa propagandametodia kuin Kommunistinen Neuvosto-Venäjän aikoinaan käytti. Siis otetaan se itselle sopiva totuuden osa, irroitetaan se kontekstista ja esitetään se ainoana oikeana totuutena. Tätä kutsutaan Länsi-maissa termillä "Convenient truth". Monet maat ovat hyödyntäneet kyseistä metodia oman historiansa uudelleen kirjoittamisessa. Voit todellakin tällöin itsellesi todistaa ettet valehtele, et vaan kerro koko totuutta joka ei kuitenkaan siis todellakaan ole totuus. Se on vain yksi versio muiden "totuukisen joukossa".
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Ei tullut todisteita väitteellesi suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein - vain anonyymiä valehtelua - raukkamaista.
Pulkkinen (nimimerkki)
Juhani, kun nyt kerran haluat verta nenästä niin sitten sitä saat. Toivittavasti sinussa kuitenkin on miestä ottamaan vastaan tarkkoja faktoja. Nämä nääs tulevat mahdollisimman korkeata ja luotettavalta taholta. Seuraavassa suorat kokonaiset ja editoimattomat oteet: "Toisin sanoen: meidät oli työnnetty seinää vasten, mitä tulee vaihtoehtoon Saksa vai Neuvostoliittio. Muistissa olivat Stalinin syksyllä 1939 neuvotteluvaltuuskunnallemme lausumat sanat "Ymmärrän hyvin, että te haluatte jäädä puolueettomaksi, mutta vakuuta teille, että se on mahdotonta. Suurvallat eivät kerta kaikkiaan tule sitä sallimaan." Eivät, sen olimme jo nähneet - Suomi ei enää ollut vapaa itse ohjaamaan kohtaloaan. Eikä se ollut ainoa maa, jonka oli niin käynyt, sen jälkeen kun Euroopan tasapaino oli järkkynyt. Mahdollisuutemmem odotettavissa olevan konfliktin ulkopuolella pysymiseen olivat käytännöllisesti katsoen olemattomat. Sellaisen ihmeen ensimmäinen edellytys olisi ollut, että Neuvostoliittio ei olisi ryhtynyt hyökkäämään, vaikka saksalaiset tunkeutuivatkin Lapin kautta Murmanskia kohti, toinen, että Saksa ei olisi taloudellsilla eikä muillakaan keinoilla pakottanut Suomea valitsemaan puolta." Sivu 310. Tässä siis toidetaan, että Suomi tiesi varmasti Neuvostoliiton hyökkäävän kunhan Saksa ensi hyökkäisi. Lappi oli myös tuolloin osa suvereenia Suomea. Silloisen Kansainliiton artiklojen mukaan suvereenin maan alueelta tapahtuva hyökkäys toista suvereenia valtiota vastaan on kastottava agressioksi hyökkäävän maan osalta, huolimatta siitä kun on hyökkääjä. "Lapissa saksalaisten kauttakulkuliikenne, joka vielä loppukeväästä oli käsittänyt kuukausittain vai pari tuhatta lomalaista ja sairasta, oli viime aikoina saanut yhä laajemmat mittasuhteet. Kun liikekannallepanomme alkoi, niin liikenne kävi liian raskaaksi harvalle yhdyslijnaverkostollemme, ja siitä aiheutui vakavia häiriöitä. Järjestyksen aikaansaamiskeksi sovin sakaslaisten kanssa siitö, että he ottaisivat hoitaakseen Pohjois-Suomeen sijoitetun III armeijakunnan huollon. Esutettyäni asian tavsvallan presidentille annoin 15. kesäkuuta käskyn, että mainittu armeijakunta olisi alistettava saksalaiselle ylipäällikölle, niin pian kuin sen keskitys olsii suoritettu. Samalla määräsin armeijakunnan komentajan heti ottamaan yhteyden minuun, jos hänelle vastoin luuloamme annettaisiin saksalaisten operatiivisia käskyjä". Sivut 312-313. Siis jo 15. kesäkuuta Suomalainen III armeijakunta alistettiin saksalaiselle ylipäällikölle. Eli 21. kesäkuuta Suomalainen III armeijakunta oli osa saksalaista offensiivia. "Rajaloukkaukset, pommitukset ja Hangon tukikohdasta suoritettu tykistötulitus olivat olleet erillisiä ykistyistapauksia. Mutta 25. kesäkuuta venäläisten lentoase ryhtyi laajoihin ilmahyökkäyksiin kymmentä Etelä- ja Keski-Suomen kaupunkia, muiden muassa Helsinkiä ja Turkua vastaan. Kuinka kiivauta nämä hyökkäykset olivat, näkyy jo siitä, että sinä päivänä ammuttiin alas 26 pommitkonetta. Ihmishenkien hukka, aineellisista vaurioista puhumattakaan, oli melkoinen, Kaiki nämä toiminnot olivat sen laatuisia, että niitä ei enään käymyt pitäminen erillisinä, alempien komentajien aloitteesta suoritettuina yrityksinä. Kun ne lisäksi oli melkein kaikki kauttaaltaan suunnattu puhtaasti suomalaisiin kohteisiin ja maan sellaisiin osiin, joissa ei ollut saksalaisia, oli ilmeistä, että Neuvostoliitto oli ryhtynyt vihollisuuksiin Suomea vastaan." Sivut 314-315. Tässä todetaan, että viralliseti Neivostoliitto aloitti vihollisuudet 25. kesäkuuta. Kaikki tätä ennen tapahtununeet välikohtaukset olivat erillisiä yksityis tapauksia, eikä niitä sitenvoitu pitää vihollisuksien aloittamisena. Käyttämäni lähde on M. Mannerheinin omakätisesti kirjoittamien muistelmien toinen osa, julkaisia Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, 1952.
Pulkkinen (nimimerkki)
Käyttämäni lähde on luonnolliseti G. Mannerheimin, ei siis M. Mannerheimin, omakätisesti kirjoittamien muistelmien toinen osa, julkaisia Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, 1952. Pääsi kiireessä painovirhepaholainen yllättää.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Ei tullut vieläkään todisteita suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein siitä, että minä olisin esittänyt kontekstista irroitettuja lainauksia. Vaikka eihän sitä ollut odotettavissakaan. Fakta on, että Suomen alueelta EI hyökätty Venäjän alueelle ENNEN kuin Venäjä hyökkäsi Suomen alueelle alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota. Siitä vaan esittämään todisteet suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein, että Suomen alueelta olisi hyökätty Venäjän alueelle ennen 22.6.1941 kello 6.05.
Pulkkinen (nimimerkki)
Kyllä olet Juhani aikamoinen koijari. Pitäsiko siis uskoa sinua ja sinun versiota historiasta enemmän kuin G. Mannerheimia? Mutta hyvä Juhani, yritä nyt ymmärtää lukemaasi tekstiä, se kyllä saattaa joskus olla vaikeaa. Monilla ihmisillä on vastaavanlaisia luetun tekstin ymmärtämisvaikeuksia, eikä sitä siksi pidä ollenkaan hävetä. Juurihan minä esitin sinulle faktoja, jotka Suomen Puolustusvoimien tuolloinen ylipäällikkö on allekirjoittanut. Saksan joukohtan hyökkäsivät Neuvostoliitoon aikaisin aamulla 22. kesäkuuta, kuten Mannerheimkin muistelmissaan toteaa, siis suvereenin Suomen alueelta, eli Lapista käsin ja viellä suomlaisen III armeijakunnan ollessa Saksan joukoille alistettuna. Tätäkö ei siis ole todellisuudessa tapahtunut? Vai eikö Lappi olekkaan ollut osa Suomea? Milloin mahdollinen alueluovutus on mielestäsi tapahtunut? Oletko siis eri miletä Mannerheinin kanssa ja syytätkö sinä häntäkin valehtelijaksi? Vastauksesta päätellen teet juuri näin. Alan vakavasti kallistua tapauksessasi vakavan mielenhäiriön puolelle. Vakavasti ottaen, voitko ystävällisesti ja tieteellisesti määrittää miten ymmärrät käsitteet: suora lainaus, kontekstista irroitettu lainaus, tarkka lähdeviite ja fakta. Saattahan se olla niinkin, että käytät asioista muita kuin yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä.
Pulkkinen (nimimerkki)
mienasi ihan unohtua seuraava suora editoimaton lainaus: "Kun vielä otetaan huomioon, että Suomi oli asettanut sotaan osallistumisensa ehdoksi sen, että Venäjä ensin hyökkää Suomen kimppuun ja kieltänyt keskittämästä saksalaisia hyökkäysjoukkoja (tai edes tiedustelemasta rajan yli), niin saksalaiset menettivät sen yllätysmahdollisuuden, joka Saksan joukoilla oli muilla kuin Suomen rintamalla. ”Joka tapauksessa 2. ja 3. Vuoristodivisioona, noin 27 500 miestä, sijoitettiin Kirkkoniemen ympäristöön kesäkuun lopulla. Dietlin joukot ylittivät Suomen rajan Petsamon käsivarteen Pasvikin ja Jakobselvan kohdalla kesäkuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä. Ensimmäinen tavoite oli vallata Parkkina, pieni kylä, jossa oli useita ulkovaltojen konsulaatteja. Joukot ryhtyivät rakentamaan uusia teitä ja parantamaan vanhoja odottaessaan uusia määräyksiä. Dietl oli viimeinkin toteuttanut operaatio Poron, mutta entä Hopeakettu, marssi Murmanskiin? Suomi ei ollut vielä liittynyt sotaan eikä se halunnut ärsyttää Stalinia tai Neuvostoliittoa sallimalla saksalaisten käyttää Petsamoa etappina hyökkäykselle Murmanskiin. Jättäytymällä selkkauksen ulkopuolelle Suomi oli vienyt Dietliltä menestyksen mahdollisuudet, sillä hän oli menettänyt elintärkeän yllätysedun, joka paljolti selitti Wehrmachtin menestyksen eteläisellä päärintamalla. Tämän vuoksi Dietlin joukot kykenivät aloittamaan Hopeaketun vasta viikon kuluttua. Kesäkuun 29. päivän aamuna kello 3.00 vuoristojääkärit ylittivät Neuvostoliiton rajan.” Tässä lainauksessa todetaan Suomen Lapissa olleiden saksalaisten joukkojen aloittaneen hyökkäyksen ylittämällä Suomen ja Neuvostoliiton raja Petsamon käsivarteen Pasvikin ja Jakobselvan kohdalla kesäkuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä. Kakien järjen mukaa sotatoimet Suomen alueelta siis alkoivat paljon ennen klo. 06.05. Arvoisin hyökkäyksen alkaneen samaan aikaan kuin Saksan yleishyökkäyksenkin, eli klo. 2.30. Eli tässä tapauksessa offensiivi tapahtui kiistattomasti Suomen alueelta kohdistuen Neuvostoliittoon ja tarkalleen 3 tuntia ja 35 minuuttia ennen Venäjän klo.6.05 suorittamia iskuja. Suomi oli siis de facto mukana sodassa. Käyttämäni lähde löytyy osoitteesta: Http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Saksan_surkea_menestys_pohj... Onko tämäkin lähde mielestsi väärä ja sen ylläpitäjä valehtelija? Onko viite milestäsi tarpeeksi yksiselitteinen?
Juhani Putkinen (nimimerkki)
"Saksan joukohtan hyökkäsivät Neuvostoliitoon aikaisin aamulla 22. kesäkuuta, kuten Mannerheimkin muistelmissaan toteaa, siis suvereenin Suomen alueelta, eli Lapista käsin" Valehtelet jälleen. Mannerheim EI väitä missään, että saksalaiset olisivat hyökänneet Suomen alueelta ENNEN kuin Venäjä hyökkäsi Suomen alueelle. Lainaan Mannerheimia: "Vaatimalla kauttakulkuliikennettä Hankoon ja sieltä takaisin oli kuitenkin juuri Neuvostoliitto pakottanut Suomen tekemään ensimmäisen poikkeuksen puolueettomuuden tieltä. Oli näin ollen johdonmukaista, että Molotov keskustellessaan 23. kesäkuuta Suomen lähettilään kanssa ei sanallakaan kosketellut sen paremmin Saksan kanssa tekemäämme kauttakulkusopimusta kuin saksalaisten joukkojen oleskelua maassamme, vaan rajoittui TAAS SYYTTÄMÄÄN SUOMEA HYÖKKÄYKSESTÄ, JOMMOISTA EI OLLUT TAPAHTUNUT. NEUVOSTOLIITTO OLI PÄÄTTÄNYT VETÄÄ SUOMEN SOTAAN." (sivu 317) "Kuten aiemmin on huomautettu, joukkojemme keskitys rintamille tapahtui yksinomaan puolustusnäkökohtien pohjalla laaditun suunnitelman puitteissa. SEN JÄLKEEN KUN VENÄLÄISTEN HYÖKKÄYSTÄ SUOMEEN TÄYTYI PITÄÄ TAPAHTUNEENA TOSIASIANA, oli kuitenkin välttämätöntä mikäli mahdollista siirtää puolustuksemme niille kapeikoille, jotka luonnostaan olivat tarjona Karjalan kannaksella ja Itä-Karjalassa." (sivu 324)
Pulkkinen (nimimerkki)
Suora lainaus kotisivultasi: "Dietlin joukot ylittivät Suomen rajan Petsamon käsivarteen Pasvikin ja Jakobselvan kohdalla kesäkuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä". Klo. 6.05 on kuitenkin aamu, ei yö. Saksahan aloitti yleishyökkäysen klo. 2.30, eli yöllä kuten aivan oiken toteat kotisivullasi. Tässä on fakta josta voimme olla samaa mieltä.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Ylittivät Suomen rajan Norjasta Suomeen - se EI ollut Suomen ja Venäjän välisen rajan ylitys. Petsamo oli ja on Suomen aluetta (toki parhaillaan Venäjä miehittää sitä).
tapio_o_neva (nimimerkki)
Miksi puolueeton Suomi laski alueelleen hyökkäyssotaa suunnitelleita sotarikollisia viisumivapaasti alueelleen? Suomi oli samanlainen Saksan kanssasotija 1941 kuin Viro Neuvostoliiton 1939-1940 laskemalla neuvostoliittolaiset alueelleen lentokoneineen hyökkäämään Suomea vastaan pommituksin.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Milloin tulee todisteet suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein niistä väittämistäsi minun tekemistä lainauksista jotka olisi irroitettu kontekstista? Ai niin eihän niitä voi kirjoittaa kun VALEHTELIT.
Pulkkinen (nimimerkki)
Juhani Putkinen, kommentoinet myös 1.11. lähettämääni viestiä jossa on tarkka ja editoimaton lainaus ns. "luotettavasta" lähteestä. Tämä kyseinen lähde on sinun oma kotisivusi. Mielenkiintoiseksi asia tekee se, että väen vänkään räksytät kotisivullasi olevaa totuutta vastaa. VALIKOIVA LUKEMINEN ON TOKI YKSI MONISTA PROPAGANDAN MUODOISTA. Kannattaiskos sitä tutustua oman kotisivusi aineistoon. Siellähän toteat yksiselitteisen selvästi Saksan hyökänneen suvereenin Suomen alueelta Neuvostoliittoon 21. ja 22 päivän välisenä yönä huomattavasi ennen klo. 6.05, fakta jonka myös G. Mannerheim vahvistaa. Onko G. Mannerheinm edelleen mielestäsi valehtelija? "Milloin tulee todisteet suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein niistä väittämistäsi minun tekemistä lainauksista jotka olisi irroitettu kontekstista? Ai niin eihän niitä voi kirjoittaa kun VALEHTELIT". No,vaikkapa TÄSSÄ JA NYT! Olet tässäkin kirjoittelussa johdonmukaisesti väärentänyt totuutta jopa kumoamalla sinun omalla kotisivullasi olevat faktat. Jos tämä ei ole VALEHTELUA,TOSIASIOIDEN VÄÄRISTELYÄ JA ASIOIDEN IRROITTAMISTA KONTEKSTISTA NIIN KYSYN VAAN, ETTÄ MIKÄ SITTEN ON?
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Missä viipyy edelleen todisteet suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein, että olisin irroittanut jonkin tekemäni lainauksen kontekstista? Antaa tulla vaan - vai eikö löydy ensimmäistäkään tapausta, josta voisit edes yrittää väittää sen olevan irti kontekstista. Yritä kovemmin. :)
Pulkkinen (nimimerkki)
Olen vakuuttunut, että et todellakaan ymmärrä luettua tekstiä. Kannattasiko mahdollisesti pyytää jonkun itseäsi hieman korkemmin kouluteteun apua lukemisessa ja luetun tulkinnassa? "Dietlin joukot ylittivät Suomen rajan Petsamon käsivarteen Pasvikin ja Jakobselvan kohdalla kesäkuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä". Lähde: Junani Putkisen oma kotisivu. Saman seikan toteaa myös Saksan Sota-arkisto. Kannata käydä tutustumassa. Sinä kuitenkin julkisesti kiellät hyökkäyksen Neuvostoliittoon tapahtuneen Suomen maaperältä ennen klo 6.05. Yritä sinäkin kovemmin kieltää ko. faktaa. Jankuttamisen taidon olet oppinut todella hyvin. Se ei kuitenkaan muuta tosiasiota.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Etkö tosiaan ymmärrä, että ne Dietlin joukot SAAPUIVAT SUOMEN ALUEELLE Norjasta EIVÄT suinkeen menneet Venäjän alueelle. Välirauhan aikana Petsamo oli myös Venäjän mielestä Suomen aluetta. Petsamon alueelle tuleminen EI OLLUT HYÖKKÄYS VENÄJÄLLE. Mannerheimkaan EI väitä missään, eikä milloinkaan, että Suomen alueelta olisi hyökätty Venäjän alueelle ENNEN kuin Venäjä ENSIN hyökkäsi Suomen alueelle. Päinvastoin Mannerheim KIISTÄÄ, että Suomen alueelta olisi hyökätty.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Ei tässä ole kysymys siitä, että Suomi olisi hyökännyt, vaan siitä, että Suomi oli kanssasotija tarjotessaan alueita, lentotukikohtia ja laivastotukikohtia hyökkääjälle samalla tavalla kuin Neuvostoliiton kanssasotija Viro talvisodan aikana luovutti tukeutumisalueita Neuvostoliitolle Suomen vastaiseen sotaan, mm. lentotukikohtia.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Ei tässä ole kysymys siitä, että Suomi olisi hyökännyt, vaan siitä, että Suomi oli kanssasotija tarjotessaan alueita, lentotukikohtia ja laivastotukikohtia hyökkääjälle samalla tavalla kuin Neuvostoliiton kanssasotija Viro talvisodan aikana luovutti tukeutumisalueita Neuvostoliitolle Suomen vastaiseen sotaan, mm. lentotukikohtia.
Pulkkinen (nimimerkki)
Ymmärrän kyllä että Dietelin johtamat saksalaisjoukot hyökkäsivät Suomen alueelta Neuvostoliittoon. Siis vielä kerran, SUOMEN ALUEELTA. Tämä on silloisen Kansainliiton tulkinnan mukaan de facto agressio sen maan osalta, josta hyökkäys aloitettiin, siis Suomesta. Käsittääkseni Suomi oli tuolloin suvereeni valtio, jonka aluleella aivan sattumalta oli saksalaisia joukkoja. Jos Saksan joukot eivät siis mielestäsi olleet Suomen alueella, niin sinä tapauksessahan Saksa hyökkäsi Suomen suvereenin alueen kautta Neuvostoliittoon, eikä Suomi puolustautunut. Todella kova väite ja aivan uusi historian tapahtumien tulkinta. Taidat hieman sekoittaa faktoja. "Välirauhan aikana Petsamo oli myös Venäjän mielestä Suomen aluetta. Petsamon alueelle tuleminen EI OLLUT HYÖKKÄYS VENÄJÄLLE". Mistäkähän lähteestä tämäkin luotettava väite on lähtöisin? Kyllä ainakin Talvisotaa seuranneessa Rauhansopimuksessa Petsamo kuului Neuvostoliitolle. Suomihan taisi olla ko. sopimuksen toinen osapuoli. Vai oliko? Kyllä ihmiskunta on sinussa menettänyt todella suuren Valtiomiehen ja historian tutkijan. Mitä tulee kysymykseesi siitä, että "Olenko Idiotti?", täytyy ikäväkseni todeta että varmaankin olen, koska olen tuhlannut aikaani yrittämällä keskustella PATOLOGISEN IDIOOTIN ja VALEHTELIJAN kanssa.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
"Kyllä ainakin Talvisotaa seuranneessa Rauhansopimuksessa Petsamo kuului Neuvostoliitolle." Olet totaalisesti väärässä. Petsamo kuului Suomelle vuoden 1920 rauhansopimuksen mukaan - JA Petsamo kuului Suomelle MYÖS Talvisodan rauhansopimuksen mukaan. Hanki ensin itsellesi perustiedot historiasta ennen kuin tulet häpäisemään itsesi julkisesti.
Pulkkinen (nimimerkki)
Täytyy välillä vähän testata Juhani Putkisen huomiokykyä, sillä itserakkuden kourissa kiemurtelvalla suomen kuuluisimmalla avohoitopotilaalla, muten suora lainaus keskustelusivulta, voi välillä pätkiä. Sinähän käytät samaa metodiikkaa omissa kirjoituksissasi. Kyllä, tiedän jo vastaamattakin, että mielstäsi valehtelen ja olen aina väärässä. Sama uvuttava laulu osaltasi jatkuu. Todellakin, Suomi joutui Talvisodan jälkeen luovuttamaan Neuvostoliitolle pohjoisessa Sallan ja Kuusamon kuntien itä-osat. Kuitenkin yhteensä ainakin 40 600 miehen vahvuiset saksalaisjoukot keskitettiin kesäkuussa Rovaniemen seudulle, josta ne aloittivat 18. kesäkuuta siirtymisen kohti Sallaa ollen hyökkäysasemissa rajalla ennen 22.06. Sallan seutuhan oli käsittääkseni Suomen aluetta?. Voisitko silti vielä kerran selittää, että mistä ihmeen Norjasta ne saksalaiset hyökkäsivätkään?
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Norja oli Norja aivan siitä riippumatta, että Norja oli silloin Saksan miehittämänä. Saksa ei edes liittänyt Norjaa alueeseensa. Saksalaisia joukkoja oli toki Suomen alueella - vastapainona sille, että venäjällä oli Suomen tahdon vastaisesti sotilastukikohta Suomen Hangossa. Oleellista on, että nimenomaan Venäjä hyökkäsi ENSIN Suomen alueelle alkaen 22.6.1941 kello 6.05. Vasta paljon sen JÄLKEEN Suomen alueelta suoritettiin VASTAHYÖKKÄYKSIÄ Venäjän alueelle. Nimenomaan Venäjä aloitti Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.
Pilkkinen (nimimerkki)
Et taaskaan vastannut kysymykseen. Mikä ihmeen Norja? Mitä Norjalla on tekemistä asian kanssa? Mikä ihmeen Neuvostoliiton aloittama hyökkäys klo. 6.05 kun Saksa aloitti hyökkäyksen Suomen alueelta klo. 2.30 yöllä? Mikä ihmeen erillissota, kun Suomi kerran oli Saksan kanssasotija ja salli hyökkäyksen Neuvostoliiton alueelle Suomen, siis SUOMEN, suvereenilta maaperältä? Ai niin, saksalaisethan oli vaan aseistautuneita lomailijoita, joilla oli täysi käyttöoikeus Oulun ja Kemin satamiin. Miten kukaan järkevä ja tasapainionen ihminen saa tästä yhtälöstä synnytettyä erillissodan?
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Esitä todisteet siitä, että Suomen alueelta olisi hyökätty Venäjän alueelle ennen 22.6.1941 kello 6.05, josta alkaen Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun aloittaen Suomen ja Venäjän välisen jatkosodan, joka oli erillissota.
Pulkkinen (nimimerkki)
Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon tarkalleen klo.2.30 koko rintamalla, siis myös Jäämereen päättyvällä pohjoissiivellä, Suomen Lapista. Kiellätkö tämän tosiasian? Saksalaisethan toteuttivat suunnitelmat pilkulleen ja tarkalleen kellon mukaan. Muuten vastuulliset komentajat olisi ammuttu pikakenttäoikeuden päätöksellä paikan päällä. Käy vaikka Saksan sota-arkistossa toteamassa asia. Olen itse siellä käynnyt. No ei taaskaan tullut vastausta, mikä ei sinällään ole minulle uutinen. Valehteletko edelleen?
Liike (nimimerkki)
Ei se minun mielestäni vaikuta kovin älykkään ja objektiivisen ihmisen kommentilta.
Pulkkinen (nimimerkki)
Erittäin hyvä kysymys, joka kuitenkin osoittaa kysymyksen esittäjältä itseltään täydellistä ymmärtämisen puutetta. Jos et ymmärrä asiayhteyttä, niin sille ei voi sitten mitään. Ehkä käytetty vieras kieli on sekoittanut ajatusjuoksusi. Periatteessa toivon että jonkinlainen avautuminen ja hieman avarampi maailmankstsomus toisi uusia ulottuvuuksia keskusteluun. En kuitenkaan usko että tässä tapauksessa on enään mitään tehtävissä. Vaikuttaa patoloogiselta.
Ilkka Luoma (nimimerkki)
Juten alkuperäiselle kirjoittajalle: Olet oikeassa - aloitetta ei voi ampua "alas", koska se kytkisi koko Euroopan samaan turvajärjestelmään - ja samalla Suomen kansan enemmistö saisi tahtonsa päätepisteen: - Natoon ei tarvitse mennä, koska sen tarjoama "suoja" tulisi täysin tarpeettomaksi. Venäläisiltä hyvä veto - olin kuuntelemassa Medvedevin puheen paikan päällä ja kiinnitin huomiota siihen, että miltei koko Suomen poliittinen johto ja ulko- sekä puolustuspolitiikan asiantuntijat olivat paikalla. Puhetta oli odotettu... Putin murjaisi myös yhden vitsin, kun ei aikoinaan päässyt heidän joukkoon, kun ulkomaille opiskelemaan haluavia "arvottiin" :) Ilkka Luoma
tapio_o_neva (nimimerkki)
"Helsingin yliopistolla presidentti Dmitri Medvedeviä kuunneltiin tarkasti. Puhetta puffattiin valtavasti. Toimittajia oli Venäjältä presidentin mukana ennätysmäärä." * On hyvä, että Medvedev onnistuu asemansa avulla keräämään jopa enemmän kuulijoita kuin Johan Bäckman Uuden Suomen avulla. "Syy on selvä: Venäjän ulkopolitiikka palvelee sisäpolitiikkaa. Ety-järjestön kokouksen aikana joulukuussa Venäjä ei vielä tuputtanut kaikin voimin uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelmäänsä, vaan tyytyi vesittämään kokouksen loppuasiakirjan." * Syy tähän on selvä: 080808 sekä Stubbin suorittama Etyj:n ulosajo Georgiasta. Stubb muistetaan miehenä, joka ajoi Etyj:n viimeiseen kriisiinsä, vaikkei tietenkään ensikertalaiselta muuta voi odottaakaan insinööriajossaan. "Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin muutos ei ole ollut yksiselitteinen tai kerralla selvä hahmotelma. Siksi se etenee pikkuhiljaa hivuttamalla sitä diplomaattien ruokapöytiin." * Kannattaa lukea Etyk-valmistelu paperit 1969-1974. Ei Etyk:ään ollut mikään helppo koota. "Periaatteessa ulkopoliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat useat eri tavalla ajattelevat ihmiset, joiden mielipiteet ja tavoitteet tulisi ottaa huomioon." * Niin. Suomessa vanhojen karjalaissukujen osallistumista voisi kohtuullistuttaa heidän väestöosuuttaan vastaavalle tasolle. "Venäläinen kansanedustaja Sergei Markov on todennut, että ”venäläinen mentaliteetti on luonteeltaan puolustava, ja se on ollut sellainen jo vuosisatoja." *Mongolit ottivat Venäjän ja paloja Venäjästä on kelvannut niin saksalaisille, puolalaisille kuin myös ranskalaisillekin. Miksi ei myös japanilaisille. "Myytti siitä, että Venäjä on vihollisten ympäröimä, on laajasti levinnyt ja poliitikot käyttävät sitä hyväkseen”. * Hyvä myytti on kaiken lisäksi tosi. "Ja mikä onkaan sisäpoliittisesti tärkeämpää kuin osoittaa, että ongelmista voidaan syyttää pahaa imperialismia – mitä Venäjän on tehtävä, kun Georgia, Ukraina ja Viro ottavat omia askeliaan?" * Brzezinskiläinen kiihko ja Pentagonin pihiys tarjoavat empiriaa väitteille. "Omanlaisen parlamentarisminsa valinneelle Venäjälle tuli Georgian sodan jälkeen mahdollisuus ehdottaa uutta eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria." * Suomessa on sellainen parlamentarismi, jota Venäjä vasta tavoittelee: vaalitulos ei vaikuta politiikkaan eikä äänestämällä voi vaikuttaa. "Venäjälle ei ole yhdentekevää, miten se määrittelee niin sanotut lähiulkomaat, rajanaapurinsa." * No ei. Venäjällä niin kuin kaikilla muillakin mahtavilla, on niin paljon epäluotettavia naapureita. "Ulkopolitiikan onnistumiseen ja arvostetun suurvalta-aseman saavuttamiseen tarvitaan vakaata ja yhtenäistä kotimaista rintamaa ja arvostusta omaa maataan kohtaan." * Juuri niin niin kuin kaikessa politiikassa. "Venäjälle on käynyt selväksi, että sen ulkopolitiikan sisärenkaaseenkaan kuuluvat entiset neuvostotasavallat eivät halua tulla nähdyiksi Venäjän satelliittina." * Eivät siksi, ettei Venäjä riitä niiden talouksien moottoriksi. "Niinpä ne eivät ole tunnustaneet Etelä-Ossetiaa tai Abhasiaa Georgiasta eronneiksi valtioiksi." * Yhdysvallat epäilemättä painostaa tähän suuntaan. Toisaalta suuri ei ole ollut menestys Kosovonkaan itsenisyystunnustusten määrässä. Taiwan pärjää ilman tunnustuksiakin. "Euroopalla on syynsä jatkaa yhteistyötä Ety-järjestössä, Venäjä ei kaipaa vaalitarkkailijoita." * Suomi tarvitsisi vaalitarkkailijoita jopa kunnallisvaaleihin. Brax, Jääskeläinen ja TietoEnator ovat uhka demokratialle Kööpenhaminen periaatteiden mukaisesti. "Carnegie-tutkimuskeskuksen Moskovan-toimiston johtaja Dmitri Trenin sanoo, että Venäjän suhteet Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan sekä lähimpiin naapureihin ovat vajonneet huonommiksi kuin koskaan maan nykyhistoriassa. Syytä tilanteeseen on niin venäläisissä itsessään kuin väärän lähestymistavan valinneissa länsijohtajissa." * Bushin hallinnon sotakeynesiläinen elvytys ja Brzezinskin doktriini ovat nykytilan aikaansaajat. "Tähän saumaan sopii uusi epämääräinen eurooppalainen turvajärjestelmä, jonka eteneminen on EU:n kannalta hankala alasammuttava." * Kysymys: Miten Venäjä voisi esittää Yhdysvaltain tapaan jonkin unilateraalisen NATO-ratkaisun? Miksi esitys ei olisi aihiona: epämääräinen - epämääräinen - epämääräinen? "Venäjä on todistanut olevansa alueellinen suurvalta." * Suomessa tämä on aina uskottu. The messagen saaminen Lontooseen ja Washington DC:hen on vaikeampaa. "Nyt kun Georgiassa aiotaan pitää Naton yhteistyökumppaneiden paperisulkeiset, Venäjän edustaja Natossa Dmitri Rogozin sai hyvän syyn muistuttaa: ”Georgia, joka oli viime vuonna käydyssä sodassa hyökkääjä, ja Nato, joka tuki Georgian aggressiota, pitävät yhteiset sotaharjoitukset." * Yhdysvaltojen on pakko puhaltaa ilmaa Saakashviliin, koska demokratia ja oppositio uhkaavat nykyregiimiä. "Mikä tahansa polttoaine voi sytyttää kunnon roihun”. * Bensaa Hummeriin. "Energiassa Venäjällä on erityisen paljon pelissä. Suomalaisten kanssa puhutaan paitsi kaasuputken kulusta Suomen talousalueella, myös suomalaisten investoinneista Keski-Uralille." * TGK-10 oli virheinvestointi: lisää riihikuivaa tarvitaan. "Armenian ja Azerbaidzanin johdon kanssa on puhuttava myös niin sanotuista jäädytetyistä konflikteista, etnisistä kiistoista entisissä neuvostotasavalloissa." * Ei ongelmaa. Tunnustetaan vain Kosovon tapaan Vuoristo-Karabahin itsenäisyys. "Omanlaisen parlamentarisminsa valinneelle Venäjälle tuli Georgian sodan jälkeen mahdollisuus ehdottaa uutta eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria." * Mikä on "omanlainen parlamentarismi"? Onko olemassa jotain synteettistä tai marsilaista parlamentarismia? "Tietysti tätä voi kutsua myös pyrkimykseksi padota Naton laajeneminen, mutta yhtä hyvin voidaan ajatella, että Venäjä ajaa myös toisenlaista suhtautumista lähiulkomaihin." * Venäjä murtaa NATO-saartoa. Yhdysvallat lätkii pois yhdestä jos toisestakin IVY-maasta.
jussi vaarala (nimimerkki)
"Venäläinen kansanedustaja Sergei Markov on todennut, että ”venäläinen mentaliteetti on luonteeltaan puolustava, ja se on ollut sellainen jo vuosisatoja. Myytti siitä, että Venäjä on vihollisten ympäröimä, on laajasti levinnyt ja poliitikot käyttävät sitä hyväkseen”. Ja mikä onkaan sisäpoliittisesti tärkeämpää kuin osoittaa, että ongelmista voidaan syyttää pahaa imperialismia – mitä Venäjän on tehtävä, kun Georgia, Ukraina ja Viro ottavat omia askeliaan?" Mikä hemmetin myytti - suomalaisissakin on suoria vihollisia kuten putkinen ja sitten kaksinaamaisia inhoavia ylenkatsojia kuten koponen jonka tekstin pätkä lainusenani osoittaa suoraan. Jos naapuri on mulle v*ttumainen niin ei se ole myytti - se naapuri on silloin v*mainen ( mitä mun naapurit ei kyllä kukaan ole edes kymmenien kilometrien säteellä ).
tapio_o_neva (nimimerkki)
Ylenkatsojat edustavat länsimaista, tarkemmin sanoen brittiläistä tyyliä. Varjonyrkkeily ylenkatsojien kanssa on älyllisesti stimuloivaa. Toisella tasolla taas Putkinen, Bäckman ja Halla-aho ovat virkeitä poikkeuksia, koska he reuhuavat suoraan ja antavat "kansalle" eli sairaslomaileville, etelänmatkaaville ja henkisille laiskureille suoraa puhetta, mitä voi ymmärtää ilman viitseliäisyyttä ja pohjatietoja. Ei Koponen ole niin Venäjän vastainen kuin miltä hän saattaa vaikuttaa. Hän vain tietää, komentajakapteenimme tavoin, että jos meinaa sanoa jotain myönteistä tai kriittistä, on sanoma totalitarististen järjestelmien tapaan kuorrutettava tavanomaiseen russofobiseen kääreeseen. Itse asiassa epäilen, että Koponen on tosiasissa realisti Venäjän suhteen tai jopa kaappimyönteinen, mutta toimittajan ammattitaito estää tulemaan kaapista ulos Pentti Straniuksen tapaan. Ihmettelen Jussi, miksi et psykologian ammattilaisena epäile konspiratiivisesti syvärakenteita, vaan keskityt pelkkään pintarakenteeseen. Samaa ihmettelin tältä Lapin toverilta, jonka SDP:n edustajat sulkivat eurovaalilistalta. Ovatko saastaiset sosiologit sittenkin yhteiskunnallsesti enemmän oikeassa kuin järkyttyneitä tai hulluja hoivaavat psykologit ja psykiatrit?
jussi vaarala (nimimerkki)
Jos on kaksi poolia jotka eivät ole hyvällä tavalla vuorovaikutuksessa niin ei ole hyöyllistä alkaa syväanalysoimaan toista koska se minkälainen toinen on voi johtua vuorovaikutusesta tai sen puutteesta noiden kahden poolin välillä. Siis pyrin vuorovaikutusrakenteiden näkemiseen ja stimuloimiseen - usein varsin intuitiivisella tavalla joka kuuluu luovaan luonteenrakenteeseeni. usein ikäänkuin tiedän miten asiat on ennenkuin pystyn ne perustelemaan mutta sitten kyllä pystyn - olen ikäänkuin tietoisuuteni kanssa assosiatiivisen esitietoisen massan päällä joka antaa heikkoja signaaleja ja intuitiota mutta myös perusteluita. Herra Tapio O Nevalla on kaikesta päätellen niin hurja tietopatteri että sen kun saisi luovempaan intuitiivisempaan assosiaatiomassamuotoon niin se voisi aikoamoiset intuitiojytkyt välillä antaa. Toinen mihin pyrin on kehitysjännitteiden luomiseen - eräänlaista dualismia. No - sitten kun on elävä vuorovaikutus kehitysprosessi menossa niin se kyllä pulputtaa vaikka mitä syvä- ja pintatasolta ja mikä siinä on hyödyllistä verrattuna etäällä olevien poolien analyysiin on että kehitysprosessissa kaikki läsnäoleva on läsnäolevaa myös elävään empiriaan. Sama positiivinen juonne on myös kehitysjännitteissä. On oleellista huomata että panna napit vastakkain on eri asia kuin panna kehitysjännite päälle. Edellisessä kun on periksiantamattomuuden premissi - jälkimmäisessa taas se on tavoite että joustetaan. En tiedä tuleeko se julki mutta kyllä kun minä lataan sata nolla niin ei se ole voittamisen tarkoituksessa vaan kehitysnäkökulman kannalta eli periksiantamattomuus ei kuulu ainakaan minun järääpäisyyteeni - järääpäinen kehityshakuisuus kylläkin. Se kun on yhtä kivaa edetessään kuin suurinpiirtein purjelautailu - kovaa mennään ja koko ajan herkällä tasapainolla - meinasin sanoa herkin käsin kun tuli eräästä mieleen mutta jätinpä sanomatta ;)
jussi vaarala (nimimerkki)
mun heittoja koposen kannata henkkoht ottaa - mä oon tämmöinen suunsoittaja - näkeehäns en naamasta että ihan ok:han koponen tyyppinä on - ei mun kanssa kannata olla turhan herkkänahkainen - ethän sinäkään Neva ole verivihualiseksi mulle ryhtynyt vaikka välillä leiskuu
M.Heikka (nimimerkki)
Mutta aina se vaan tuo ripaskantanssija sieltä pilkistelee. Siellä sun täällä on tanssikengän jälkiä. Olinkohan miekin edellisessä elämässä balalaikan soittaja. Minulla on eräs tuttu, joka oli edellisessä elämässä kiinalainen kalastaja.
Remeli (nimimerkki)
kaikki hyvin. Ainakin hallinnassa. Vieraanvaraisia on oltu ja itsehillintää osoitettu. "Roihahtaa voi mikä tahansa polttoaine". Selvä se. Mutta suomalaisten ei tarvitse tulla tämän hienommiksi kyykkijöiksi enempää länteen kuin itäänkään, kunhan luottavat siihen mitä ovat. Ylös-alas-akselillahan ne varsinaiset lopputohinat tapahtuvat. "Ampukaa alas" mitä haluatte, mutta ettekö voisi edes vähän kehua Tarjaa. Hänen pitää tehdä niin monia asioita yksin.Yksinäisempänä kuin Kekkonen.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Kekkonen saattoi vaihtaa joukkueensa hetkessä tai jos tunarit panivat vastaan luovuttaa puheenvuoron äänestäjille ja järjestää vapaat vaalit. Halonen joutuu sietämään noin 20 tunaria eikä voi nimittää virkamieshallitusta ja panna hösseliksi. Toisaalta Halosen kyyninen, vasemmistohumanistina esiintyvä kartanlukijakaan ei ole yhtä määrätietoinen luonne kuin kommunisteja sekä sosialidemokraatteja 1918 teloitellut Kainuun sissi ja Etsivän keskuspoliisin oikeustieteiden ylioppilas.
iirokoppinen (nimimerkki)
Koska Saksan ja Japanin häviäminen on määrittänyt kaiken turvallisuusjärjestelmän kuten rajat, turvallisuusneuvoston jäsenet ym ym, niin kyllä kommunisminkin häviämisen tulee näkyä yhtä pitkään. Mihinkään uusiin järjestelmiin ei pidä mennä kun ei ole luottamusta. Ja mitä pahaa on muka Natossa?? Sen sijaan Venäjän demokratiassa on toivomisen varaa.
tapio_o_neva (nimimerkki)
ja konservatiivipuolue julistautuu työväenpuolueeksi.
qwerty (nimimerkki)
Medvedevin puheen taustalla olivat vain ja ainoastaan Venäjän taloudelliset edut. Sotilaallinen aspekti on lyhyellä tähtäimellä teoreettinen. Pikkukahakoita voi syntyä, mutta energian sekä muiden luonnonvarojen myyntitulot ovat Venäjälle elintärkeitä. Ilman niitä on koko Venäjän kansa kyykyssä. Vaihtoehtoisten toimittajien löytäminen Venäjän energia- ja luonnonvara-asiakkaille onkin avainkysymys. Jokainen kuluttaja voi harrastaa Venäjän kyykystystä omalla mikrotasollaan, olla ostamatta venäläistä energiaa tai venäläisestä raaka-aineesta valmistettuja tuotteita. Tällä hetkellä se on hiukan vaikeaa vaikka mieli tekisikin. Kilpailevia toimittajia on valitettavan harvassa.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Venäjä voi vallan hyvin myydä energiansa Intialle ja Kiinalle, jolloin Euroopan unioni saa ryhtyä sotimaan muslimein kanssa Israelin ja Yhdysvaltain tapaan. Venäjä kuitenkin tietää, ettei Kiinasta tulisi EU:n kaltaista teknologiapanosta maan kehitykseen, minkä vuoksi EU-optio on Venäjälle tärkeä laadullisesta syystä: pelkkä päivänhinta ei ratkaise. EU:n ja Venäjän kumppanuutta vastustavat Yhdysvallat, sen liittolainen Yhdistynyt kuningaskunta, joka tarvitsee Yhdysvaltain laivston tuen brittiläiselle kansainyhteisölle kautta maailman ja apujärjestö NATO, joka kaivaa maata Euroopan unionin ulko- ja puolustuspolitiikan kehittymisen alta. Ranska on palannut 1966 jälkeen symbolisesti NATO:n sotilaalliseen toimintaan tuhlaajapoikana, mutta ei ole silti valmis tuomaan lisää sotilaallista panosta sen toimintaa. Suomi puolestaan orjailee Saksan liittotasavaltaa: haluaisi parempia ja vakaampia taloussuhteita, mutta käyttäytyy kuin Yhdysvaltain miehittämä fasistivaltio symbolisella tasolla: Saksan tapaan.
qwerty (nimimerkki)
Suomi on tehnyt taloudellisen kunniateon Venäjälle. Mikael Liliuksen johdolla Fortun osti kovalla valuutalla (2,7 mrd euroa) TGC10:n http://www.tekniikkatalous.fi/energia/energia-lehti/article214535.ece Tästä asiasta Medvedev muisti puheessaan kunniakkaasti mainita. Ruplan ja energian hinnan yhä vaipuessa Suomipoika maksaa.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Samaan aikaan kun ahneet karjalaissuvut yrittävät saada Karjalan ilmaiseksi itselleen maa- ja metsätalousmaat lukuunottaen huolehtimatta kolhoosilaisten eläketurvasta, omistajapolitiikkaminsiteri Jyri Häkämies hyväksyy sen, että suomalaiset alkavat maksaa Siperian aasialaiselle puolelle TGK-10:iin sotakorvauksia uudelleen.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Koponen ja Puistola ovat hyvä hemmoja, mutta he joutuvat kirjoittamaan tilanteen vuoksi kuin Pekka Peitsi.
Penttijuhani (nimimerkki)
Tuosta Euroopan ja Atlantisen maailman uudesta systeemistä? Uutisten ja kommenttien perusteella selvää ja konreettista asiaa ei tullut esille Medvevedevin vierailun aikana, eivätkä lehdistötilaisuudet antaneet kuvaa, että selvää esitettävää tai argumentoitavaa oli mukana, vaikka samassa kuvassa ison naapurin kanssa on hauska seisoa. Jossakin suhteessa ongelma on yhä sama kuin Etykin jälkeen. NL, eli nykyinen Venäjä, yhtyi kolmanteen koriin vasta 1986-7. Muttei noita "ihmisoikeuksia" Suomessakaan tunnustettu. Ne ovat yhä osa ongelmaa. Toinen osa on sotilaallinen ja "polittinen turvallisuus." Venäjän johto on valmis maksamaan USA:n PR-eksperteille omasta mainoksestaan, mutta oppositio siellä tai lähinaapureissa ei tuota ekspertiisiä saa käyttää. Tilanne näyttää muuttuvan, mutta hitaasti. Eiköhän aika ja kärsivällinen detaljien seuranta ole tärkeämpää kuin suurimittaiset - ja kalliit - kokoukset, kun niiden katselu alkaa ärsyttää maksavia kansalaisia.
PepeQ (nimimerkki)
Medvedevin aloite Euroopan turvajutuista taitaa olla oman selustan turvaamista. Kiina kasvaa kohisten idässä ja on enen pitkää Venäjän suurin turvallisuusuhka. Venäjä tosiasiassa tarvii kipeästi rauhoitettuja länsirajoja..
snadi (nimimerkki)
Täytynee tulkita venäläisten lausuntoja pitkälti rivien välistä, mutta siellähän ne tärkeimmät viestit monta kertaa ovatkin. Lienee tosiasia että venäläiset kantavat huolta aasialaisten rajojensa turvallisuudesta? (Vaikka pyrkivätkin aktiivisesti toimimaan yhteistyössä islamilaisten maidenkin kanssa). Rivien välistä on kenties voinut jo Putinin presidenttikaudella tulkita kiinnostusta yhteistyön tiivistämishaluun EU:n, Naton ja USA:n kanssa? (Sekään ei liene ole sotilaallisten konfliktien ehdoton este tulevaisuudessakaan, koska sotilasliitojen jäsenetkin saattavat joutua keskenäänkin yhteenottoihin?) Venäjäkin tarvinnee yhteistyökumppaneita erilaisten ääriliikkeiden toimintojen varalta, kun kaikkia ongelmia ei kyettäne ratkomaan ydinaseinkaan?
tapio_o_neva (nimimerkki)
Kuten tiedämme, Putin presidenttinä suostui mainostamaan Halosta presidentiksi melko turhalla Turun vierailulla. Se oli Suomen kansan tahdon mukaista ja samalla näpäytys Kokoomuksen kiihkoparlamentaristeille. Kuten tiedämme, aikansa arvostava pääministeri Putin kieltäytyi tapaamasta pääministeri Matti Vanhasta, koska ei katsonut tätä arvoisekseen. Näin ollen Katainenkin sai selvän merkin siitä, miten alas Stubb arvostetaan Venäjällä. Kuten tiedämme Stubb taitamattomuudellaan ajoi Etyj:n ulos Georgiasta, vaikka se, mitä Venäjä odotti Suomelta, oli nimenomaan Bushin hallinnon vastaisesti elvyttää Etyj. Kun Suomi käytännössä tuhosi Etyj:n kokoomuslaisella toheloinnilla, on tietenkin Venäjältä johdonmukaista panna koko järjestö historian roskakoppaan samalla tavalla kuin Bushin hallinto teki YK:lle. Juuttuminen Suomen murhaamaan Etyj:iin on virhe. Nyt pitäisi olla aloitteellinen ja panna virkakoneisto ottamaan selvää, mikä on Venäjän aloitteen sisältö. Näin tehtiin 1969-1974, kun pantiin Etyk I pystyy. Helsinki+ on Etyk II. On mielenkiintoista nähdä, miten Stubb torppaa tämänkin ajatuksen ja Alma Media, Sanoma ja Yleisradio käyvät tasavallan presidentin kimppuun, mikäli hän yrittää potkia Stubbia ja Vanahasta töihin. Kummallekin nimittäin riittää paistatteleminen lehtikuvissa viiden minuutin tapaamisissa Obaman kanssa. Kokoomuksen kannatuksestahan on loppujen lopuksi kysymys.
klerk (nimimerkki)
Miksi Medvedev on suomessa? Edistämässä suomen taloutta ja hyviä suhteita? No ei varmasti Vastaus: Medvedev on suomessa hakemassa omalle imperialistiselle maalleen etuja diplomaattisesti, kun suomi ei tällä kertaa ole antanut syytä hyökätä maahan. Jos venäjä ei saa tahtomaansa hyvällä, se ottaa sen pahalla. Katsokaapa vaan puretaanko esim. roistomaiset puutullit? Miksi venäjä, tai mitä nimeä se milloinkin käyttää, on maa-alueiltaan niin laaja ja miksi se natisee aina liitoksistaan? Vastaus: Koska venäjä on vallannut ympärillään olevia alueita ja nämä alueet haluavat luonnollisesti irti venäjästä.
yksi vieras (nimimerkki)
Venäjä voi vapaasti hinnoitella raaka-ainevaransa. Raakapuulle asetettu tulli on vain yksi tapa saada omansa puukaupoista. Suomen teollisuus voisi hyvällä syyllä jättää tuontipuun ostamatta. Tällä hetkellä kotimainen sellupuu on noin puolet halvempaa kuin Venäjältä tuotu. Sama hintaero on myös tukilla. Ja, puuta on kotimaassa taatusti riittävästi. Mutta kun ei haluta maksaa markkinaehtoista hintaa. Tai ehkä puun markkinahinta onkin juuri se mikä kaikin mahdollisin keinoin saadaan aikaiseksi. Siihen peliin Venäjällä on omat korttinsa. Miksi teollisuus sitten maksaa "ylihintaa" venäläisestä puusta? Tuonnilla halutaan pitää kotimaan hintataso kurissa. Tästä samasta syystä teollisuus on valmis maksamaan tuontipuusta paljon kovampaa hintaa Venäjälle, ehkä jopa 100€/kuutio. Tuotu puumäärä on kuitenkin vain pieni osa koko raaka-ainetarpeesta. Venäläiset ovat kauppamiehiä ja osaavat hyödyntään mahdollisuutensa.
lmarkku (nimimerkki)
Puutullit palvelevat täydellisesti Venäjällä toimivia metsäteollisuuoperaattoreita, kilpailu raaka-aineesta loppuu, hinta laskee. Se varmistaa monopolistisilla tullisuojatuilla markkinoilla tuoton. Eräälle ryhmittymälle Medvedev on aiemmin suonut oikeudellisia palvelujaan neuvonantajana. Ulkolaisten tulo markkinoille ei ehkä olekaan aivan niin toivottavaa kuin Putin on mainostanut. Eikä varmasti toteudu esitetyin lyhytaikaisin ehdoin, investoinnin elinkaari on vuosikymmeniä.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
"Kuten tiedämme Stubb taitamattomuudellaan ajoi Etyj:n ulos Georgiasta, vaikka se, mitä Venäjä odotti Suomelta, oli nimenomaan Bushin hallinnon vastaisesti elvyttää Etyj." Nimenomaan Venäjä ajoi ETYJin ulos Georgiasta - EI mikään muu taho. Venäjä miehittää parhaillaan osia Georgiasta ja on tehnyt miehittämillään alueilla suuria rikoksia ihmisyyttä vastaan - eikä päästä puolueetomia tarkkailijoita eikä mediaa alueille todistamaan Venäjän suunnattomia rikoksia. Tälläkin Medvedevin vierailulla Suomen olisi pitänyt vaatia Venäjää vetämään miehitysjoukkonsa KAIKILTA Georgian alueilta (kuten Abhasia, ns. Etelä-Ossetia ja Akhalgor).
tapio_o_neva (nimimerkki)
Kuten tiedämme Putin, joka oli kyllä vieraillut tasavallan presidentin vieraana federaation presidenttinä, kieltäytyi tulemasta Suomeen tapaamaan Vanhasta. Vanhasen lisäksi yöpakkasministereitä ovat tietenkin Alexander Stubb, jonka Katainen värväsi ilman ministerikokemusta ja ulkoasianhallinnon kokemusta Euroopan parlamentista ulkoasiainministeri Ilkka Kanervan osoitettua jälleen luonteensa Etyj:n puheenjohtajana Johanna Tukiaisen kanssa, ja - tietyin varauksin - poliittista korrektiutta vähitellen oppinut omistajapolitiikka- ja puolustusministeri Jyri Häkämies, joka ei ole puolustusministerinäkään yhtä väkivaltainen kuin Vapaavuori tai isoveljensä. Mitä tulee Gruusiaan, se ei ole tosiasissa menettänyt mitään. Abhasian tasavalta ja Etelä-Ossetian tasavalta ovat olleet Tbilisin vaikutuspiirin ulkopuolella jo vuodesta 1992, jolloin niiden itsenäisyys on paljon vanhempaa kuin esimerkiksi Kosovon, jota vieläkään huomattava osa Euroopan unionin 27 jäsenvaltiosta ei ole tunnustanut, mutta jossa NATO:n miehitystä jatkaa EU. On tietenkin selvää, että Bushin hallinnon ajettua viimeisillään monet asiat Euroopassa niin solmuun kuin myös umpikujaankin, on edes Venäjän federaation oltava aktiivinen Euroopan unionin lekotellessa ajankohtaisten asioiden eteenpäin viemiseksi.
Juhani Putkinen (nimimerkki)
Venäjä on miehittänyt Georgian Abhasiaa ja ns. Etelä-Ossetiaa jo ennen elokuun sotaa ja niissä on Venäjän asettamat nukkehallitukset. Venäjän on vedettävä miehitysjoukkonsa kaikilta Georgian alueilta - Abhasiasta, ns. Etelä-Ossetiasta ja Akhalgorista.
Vieras Risto Heikki (nimimerkki)
Juhani Putkinen kirjoittaa selkeästi stalinismia vastaan. Me kunnioitamme paljon Juhani Putkista. Vainolainen on palauttanut koulukirjoihin Stalinin vainot ja rikoksen ihmisyyttä vastaan putinistien tueksi. Olisi outoa, jos lännessä joku hyväksyisi jatkuvan ilkivallan ja halun rikollisesti ylläpitää roskavaltaa, joka vainoaa vapauden kaipuuta ja länsimielisiä. Jeltsinin lähipiiri seuraa tilanteen kehittymistä Yhdysvalloissa. Meidän ei tule koskaan hyväksyä venäläistä julmuutta. Paha venäläinen julmuus, joka tappaa toimittajan toisensa jälkeen. Se listii vessassa ja tulee tänne rikkomaan Natoa. Tärkeintä on, että tästä eteenpäin kaikki tuomitsevat Putinin. Stalinin kaappama roskavalta ei ketään kiinnosta. Mädäntyköön Putin omiin paskoihinsa. Natomaat rakentavat siellä ikäänkuin autiomaahan, kun stalinistit ovat hävittäneet infran. Naton tavoite on maailman rauha. Länsimielinen Juhani Putkinen on meidän suuri ilon aiheemme.
Pulkkinen (nimimerkki)
Pitääkö meidän siis sinisilmäisesti hyväksyä muiden kuin venäläisten harjoittamaa julmuutta? Mikä on kantasi Sri Lankan harjoittamaan julmuuteen? Mikä on kantasi Hamasin harjoittamaan julmuuteen? Mikä on kantasi Kiinan tai Yhdysvaltojen harjoittamaan julmuuteen? Jos pitää, niin perustele miksi. Onko Juhani Putkinen länsimielinen? Minusta hän on lähinnä katkeroitunut revansistinen yksilö jonka maailmankatsomus on vahvasti IKL pohjainen. Juhani se vaan itkee Karjalan perään ja soitaa samaa säveltä aiheen kuin aiheen tiimoilla. Miksi Juhani ei sitten mene ja ota maitaan Karjalassa takaisin?
Vieras Risto Heikki (nimimerkki)
Juhani Putkisen takana ja tukena on ilmiselvästi koko maailma. Meidän on yhdessä hyväksyttävä YK:n ihmisoikeuksien julistus. Tämä Yhdysvaltojen perustuslaki on elämisemme ehto. Vapauden tulen palavava liekki on meidän sydämissämme. Natossa on lännen siipien suojassa jo yli 800 000 000 asukasta. Mielivaltaista miehitystä, joka pursuaa yli laidan stalinistien murhakentiltä vastustaa käytännöllisesti katsoen koko maailma. Juhani Putkinen on normaali tilanne vapaissa maissa. Me olemme itse länsimaa ja toimimme rakentaen hyvinvointia ja turvallisuutta Natomaissa. On oikein puuttua kaikkiin epäkohtiin ja kaikesta on voitava puhua avoimesti. On kuitenkin selvää, ettei stalinimin rikoksessa koko ihmiskuntaa kohtaan ole mitään puolustettavaa. Venäläinen miehitys vähitellen häviää taivaan tuuliin, kun kukaan ei sitä tue. Tätä taustaa vastaan on tärkeintä kuulua Natoon ja ylläpitää maailman rauhaa päättäväisesti oikeusvaltiona. Se tekee hyvää Putinille. Putinin on mahdotota vastustaa koko maailmaa pelkillä väitteillä ja valheilla. Slummin ja Suomen välillä on maailman suurin elintasokuilu. Ylivoimainen hyvä Natomme.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Minusta pitäisi waterboarding ottaa käyttöön työhaastatteluihin avoimmuuden ja rehellisyyden lisäämiseksi sekä suunnitelma humanitaarisista pommituksista, joilla on edistetty demokratiaa ja ihmisoikeuskia menestyksellisesti.
Pulkkinen (nimimerkki)
Aivan koko maailmako? Tuskinpa kuitenkaan aivan koko maailma. Onko tämä fakta vai mielipide? Oletko mahdollisesti tiedustellut asiaa myös Kiinalaisilta ja Iranilaisilta? Taidat nyt sekoittaa kaksi asiaa. YK:n Ihmisoikeuksien Julistus ei todellakaan ole Yhdysvaltojen perustuslaki eikä Yhdusvaltojen Perustuslaki ole YK:n Ihmisoikeuksien Julistus. Miten asia liittyy esittämääni kommenttiin? Pelkästään Kiinassa ja Intiassa asuu yli 2,4 miljardia ihmistä, joten mainitsemansi NATO:n suojaamat 800 000 000 ihmistä ovat kuinenkin selvä vähemmistö maapallolla. Miten tämä muuten liitty asiaan? Kumman ihmisryhmän mielipide on painavampi? NATOhan ei tietääksen suojaa myöskään Afrikan kansoja eikä muuten suojannut esim. Georgian, Nepalin ja ex Jugoslavian väestöäkään. "Juhani Putkinen on normaali tilanne vapaissa maissa." Voitko täsmentää, tarkoitatko että Juhani Putkinen on normaali vai että sananvapaus on normaalia vapaissa maissa? Mitä tulee kommenttiisi "On kuitenkin selvää, ettei Stalinimin rikoksessa koko ihmiskuntaa kohtaan ole mitään puolustettavaa", olen siinä täysin samaa mieltä kanssasi. En kuitenkaan ole samaa mieltä kanssasi siitä, että mielipiteiden käyttäminen ainoanan oikeanan totuutena edesauttaa millään tavalla maailman rauhaa ja demokratiaa. Epäkohdista on todellakin voitava keskustella avoimesti ja rakentavasti, muistaen kuitenkin että todellisen avoimmuuden takana seisoo aina epäily/mahdollisuus siitä, etteivät omat mielipiteet välttämättä ole se absoluuttinen totus. Tämä osio puuttu totaalisesti Juhani Putkisen käymästä keskustelusta ja mielipiteistä.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Länsimaissa ovat normaaleja kaikki ylenmääräisen tulotason mahdollistamat kulttuuriset elämäntapaintiaanut, joiden käytös tuottaa sisältötuotantoteollisuudelle raaka-aineitta. - Johan Bäckman - Heidi Hautala - Pentti Linkola - Juhani Putkonen - Kai Pöntinen - Hannu Rautkallio - Juhani Suomi - Jukka Seppinen - Abdullah Tammi jne. jne. jotka tuottavat meille vedet silmissä hymyiltävää iloa: Kraft durch Freude.
Vieras Risto Heikki (nimimerkki)
Vain muutama maa maailmassa on vaarallinen. Esim. Pohjois-Korea ja Venäjä eivät hyväksy ihmisoikeuksia ja uhkailevat muita. USA:lla ja Suomella ovat samat arvot, jotka nojaavat YK:n ihmisoikeuksien julistukseen. Myös esim. Japani ja Egypti ovat Yhdysvaltojen liittolaisia. Venäjä on siis yksin tukemassa rikosta koko muuta maailmaa vastaan. Intiasta ja Kiinasta tulvii paljon iloa koko maailman. Rikollisuuden pursuaminen yli laidan vastoin hyväksyttyjä sopimuksia on siis tyypillistä rikolliselle venäläiselle miehittäjälle. ("Se kuuluu valitettavasti kulttuuriin") Kapattu roskavalta ja länsimielisten luut jyrättynä maantien pintaan on käsinkosketeltavaa yhä edelleen. Roskamiehitys on typerää ja oikeusvaltioiden tulisi jakaa NL:n saastuttama alue elinkelpoisiin osiin uhkaamasta muita. Ihmisarvot on painettu viemäriin Venäjällä. Jopa Stalinin patsas on nähty "siellä".
kaartilainen (nimimerkki)
Milloin suomi on julistanut koko maailmalle"jollette ole meidän puolella olette meitä vastaan"? Stalinin patsas tiettävästi sijaitsee kunnia-arvoisan herran kotimaassa Georgiassa.
AB (nimimerkki)
Hyvä Risto Heikki, Yritä rauhoittua. Ymmärrän hyvin, etta kevät on myohässä, kriisi painaa ja kateus ei anna mielirauhaa.Olet yhtä hyödyllinen kuin Juhani. Teidän ansioita ei varmasti ikinä unohdeta. AB
klerk (nimimerkki)
Tapio: "Minusta pitäisi waterboarding ottaa käyttöön työhaastatteluihin avoimmuuden ja rehellisyyden lisäämiseksi sekä suunnitelma humanitaarisista pommituksista, joilla on edistetty demokratiaa ja ihmisoikeuskia menestyksellisesti." Tarkoitatko venäjän liittolaista, eli jenkkejä, II maailmansodassa?
Nimimerkki (nimimerkki)
..."turvallisuusarkkitehtuurin" kautta voi Venäjä helposti saada aikaiseksi sen, että muu maailma alkaa pitää Suomea ihan tosissaan Venäjän satelliittina, vaikka ei suomalaiset itse näin luulekaan - mutta tuskin muita kiinnostaa tämän yhteydessä se, mitä suomalaiset itse ajattelee. Tuon jälkeen on Venäjällä tie auki jatkaa omia toimia täällä ja ihan varmasti löytyy paljon myötäilijöitä Halosen lisäksi - eli se todella onkin "hankala alasammuttava" nykytilanteessa, kun kerran on sellainen johto valittu "kansan tahtoa" toteuttamaan.
tapio_o_neva (nimimerkki)
"Minä olen iloinen kuitenkin siitä, etteivät kaikki ole Suomessa tällaisia hulluja kuin Pro Karelia-lahko!"
Gagarin (nimimerkki)
Venäjä kokee olevansa hiukan nurkkaan ahdistettu, kun se vertaa nykyisyyttään menneeseen uljaaseen Neuvostoliittoon ja sen maantieteelliseen sekä geopoliittiseen asemaan ja painoarvoon. Tämä ei ole pelkästään mentaalinen ongelma, vaan myös käytännösn ongelma. Aiemmin Kaliningradin alue kuului saumattomasti Neuvostoliittoon ja sinne mentiin ja sitä huollettiin suoraan Baltian yli maakuljetuksin. Nyt Venäjä joutuu huoltamaan Kaliningradia suurin piirtein samoin kuin USA aikoinaan Länsi-Berliiniä - kapeaa ilmasiltaa käyttäen. Muutoinkin Itämeren herruudesta on jäljellä muisto vain. Tämän ongelman lisäksi on Kiinan kasvava painoarvo. Kiinan kanssa esitetään edelleen hyvää pataa ja puhutaan yhteisistä intresseistä, mutta molemmin puolin tiedetään, että ne yhteiset intressit ovat vähissä. Kun hetki koittaa, on konfliktin paikka valmis. Kyse ei siis ole pelkästään energiataloudesta, vaan vielä paljon enemmästä. Venäjä haluaa, että USA jättää Euroopan oman onnensa nojaan ja pyrkii siksi esittämään turvajärjestelyjä, jotka kelpaisivat Euroopan pienille maille, mutta joihin ei liittyisi NATO:a eikä ainkaan Yhdysvaltoja. Tämä on totuus ja tämän totuuden ymmärtäminen on A&O suhtautumisessa Venäjän tämän päivä politiikkaan. Jos Suomessa vallitsisi laaja yhteisymmärrys vaikkapa Karjalan takaisin saamispyrkimyksissä, niin nyt olisi sopiva suhdanne alkaa puhua siitä yhtenä osana kokonaispalapeliä. Kysymys on Venäjälle pienempi ja mitättömämpi kuin Suomelle.
tapio_o_neva (nimimerkki)
On tietenkin aivan luonnollinen jako se, ettei Kiinassa ole ammattiyhdistysliikettä, ja että kiinalaisen tuottama arvonlisä annetaan Yhdysvalloille Irakin miehityksen jatkamiseen. Näinhän on toimittu vuodesta 2003, jolloin republikaanit - jälleen kerran - keksivät superkeynesiläiset sotaelvytyksen brzezinskiläisen Venäjän saartamisen ja Kiinan poissa pitämisen Persianlahdelta, jolloin se joutui keräilyeriin mm. Sudanissa. Euroopan unionin ja Venäjän talouskumppanuus on luonnollinen ulottuvuus Kiina-Yhdysvallat -ulottuvuuden rinnalle. Ongelmana on kuitenkin Saksan kaoottinen tila: 1) maa luopuu ydinvoimasta 2) maa tarvitsee - liesiä ja omakotitaloja myöden - venäläistä maakaasua suuremmat määrät kuin olisi järkevää yleensä käyttää 3) Saksa suuntautuisi itään - drang nach Ost - mikäli Yhdysvallat lakkaisi miehittämästä Euroopan talousaluetta ja Euroopan unionin ulko- ja puolustuspolitiikka pantaisiin kuntoon transatlanttisesta viidennestä kolonnasta, Britanniasta, riippumatta 4) Suomi myötäilee edelleen Saksaa ikään kuin Venäjää miellyttääkseen ja vain vaivoin mukautuksessaan Puolan, Latvian, Liettuan, Viron ja Ruotsin reunavaltiopolitiikkaan, jotta napanuora Yhdysvaltoihin ei katkeaisi ja jotta saataisiin Horneteihin maataisteluohjuksia joilla ampua Moskovaan saakka Lappeenrannasta. Tällaisessa tilanteessa Suomi ei voi olla proaktiivinen niin kuin 1970-luvulla, vaan se joutuu reagoimaan pitkän lohikäärmeen viimeisenä häntänikamana juuri siihen tapaan kuin Stubb: opettaa Sergei Lavroville kansainvälisiä valtiosopimuksia ja valheellisesti korostaa Etyj:iä juuri kun on sen kriisiin itse ajanut ja sysännyt ortodoksen Kreikan kokoomushallituksen niskoille. Loppujen lopuksi koko EU-Etyj-NATO-pakka leviää ja Venäjä ryhtyy hoitamaan kahdenvälisin suhteina asioita merkittävien maiden kanssa, josta Suomi jää syrjään odottaessan Brysselin toimivan. Suomessa on tilanteeseen nähden, Yhdysvaltain vaikeuksista johtuvaan tyhjiöön nähden, luvattoman toimimaton ulko- ja puolustuspoliittinen koneisto. Vastuu on pääasiassa SDP:n ja Kokoomuksen, jotka ovat turmelleet valtiosäännön siten, ettei maassa voi olla ulkopoliittisesti määrätietoista ja toimintakykyistä hallitusta.
urho (nimimerkki)
Pitäisi tehdä kaikki voitava, jotta voitaisiin estää ohjussota Euroopan manterella! Sodan syttyessä tultaisiin logiikkaan: kenellä eniten hävittävää, siinä tuhossa!
Osuja (nimimerkki)
"Alas ammuttava" miten niin? Eihän tuo ole edes noussut mihinkään.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Tietenkin se nousi, koska ilman A-12:n lentoa eivät neuvostoliittolaiset olisi panneet tutkaansa päälle. Tuon jälkeenkin Lockheedit, ne seuraavat mallit, lensivät 30 kilometrin korkeudessa loukaten Suomen ilmatilaa Suomenlahdelta Etelä-Suomeen noin Pirkanmaan tasalle. Lennot olivat mahdollisia siksi, että tiedettiin, ettei noita lentokoneita voi ampua alas.
Jusupoff (nimimerkki)
hyväksyttäisiin monta "totuutta", Venäjästä ja siellä asuvista. Joista on siis tuhoton määrä todistuksia, mielipiteitä, argumentteja ynnä mielipiteitä. Kuka jaksaa... Valtiot jaksavat. On vaikeaa elää naapurissa marjastajana kun puun takana lymyää marjaskarhu. Itse isänmaallisena immeisenä en kauhiasti tuomitse Putkisen Jussia vaan melkein päinvastoin. Ja Sitten: Onhan se ihanaa kun ihmiset täällä jaksavat debatoida asioista kuin asioista. Ylitse kaiken annan papukaijamerkkejä T.Ou Nevalle, joka varmaan jostakin saa palkkaakin, kun täällä jaksaa ympäri vuorokauden. Niklas tunnusti hiljattain paperilehdessä notta töissä on rahaa vastaan 8 immeistä. Niklas itse, Huuskon Markku, Neva(???) ja 5 muuta... Keitä eppäillään??
tapio_o_neva (nimimerkki)
On tietenki niin, ettei kukaan Suomessa ilman rahaa kirjoita niin paljon kuin Tapio O. Neva. Yhdessä yhteydessä Tapio O. Nevan sivupersoonan epäiltiin saavan rahoitusta CIA:lta. Täällä puolestaan on uskottu, että rahaa tulee FSB:ltä. Koska Suomessa on melko ankara rahanpesulaki, en ole avannut vielä tiliä Gibraltarille, Luxemburgiin, Union Bank of Switzerlandiin Sveitsiin, Barclays Bankiin Kyproselle jne., vaan olen vain ajatellut tarjota harjoitusmaalin kaikille isänmaallisille alkaen Juhani Putkisesta, jonka näkemykset vanhan koulukunnan edustajana jaan mm. jalkaväkikoulutuksen tarvittavasta laajuudesta. Myös dosentti Johan Bäckman on Juhani Putkisen kaltainen suomalaisen tajunnan ja ymmärryksen laajentaja. Tosin Bäckman oikoo välillä mutkissa niin kuin Putkinenkin, mutta ei se haittaa. Myös marmesrobilla on ajoittain hyviä arvioita olutlasinsa takaa. Sen sijaan ihmettelen Markus Räsäsen motiiveja. Epäilen, että hän ei ole proletariaatin asialla, kun sikari suussa vain harhaan johtaa maailman työtä tekeviä, eläkeläisiä ja muita työtä tekemättömiä. Työeläkelaitoksena tai KELA:na panisin Markus Räsäsen kahden kuukauden pakkolomalle. 1. Satakunnan Kansan maineikas urheilutoimittaja ei voi olla Tapio O. Neva, koska Tapio Neva ei osaa venäjää eikä hän ole ollut Neuvostoliitossa eikä Venäjän federaatiossa. 2. Toistaiseksi ei Herlinin perintörahoista ole pyydetty eikä heruteltu mitään Tapio O. Nevalle. 3. Rahoitusneuvotteluja CIA:n tai FSB/SVR:n kanssa ei ole vielä käyty. 4. Kalleinta on vapaus! "Svoboda ne spinity!" => Vapaus ei nuku! (Ukrainan oranssivallankumouksellisten iskulause Kiovan pääkadun telttaleirissä Maidanilla marras-joulukuussa 2004).
Tartsan (nimimerkki)
Mikä siinä on, että nämä suurimmat ja raskaimmin aseistautuneet valtiot tuntuvat pelkäävän eniten naapureitaan. Ja vieläpä niitä naapureita, joilla ei ole aseistusta juuri nimeksikään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset