Georgian miehittäminen jatkuu

Venäjä ei epäröi käyttää aseitaan: fyysistä voimaa ja henkistä painostusta. Hyökkäys on edellisten kymmenen vuoden aikana toiminut Georgiassa ja Ukrainassa. Kumpikaan maa ei ole taipunut, mutta hyödyntämällä vahvuuksiaan ja naapureissa viriteltyä ”itsemääräämisoikeutta” Venäjä on voinut toteuttaa ikiaikaista puolustautumistaan.

Venäjän toimia on pidetty jo vuosia reaktiona maailman muuttumiseen. Venäjän nykyjohdon politiikkaa kritiikittä tukeva, Moskovan yliopistossa tv-journalismin opetusta johtava Vitali Tretjakov kiteyttää Moskovan tunnot Facebookissaan. Turvallisuuspoliittisessa puheessaan Münchenissä 10. päivä helmikuuta vuonna 2007 Putin osoitti teorian. Käytännön toimet Venäjä aloitti 8. päivä elokuuta 2008.

Venäjän on nähty halunneen hyökkäyksellään Georgiaan osoittaa, että se ei hyväksy Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton laajenemista rajoilleen. Pienten kansojen oma ääni voi olla ajoittain heikko, mutta omista asioista on voitava päättää itse kuten Montenegron liittyminen Naton jäseneksi osoittaa.

Presidentti Vladimir Putinin ulkopoliittisen linjan muuttuminen aggressiiviseksi ajoitetaan yleisesti vuoteen 2007, mutta juurisyiden voi katsoa olevan vieläkin syvemmällä Jugoslavian hajoamisessa, ja ennen muuta Serbian slaaviveljien tukemisessa epäonnistumisessa. Lännen avulla toteutetulla Kosovon itsenäistymisellä oli merkittävä symboliarvo, jonka venäläiset ymmärtävät hyvin.

Suurlähettiläs Heikki Talvitie muistuttaa kirjassa Itsenäisyyden ilmansuunnat, että: ”Lännen sotilaalliset toimet Kosovossa olivat jatkossa aina se ennakkotapaus, johon Venäjä saattoi vedota puuttuessaan alueellisiin konflikteihin omaksi etupiirikseen mieltämällään alueella.” 

Kosovon itsenäisyyden tunnustivat nopeasti monet maat, mutta Georgiasta irrotettujen Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden on tunnustanut vain muutama maa: Venäjän lisäksi Nicaragua, Venezuela, Nauru ja viimeisimpänä toukokuussa Syyria, jonka johtaja piti yhtenä Georgian sodan selkeänä johtopäätöksenä jo vuonna 2008 sitä, että Venäjän ja Syyrian on lisättävä asekauppaansa. Muistopäivänä Georgiassa on vedottu muuuhun maailmaan, ettei pienvaltioita tunnustettaisi itsenäisiksi.

Sotilasneuvonantajien ja palkkasotureiden lähettämisessä ovat kunnostautuneet monet muutkin maat, mutta Venäjä on osoittanut sen, että naapurimaiden sisäpolitiikkaan vaikuttamisessa tehokkainta on miehittää siitä osa tai vaikuttaa niin, että ratkaisematon konflikti  niin sanotusti jäätyy. Tällaiset tilanteet ovat entisen Neuvostoliiton alueella tuttuja.

**

Konflikteihin johtaneiden ”laillisten” syiden kehittely on osa sotatoimia. Sotaa voi tarkastella teoreettisesti ja sen voi kokea ”miljoonilla” tavoilla. Vihollisen ei tarvitse olla sen todellisempi kuin mitä propagandassa määritellään. Väkivallan käytön syntysyyt ovat joka tapauksessa syvällä ja konfliktin kärjistyminen monimutkainen tapahtumien sarja.

Tutkimuksessa voidaan selvittää vaikkapa millaista tarinaa milloinkin on tarjottu, mutta sodista saadaan harvoin – jos koskaan, kerrottua mitään yhtenäistä tarinaa. Eivätkä sodat Etelä-Kaukasuksella  tee poikkeusta.

Vuonna 2008 Tbilisin ja Gorin välisellä maantiellä liikkui venäläinen huoltokolonna. Olin yksi kymmenistä toimittajista, jotka seurasivat epäuskoisena kolonnan etenemistä kohti Georgian pääkaupunkia.

Miehistön jäsenet vastasivat kyselyyni, että he olivat tulossa Tšetšeniasta. Sitä milloin he olivat tulleet ja mihin matkalla, emme me maantiellä olleet voineet tietää.

Osalle siviileistä pakomatka taistelujen alta ei ollut ensimmäinen. Georgiassa sodittiin jo 1990-luvun alussa, mutta itsenäisiksi pyrkivät alueet olivat osa Georgiaa.

Georgialaisten tienvarsiin jättämästä kalustosta päättelin ja pakolaisilta kuulin, että heidän joukkonsa oli lyöty nopeasti. Puhuttiin verilöylystä. Paitsi maan pääkaupunki, uhattuna näyttivät olevan myös maan taloudelle tärkeät kaasuputket. Venäläiset väittivät estäneensä kansanmurhan, georgialaisilta suljettiin mahdollisuus saada tietoa Venäjältä.

**

Elokuun 2008 tapahtumia kutsutaan Venäjällä yleisimmin ”aseelliseksi konfliktiksi Etelä-Ossetiassa”. Lännessä taas on totuttu nimitykseen Venäjän ja Georgian sota. Vaikka sotatoimet kestivät aktiivisesti vain viisi päivää, katsotaan että kysymys oli nimenomaan sodasta – Euroopan ensimmäisestä 2000-luvulla.

Kymmenessä vuodessa Venäjä on vahvistanut asemansa niin Etelä-Ossetiassa kuin Abhasiassa, mutta ei ole kuihduttanut georgialaisten halua sitoutua eurooppalaisempaan politiikkaan, jota Venäjä vastustaa yhtä johdonmukaisesti kuin 10 vuotta sitten. Osseetit ja abhaasit ovat mielestään ansainneet itsenäisyytensä, mutta samaan aikaan monet muualla katsovat, että hyväksymällä Venäjän toimet Georgiassa on mahdollistettu Venäjän masinoima väkivalta Ukrainassa.

Venäjällä Georgian operaatioon liittyy tietenkin paljon selittämätöntä kuten se, että maassa ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kuka määräsi joukot etenemään Georgian puolelle. Konfliktin alkaessa presidentin virkaa toimitti nykyinen pääministeri Dmitri Medvedev. Putin oli puolestaan vuosina 2008-2012 pääministerinä eikä siis maan sotilaiden ylimpänä komentajana.

Putinin propagandakoneiston hyvin tuntevan, politiikan vaikuttajan Gleb Pavlovskin mukaan Venäjällä kunnian sodasta yrittivät ottaa niin entinen kuin nykyinen presidentti, mutta mikä oli voiton tavoite? Yksin Etelä-Ossetian itsenäistyminen ei riitä.

”Tshinvalista piti tulla Saakašvilin Krim. Mutta ei tullut.”

Poliittiseksi kiertolaiseksi muuntuneen Mihail Saakašvilin ja Venäjän johdon suhteet ovat olleet kehnot. Julkisuudessa olleesta päätellen jopa vihamieliset.

Venäjän johdon suosimassa Kommersant-lehdessä muistutetaan, että toisaalta Saakašvilia kunnioitetaan, koska hänen aikanaan maa muuttui totaalisesti: hallinto kukisti rikolliset lainsäädännöllä, luotiin uusi poliisilaitos, joka on pysynyt jatkuvasti lahjomattomana, parannettiin liiketoimintaympäristö ja rakennettiin teitä sekä lomakeskuksia. Toisaalta häntä vihataan, koska liike-elämä koetaan vieraannuttavaksi sekä valtion turvallisuuspalvelujen rajattoman vallan, protestien rajujen tukahduttamistoimien, jatkuvan seurannan ja salakuuntelun, ylitäysien vankiloiden ja eliitin korruption takia.

Sotatappion jälkeen Saakašvili oli Georgian johdossa vuoteen 2013 asti ja poistui sen jälkeen maasta välttääkseen vankilan. Hän yritti vielä poliittista uraa Ukrainassa, mutta presidentti Petro Porošenkon kanssa sattuneen konfliktin jälkeen hän menetti Ukrainan kansalaisuuden ja hänet karkotettiin maasta.

Georgian sodan aikaan Ukraina tuki maata avoimesti. Venäjälle Saakašvilin aloittamat muutokset ovat muistutus demokratisoitumiskehityksen mahdollisuudesta. Ukrainan tavoin Georgia pyrkii kehittämään talouttaan mieluummin länteen kuin historialliseen entiseen Neuvostoliittoon tukeutuen.

Venäjä on tietenkin edelleen myös pelottava, ja sen takia suurin osa georgialaisista haluaa maan liittyvän EU:hun. ”Vain siellä voi säilyttää suvereenin itsenäisyyden. Siellä on enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia”, toteaa liikemies David Ninua venäläislehden haastattelussa.

**

Muistopäivänä jokainen miettii, miten itse kokee sodan. Sotaa voi tutkia ja tapahtumien taustoja selvittää mitä moninaisimmilla tavoilla.

Vietnamin vuosia jatkuneesta sodasta puhuttiin ensimmäisenä televisiosotana. Venäjän ja Georgian kahakointi osoitti, että tiedotusvälineiden lisäksi on hallittava internetin mahdollisuudet. Propagandan lisäksi on kyettävä iskemäään tärkeisiin kohteisiin – ajoissa. Kesällä 2008 hajautetut palvelunestohyökkäykset Georgian hallitusta vastaan alkoivat kaksi viikkoa ennen Venäjän ja Georgian välistä sotaa.

Tarkkaan on mahdotonta sanoa sitä, milloin ”internetsotilaat” iskivät ensi kerran, mutta Georgian sotaa viriteltäessä Venäjä käytti tuolloin laajalle yleisölle tuntemattomia epätavallisia keinoja. Hakkereiden osuutta ei ole vuosiin epäilty, vaikka niin sanottujen trollien tehosta on syystä puhuttu.

Sodanaikaiseen propagandaan kuului sekin, että Saakašvilin oli uhottava. Hän jopa vertasi Venäjän hyökkäystä maahansa meidän omaan talvisotaamme.  Diplomaattien tehtäväksi jäi määritellä Georgian aloittaneen sodan ja Venäjän vastanneen kohtuuttomalla voimalla.

Kun Saakašvili sanoo, että Venäjän hyökkäys kohti maan pääkaupunkia Tbilisiä pysähtyi vasta, kun Yhdysvallat oli valmis antamaan apua, ollaan siinä mielessä asioiden ytimessä, että väitettä on mahdotonta täysin kumota. Venäjä on pysynyt kannassaan, jonka mukaan se ei hyökännyt ja aiheuttanut suursodan vaaraa eikä mitään suunnitelmaa Georgian miehittämiseksi ollut olemassa.

Facebook-keskustelussa historioitsija Lev Lurie arvioi, että Georgiassa ja Ukrainassa toteutuu sama kaava. Venäjä toimii, koska sillä on siihen tarvittava kyky. Itä-Ukraina on vain kaupankäyntiä varten.

Realistina itseään pitävä voi hyvinkin sanoa, että Ukrainan olisi syytä unohtaa Venäjän itseensä yhä tiukemmin sitouttama alue samalla tavalla kuin suomalaiset ovat jättäneet Karjalan kannaksen Terijoen, saksalaiset kylpyläkaupunkinsa Karlsbadin, georgialaiset Abhasian pääkaupungin Suhumin.

Georgialla tai Ukrainalla ei vaikuta olevan mitään kiirettä unohtaa, ja historioitsijat muistavat tietenkin korostaa, etteivät tapahtumat koskaan toistu samanlaisina.

THE Ulkopolitist.: Georgian sodan oppi jäi lännelle laiskanläksyksi

YLE: Venäjä osoitti kymmenen vuotta sitten, että se on valmis sotimaan naapurimaissa – Georgian sota opetti nämä viisi asiaa

Mihail Saakašvilin haastattelu Novaja Gazetassa (ve) (Jos georgilaiset teille hymyilevätkin, se ei tarkoita heidän unohtaneen) «Если грузины вам улыбаются, это еще не значит, что они все забыли»

Tamar Beruchashvili Georgian ambassador in the UK Western allies should stand up for Georgia against Russia

Kommersant: Medevdev (Venäjä sai tärkeimmän – rauhan) «Россия получила главное — мир»

 

 

jarmokoponen
Helsinki

Jarmo Koponen on toimittaja. Puheenvuoroissa painottuu Venäjä. Intohimona naapurimaan kehityksen perkuu. Yli 40 vuotta sitten opiskelijana alkanut tutustuminen jatkuu. 1990-luku vierähti Moskovassa lehdistöneuvoksena ja Pietarissakin YLEn kirjeenvaihtajana. Venäjä ja sananvapausasiat kiinnostavat erityisesti Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen osaston sihteerinä ja Barents Press Suomen varapuheenjohtajana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu