Jarmo Koponen

Gazprom on valtio valtiossa

Venäjän valtapuolue on Yhtenäinen Venäjä. Presidentti Vladimir Putin ilmoitti ryhtyvänsä puolueen ykkösehdokkaaksi. Puolueen kannatus kohosi viikossa useita prosenttiyksiköitä. Kysymys ei ole demokratiasta, vaan siitä, mikä klaani on vahvin. Tällä kertaa ihmisten ei anneta äänestää väärin joulukuisissa vaaleissa.

Reilu vuosikymmen sitten Nash Dom Gazprom, Meidän kotimme on Gazprom, oli kasvamassa mahtipuolueeksi. Slogan oli väännös Kotimme on Venäjä -puolueen nimestä. Valtapuolueeksi pyrkineen ryhmittymän keulakuva oli pääministeri Viktor Tshernomyrdin. Tshermomyrdin on nykyisin suurlähettiläänä Kiovassa Ukrainassa. Hän on Gazpromin omistajia.

Gazpromin asema on vahvempi kuin koskaan. Energia-asetta käytetään tehokkaasti Venäjän naapuria vastaan. Gazpromin kurittaessa Ukrainaa Euroopassa mietitään omia kaasutoimituksia. Yhtiö toimittaa neljäsosan eurooppalaisten käyttämästä kaasusta.

Kaasutoimituksista puhutaan valtiotasolla. Gazprom on valtio valtiossa. Se voi uhota, että kaasutoimitukset turvataan, vaikka mikä olisi. Kaasuputken rakentaminen Viipurista Saksaan on itsestäänselvyys. Mikä on hyväksi kaasuyhtiölle, on Venäjän etu. Venäjän kaasunmyynti on valtion suojelussa, koska kyse on siitä, että maan ”energiaturvallisuus on valtion asia”.

Gazprom on käsittämättömän suuri monopoli. Yhtiön arvostelijoita on Venäjällä vähän. Yhtiö on levinnyt kaikkialle, mutta silti sanotaan, että se ei ole investoinut tarpeeksi kaasuntuotantoon.

Kaikki tuntuvat myöntävän, että kaasun vientihinnan on oltava kaikille samalla tasolla. On aivan järkeenkäypää, että venäläiset eivät halua subventoida vaikkapa Valko-Venäjän tai Ukrainan teollisuutta ja väestöä. Tuskin suomalainen puunjalostusteollisuuskaan suostuisi myymään sukulaiskansoille Virossa ja Unkarissa sellua 70 prosentin alennuksella maailmanmarkkinahintaan verrattuna.

Kilpailun puolestapuhujien mielestä olennaista olisi, että Venäjän kaasuputkistojen hyödyntäjiksi pääsisivät myös käytännössä muutkin kaasuntuottajat kuin Gazprom. Nykyisin tilanne on vähintäänkin epävarma.

Markkinat uskovat varmuuteen. Siksi Putinin vallan pitkittyminen on hyvä uutinen: jatkuvuus ja ennustettavuus ovat piirteitä, joita jokainen markkinaosapuoli arvostaa. Tavallinen venäläinen ottanee tämän myönteisesti vastaan. Ehkä Putinilla on suunnitelma tehdä Venäjästä parlamentaarinen demokratia. Ehkä hän ymmärtää, että vielä ei ole oikea aika. Ehkä. Tässä suhteessa presidentin neuvonantaja Vladislav Surkovin epäsuhtainen luomus ohjattavasta demokratiasta on ymmärrettävä.

Näimme 90-luvun alussa, mitä seuraa siitä, kun amerikkalainen yhteiskuntamalli ajetaan väkisin sisään kulttuuriin, joka ei siihen ole valmis. Kansa äänesti klaanien kilpaillessa vaikutusvallasta presidenttiin. Nykyisessä tilanteessa Moskovan kyynikot, tai omasta mielestään realistit, näkevät tässä tietysti KGB-siiven vallan lujittumisen ja omaisuuden sijoitustuottojen uudelleen arvioinnin. Toisaalta kukaan ei vieläkään tiedä, kenet Putin haluaa taisteluparikseen.

Jos ei mitään muuta, niin Putin on ainakin onnistunut yllättämään henkilöratkaisuillaan – aina. Ehkä yllätys on tällä kertaa se, ettei yllätystä tule; kaksi valtapuoluetta asettaa omat ehdokkaansa ja koska Putin tulee Yhtenäisen Venäjän listalta parlamenttiin, on sanomattakin selvää, että Putinin suosikki on seuraava presidentti ja kenties pääministeri. Kremlissä on varmasti laskettu valtapuolueen eduksi se, että äänestämään innostuu hädin tuskin puolet kansasta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

markkulaitinen (nimimerkki)
Hyvä analyysi. Euroopan unionin komissiolla lienee mielessään taktiikka Gazpromin ylivallan estämiseksi.
tapioneva (nimimerkki)
Venäjän demokratian eläväisyydestä kertoo se, että päähallituspuolue tai merkittävä puolue hajoaa tai hajoaisi ilman hallinnollista ohjausta kerran hallituskaudessa. Parlamentaarista laajaa puoluetukea ei puolueille tunnettane, joten ensiksi on perustettava Nesteen, Rautaruukin, Finnairin jne. tapaisia rahoituskeskuksia, jotta puolueet ja parlamentarismi voidaan "vakiinnuttaa" demokratialta. Tuskin mikään järjestelmä kestäisi sitä keskipitkällä tai pitkällä tähtäimellä, mikäli valtapuolueet, virkanimitykset ja hallinto menisivät lähes kokonaan uusiksi kerran vaalikaudessa tai puolessatoista. Gazprom on puolestaan kokonaisuutena Venäjän ei-sotilaallisen turvallisuuspolitiikan, siis ulko-, puolustus- ja kauppapolitiikan keskus. EU kuuntelee Venäjää vain siksi, että Venäjällä on mahdollisuus myydä energiansa myös Kiinalle ja Intialle, jolloin EU:lle muodostuu Japanin ja Yhdysvaltain ongelma: mistä muualta energiaa. No Kiinan tapaan vaikka Sudanista ja Myanmarista, ellei onni suosi kaikkialla Persianlahdella riittävässä määrin - tai tietenkin Shellin tapaan Nigeriasta. Gazprom on jo osa Venäjän teollisuushistoriaa ja Venäjän kauppapoliittista arkea. Mielenkiintoinen tutkimuskohde on Rosneft, jota saatetaan lähentää kansallis-valtiollista intressiä. Se osti Jukosin konkurssista öljylähteitä ja sen on arvioitu kehittyvän öljy-Gazpromiksi. Linjan muutoksesta yksi merkki on valtiollistamista kritisoineen ja verouudistuksia sekä Suomenkin kauppapoliittisia asioita hoitaneen Fradkovin hallituksen German Grefin vaituminen Elvira Nabiullinaan Zubkovin hallituksessa. http://fi.wikipedia.org/wiki/German_Gref http://fi.wikipedia.org/wiki/Elvira_Nabiullina Federaation presidentin ryhtyminen ykkösehdokkaaksi puolueensa vaalilistalle osoittaa, että innostusta tarvitaan. Suuren puolueen pitkän listan ehdokas valitaan aivan varmasti. Kuitenkin kansanedustajan ja federaation presidentin tehtäviä lienee vaikea sovittaa yhteen. Toisaalta Venäjälläkään ministereiden ei tarvitse olla kansanedustajia. EU:ssa kehitellään melko paljon teorioita presidenttinä jatkamisesta, mikä vaikuttaa sitten myös eurokansanedustajien mielipiteisiin, jotka sitten pyrkivät pitämään Venäjän demokratian kuohkeana. Hyvin vähän on kuitenkin mielipiteitä siitä, miten määrätietoista politiikkaa EU kykenee ajamaan Venäjän suhteen ilman, että se joutuu suurempana joukkona vapaaehtoisten koalitioon Persianlahdelle varmistaakseen energiansa siinä tapauskessa, että Venäjä päättääkin myydän sen teollistuvalle palvelualaiselle Intialle ja teollistuvalle teolliselle Kiinalle. Olisi Kiina ulkopolitiikalle helpotus se, että EU joutuisi hakemaan kaasua Myanmarista ja Sudanista ja Kiina saisi ostaa haluamansa määrät Venäjältä. Keräilyeriin putoamalla EU menettäisi ihmisoikeuksien korostamiseen liittyvää moraalista voimaansa. Euroopan unionilla on kaksi vaihtoehtoa: joko se maksaa Venäjälle päivän hintaa ja on maltillinen tai sitten Venäjä myy energiansa Intialle ja Kiinalle, jotta ne saavat ulkopolitiikkansa kuntoon ja EU puolestaan pääsee jakamaan Yhdysvaltain kanssa miltei tasan valkoisen miehen taakkansa Afrikassa ja Aasiassa. Saksan päätös luopua ydinvoimasta ja päätös käyttää ekologista maakaasua suuret määrät on johtanut sen hieman erilaiseen politiikkaan kuin Ranskan, joka presidentinvaalien jälkeen kokeilee siipiään ja yrittää kohottaa profiiliaan mm. Iranin kysymyksen suhteen tavalla, joka on jo saanut Italian ja Saksan vetoamaan siihen, että EU noudattaisi YK:n toimia eikä ryhtyisi oma-aloitteisemmaksi.

Toimituksen poiminnat