Venäjän uhka

Venäjän valtiollinen media vauhdittaa trolli-keskustelua. Vastaisku oli odotettavissa, ja nyt nähty kirjoitusten sarja Venäjän mediassa on linjassa Kremlin propagandan ja vuosien ajan jatkuneen median ohjauksen kanssa.  

Syy naapurimme valtiollisen median intoutumiseen löytyy oikeudenkäynnistä, jonka ensimmäinen vaihe saatiin päätökseen. Linkki Uuden Suomen juttuun täältä. (Toisesta linkistä Ilta-Sanomien Arja Paanasen aiheesta kirjoittamiin artikkeleihin.)

Venäjä tekee johdonmukaista ulkopolitiikkaansa ja tukee myös omaa viholliskuvaansa Venäjällä näkyvien ulkomaalaisten avulla. Yksi heistä on ehdollisen tuomion saanut kolmen yliopiston dosentti. Hänen mielestään oikeudenkäynnin aihe oli tekaistu ja poliittinen. Eikä mitään rikoksia ole tapahtunut.

”Suurin rikokseni on, että kannatan Venäjää, kannatan Venäjän politiikkaa ja Venäjän presidenttiä”, mies toteaa Vzgjad-verkkolehdelle.

Tämä on tietysti ihan täyttä huuhaata. Suomessa kyse ei ole sananvapaudesta eikä harmittomasta Venäjän johtajan ihailusta. Venäjän mediassa usein esiintyvä suomalaismies on sitä mieltä, että venäläisten loukkaaminen ei ole Suomessa rikos, sen sijaan Venäjä-myönteisyys on.

Valtiollisen RIA-Novosti uutistoimiston verkkosivujen mukaan asenne on saamassa yhä laajempaa jalansijaa Euroopassa.

Sanomisen painottamiseksi otetaan esimerkki Tanskasta, jossa oikeusministeriön kerrotaan tehneen lakialoitteen, jonka mukaan ne, joiden näkemykset ovat tavalla taikka toisella yhtenevät Kremlin näkemysten kanssa, ja jotka vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen, voisivat saada 12 vuotta vankeutta. Tanskalaislehdessä puhutaan Nato-kritiikistä.

Hyvin harva ajaa Suomeen tai muualle mitään sotasensuuria, mutta kaikkien olisi tunnustettava tosiasiat eikä meidän pitäisi antaa kenenkään hämätä.

Jokainen tanskan kielen taitoinen voi perehtyä tuoreeseen lakialoitteeseen täällä.

Blogisti Jouni Snelman arvioi, että taustalla ovat tietenkin tiedot ja pelot Venäjän viime vuosien vaikutusyrityksistä ja hybridisodasta, vaikka lain mukaan voitaisiin periaatteessa rangaista myös lännen tiedustelupalvelujen tietojen levittämisestä. Esimerkiksi Naton kritisoimisesta voisi siis joutua vuosiksi pahnoille. Vielä muutama vuosi sitten tällaista ehdotusta olisi pidetty demokraattisessa oikeusvaltiossa seinähulluna.

Propagandistit osaavat taidon, jonka mukaisesti esimerkiksi tanskalaisten lakialoitteesta voidaan puhua karkeasti hyvin tietäen, ettei lakialoite välttämättä etene läpihuutojuttuna. Se onkin kohdannut jo arvostelua.

Ehdolliseen vankeuteen tuomitun miehen mukaan Euroopassa on melko paljon Venäjästä myönteisesti ajattelevia ihmisiä, joita vainotaan heidän mielipiteittensä vuoksi.

Haastattelussa väitetään, että pelkästään Suomessa on nostettu satoja rikosjuttuja heitä vastaan.

Tällaiseen ”paskapuheeseen” on mahdotonta puuttua sillä tavalla, että kaikki suomalaiset ja varsinkin poliitikot ymmärtäisivät puheen vakavuuden, mutta tosiasiat on syytä tunnustaa.

Venäjän uutisvirrassa suomalainen tohtori on tuttu näky, ja hänestä tietävät myös maan ulkopolitiikkaa Suomessa paimentavat venäläiset. Tiivis yhteys kiistetään eikä tämän merkitystä tule liioitella, mutta samaan aikaan on muistettava, että näytelmä on jatkunut jo vuosia ja se, että miehellä on näkyviä tehtäviä Krimin ja niin sanottujen kansantasavaltojen markkinoinnissa.

Totuuden jälkeisen ajan keinot on tehtävä näkyvämmäksi. Vasta sen jälkeen on aika miettiä muita toimia. Luultavasti pelkästään oman tarinamme vahvistaminen ei riitä.

Euroopan unionissa on pienehkö toimisto kamppailemassa disinformaatiota vastaan.

Vaikka Venäjän viralliset edustajat naureskelevat väitteille heidän sekaantumisestaan vaaleihin ja pyrkimyksistä hajottaa eurooppalaista yhteisöä, ovat he kiistatta jo syvällä meidän poliittisessa elämässämme.

Meidän jokaisen pitäisi ymmärtää, että Venäjän taistelu informaatiotilasta on jatkuvaa. Verkon digitaalisia kyberhyökkäyksiä täydennetään disinformaatiolla ja psykologisella propagandalla. Venäjän panostus informaatiotilan ottamiseen ulkomailla on merkittävä.

Juuri tähän tehtävään on tarvittu trolleja. Voidaan sanoa ihan suoraan, että monet ihmiset eivät tajua mitä he tekevät Venäjää tukiessaan. 

Aihetta käsitellään paljon kirjassa Totuuden jälkeen (Teos, 2018), jossa muistutetaan, että nyt kiistattomaan trollitehdas-aiheeseen suhtauduttiin aluksi epäilevästi. Tämän epäilyn pohjalta on tehty paljon huonoja ratkaisuja jotka saivat jopa ajojahdin luonteen.

Oikeudenkäynti on osaltaan yksi käännöskohta keskustelulle, joka vauhdittui vuosina 2014-2015.  Tuolloin alkoi kiivas keskustelu siitä, onko Venäjällä ammattimaisia trolleja ja informaatiovaikuttamista verkossa, ja jos on, miten tällaisen sisällön levittämiseen tai myötäilemiseen tulisi suhtautua.

Totuuden jälkeen -kirjassa muistutetaan, että osasyynä vaikeuteen tunnistaa ja tunnustaa Venäjän totuudenjälkeisiä strategioita Ukrainan sodan puhkeamisen aikaan oli vanha sisäpoliittinen jumi: ”jossa osalle keskustelijoista – valtion ylintä johtoa myöten – on hyvin vaikea analysoida kriittisesti Venäjän toimintaa ilman, että samassa yhteydessä kritisoidaan myös Yhdysvaltoja. Vielä muutama vuosi sitten vallitsi myös kulttuuri, jossa poliittinen päättäjä saattoi melko tiukin sanoin viestiä tutkijoille ja journalisteille, miten Venäjästä on ylipäätään soveliasta puhua.

Venäjä taas painaa päälle. Sillä on omien mediasotureiden lisäksi koko joukko ulkomailla toimivia välikäsiä. Nämä käyttävät meidän omia hyveitämme härskisti oman asiansa edistämiseen.

Käsitettä strateginen harhauttaminen on käytetty tutkijoiden piirissä kattokäsitteenä Venäjän propagandalle ja disinformaatiolle. Venäjän omassa informaatioturvallisuuden doktriinissa pyritään ”parantamaan tapoja, joilla tuotetaan strategista ja operationaalista peitettä (maskirovka) tiedustelutoimille ja elektronisille vastatoimille, sekä parantamaan metodeja työkaluja aktiivisiin vastatoimiin propagandan, informaation ja psykologisiin operaatioihin todennäköiseltä viholliselta”.

Propagandaa parannellaan tietokoneilla ja sen tunnistaminen ja ymmärtäminen on tulevaisuudessa paljon nykyistäkin vaikeampaa. Trollien yhdistäminen valtiollisiin toimijoihin vie aikaa. Bottien avulla voidaan luoda keinotekoisesti keskustelu tai ”ilmiö”, josta voidaan tehdä tarkoituksenmukaisia uutisia.  Venäjällä on käytössään valtava koneisto.

Esimerkiksi RT (Russia Today)  –kanavalla on 22 toimistoa ympäri maailmaa ja yli 1000 hengen henkilökunta. Sen budjetti on kymmenkertaistunut vuosien 2005 ja 2017 välillä. Esimerkiksi eurooppalaiset panostukset disinformaation torjuntaan ovat varsin pieniä.

Propagandassa Suomi näytetään maana, joka ymmärtää tiiviin kahdenvälisen suhteen Venäjään olevan sen oman edun mukaista. Useat blogaajat ja tutkijat ovat todistaneet tapaus tapaukselta sitä, kuinka samaan aikaan Venäjän valtiollisessa ohjauksessa toimiva media on moneen otteeseen toteuttanut totuudenjälkeisellä logiikalla toimivia kampanjoita, joissa kiistetään suomalaisen oikeusvaltion toimivuus.

Totuudenjälkeisen strategian analyysissa voidaan vetää myös perusteltuja yhtäläisyyksiä USA:n ja Venäjän välille. Sekä Trumpin twiittailuun että Kremlin propagandaan on mahdollista suhtautua naureskelIen. Niitä voidaan vähätellä sillä perusteella, että ne ovat liian kreisejä, liian naurettavia vakavasti otettavaksi. Aikuiset eivät tuollaiseen usko. Tämä on virhe. Paskapuheen poliittinen voima on tehnyt vähättelystä vanhanaikaista.

Netin keskusteluissa on nähty, että epäily suomalaista oikeuslaitosta ja mm. toimittajia kohtaan tuottaa karmeaa jälkeä. Todennäköisesti nyt edetään samoin kuin niin sanottujen lapsikiistojen aikana. Kyse on Venäjä-vastaisuudesta, russofobiasta, läntisen liberalismin moraalisesta rappiosta.

Propagandisti pystyy kääntämään mustan valkoiseksi saivartelemalla – väitetty Venäjä-vastaisuuden lisääntyminen on mukana kaikissa käsikirjoituksissa.

Nykyaikainen informaatiovaikuttaminen ottaa vauhtia milloin mistäkin. Nyt katsotaan kenen pinna kestää!  

 

 

jarmokoponen
Helsinki

Jarmo Koponen on toimittaja. Puheenvuoroissa painottuu Venäjä. Intohimona naapurimaan kehityksen perkuu. Yli 40 vuotta sitten opiskelijana alkanut tutustuminen jatkuu. 1990-luku vierähti Moskovassa lehdistöneuvoksena ja Pietarissakin YLEn kirjeenvaihtajana. Venäjä ja sananvapausasiat kiinnostavat erityisesti Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen osaston sihteerinä ja Barents Press Suomen varapuheenjohtajana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu