Tietämisen ylistys

Kun helle pysäyttää mielen, katse käy mieluummin kirjahyllyyn kuin vasaraan. Kaivoin esiin Popperin, Fukuyaman, Blochin ja MacIntyren sekä ja K.G.Idmanin.

Lukemiseni taustalla on kysymys siitä, mitä on historia ja millainen maailma muodostuu elettäväksemme kun voimme olettaa, että Kiinassa ja Venäjällä sekä myös Yhdysvalloissa vahvistuu nykyinen linja, jossa ei ole entistä sijaa suvaitsevaiselle länsimaisittain ymmärretylle liberaalille demokratialle.

En ihmettele, että maailmamme tilasta puhutaan totuuden jälkeisenä aikana. Enkä kummastu sitäkään, että tutkijat pitävät käsitettä vahvasti yksinkertaistettuna. Tietoa tarjotaan koko ajan, mutta ihmiset tyytyvät kapea-alaisiin näkemyksiin, kevyisiin ja helposti hetkeksi muistettaviin olettamuksiin ja mielipiteisiin.

Syyllisiä ovat kaikki. Toiset ovat vaan tehokkaampia käyttämään tilanteita hyväkseen.

Venäjä on maailman johtavia epävakauden ja kaiken sortin hybridivaikuttamisen viejiä. Yhdysvallat on samaan aikaan jakautunut. Suvaitsevaisten radikalisoitumista odotetaan.

Suoraviivaista vallanpitoa tukeva politiikka nostaa päätään Euroopassa ja vahvistaa marginaalista keskustan vastavoimaksi nousseita henkilöitä. Mutta vain toistaiseksi.

**

K.G.Idman: Maamme itsenäistymisen vuosilta

”Pietarista palattuani oli aikomukseni käydä Moskovassakin ja oleskella siellä jonkin aikaa sekä kuunnella luennoita sikäläisessä yliopistossa. Kesä ei siihen kuitenkaan ollut sopiva vuodenaika. Paitsi venäjään minun oli valtio- ja kansainvälisoikeudellisten opintojeni vuoksi tutustuttava myös englanninkieleen. Tampereen kouluissa, kauppakoulua lukuun ottamatta, sitä ei luettu, eikä se ollut edes vapaaehtoisena aineena.   Sen opiskeleminen tuli Suomessa vasta myöhemmin muotiin.  Niiden lukumäärä, jotka menivät Englantiin harjoittamaan opintojaan, oli ennen ensimmäistä maailmansotaa melkein sormin laskettavissa. Oltuani kuukauden päivät maalla Teiskossa lähdin muutamiksi kuukausiksi Englantiin.  Siellä ollessani puhkesi Ranskan ja Saksan välinen Marokkoa koskeva selkkaus, joka oli vähällä aiheuttaa sen maailmanpalon, joka sitten syntyi muutamia vuosia myöhemmin.  Lokakuussa palasin kotiin Helsinkiin. Kun marraskuussa 1911 tulin Moskovaan, vuodenaika oli mahdollisimman epäsuotuisa. ”

**

”Suomi oli yleensä halunnut pysyä erillään suurvaltain välisestä voimainmittelystä. Ennen sisällissotaamme olivat kaikki — joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta — olleet puolueettomuuspolitiikan kannattajia. Neuvosto-Venäjän tunnustettua Suomen itsenäisyyden oli tämä ajatussuunta tullut ikään kuin virallisestikin vahvistetuksi, mutta kapinallisten Venäjän taholta saama apu sai sittemmin aikaan, että tässä suhteessa  tapahtui   muutos.   Aktivistipuolueen  johtomiehet, jotka   Saksan  voittoon  uskoen  olivat suunnitelleet  Suomen itsenäistymistä  tämän  maan avulla, olivat alun pitäen ajatelleet jonkinlaista liittoa tai ainakin  erittäin  läheistä suhdetta Suomen ja Saksan välillä.”

Avoin yhteiskunta ja sen viholliset; K.R. Popper: The Open Society and its Enemies

”Ei ole olemassa mitään ihmiskunnan historiaa, on ainoastaan lukematon määrä ihmiselämän eri aspektien historioita. Eräs näistä on poliittisen vallan historia, joka nostetaan maailmanhistoriaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä on loukkaus jokaista säädyllistä ihmiskuntakäsitystä kohtaan. Se ei merkitse juuri muuta kuin kavalluksen tai ryöstelyn tai myrkyttämisen historian käsittelemistä ihmiskunnan historiana. Valtapolitiikan historia ei ole nimittäin muuta kuin kansainvälisen rikoksen ja joukkomurhien historiaa (se sisältää toki eräitä yrityksiä näiden lopettamiseksi). Tätä historiaa opetetaan koulussa, ja eräät suurimmat rikolliset kohotetaan tämän historian sankareiksi. ”

**

”Miksi sitten on valittu juuri valtapolitiikan historia, eikä esimerkiksi uskonnon tai runouden historiaa? Tähän on useita syitä. Eräs on se, että valta koskettaa meitä kaikkia, ja runous koskettaa vain harvoja. Toinen syy on se, että ihmiset ovat taipuvaisia palvomaan valtaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että vallan palvonta on pahimman laatuista inhimillistä epäjumalan palvontaa, jäänne kahleiden ja inhimillisen orjuuden aikakaudelta. Vallan palvonta syntyy pelosta, tunteesta, jota täysin oikeutetusti halveksitaan. Kolmas syy siihen, että valtapolitiikasta on tehty »historian» ydin, on se, että vallanpitäjät halusivat tulla palvotuiksi ja saattoivat pakottamalla toteuttaa toiveensa. Monet historiankirjoittajat työskentelivät keisareiden, kenraaleiden ja diktaattoreiden valvonnassa. ”

Historian puolustus; Marc Bloch: Apologie pour l’histoire ou Metier d’historien

”Maailmassa on tutkijoita, jotka käyttävät kaiken energiansa ja hyväntahtoisuutensa löytääkseen keskenään ristiriitaisten väitteiden välisen keskitien. He muistuttavat poikaviikaria, jolta opettaja kysyi kahden neliöjuurta: kun yksi vierustoveri kuiskasi »4» ja toinen »8». Hän uskoi osuvansa oikeaan vastatessaan »6. Tämän jälkeen piti vielä valita, kumpi todiste oli hylättävä ja kumpi hyväksyttävä. Psykologisen analyysin annettiin ratkaista: otaksutut todenmukaisuuden, valheen tai erehdyksen syyt punnittiin vuoron perään kaikkien todisteiden kohdalla. Kyseisellä arviointimenetelmällä saavutettiin tässä erityisessä tapauksessa lähes absoluuttinen todistusarvo. Toisenlaisissa olosuhteissa vastaava menetelmä sisältää todennäköisesti paljon enemmän epävarmuustekijöitä. Hienosäikeiselle motiivien annostelulle perustuvat johtopäätökset edellyttävät laajaa alenevaa sarjaa, joka kattaa kaikki vaihtoehdot äärimmäisen mahdollisesta yksinkertaisesti todennäköiseen. ”

**

”Jokainen Waterloon taisteluun osallistunut tiesi, että Napoleon hävisi sen. Pitäisimme epäluotettavana todistajaa, joka omaperäisyyttään kieltäisi tappion. Toisaalta on myönnettävä, ettei ranskan kielessä ole kovin monia erilaisia tapoja ilmaista, että Napoleon voitettiin Waterloossa, mikäli rajoitutaan asian yksinkertaiseen ja koruttomaan toteamiseen. Entä jos kaksi todistajaa, tai sellaiseksi itseään kutsuvaa, kuvailee taistelua aivan samoin sanoin? Tai täsmälleen samat yksityiskohdat mainiten, vaikka ilmaisultaan poikkeavasti? Tekisimme epäröimättä johtopäätöksen, että toinen kahdesta lähteestä on kopioinut toista tai molemmat jäljentävät yhteistä esikuvaa. Järkemme nimittäin kieltäytyy hyväksymästä, että kaksi eri paikassa sijaitsevaa, huomiokyvyltään erilaista todistajaa olisi voinut havaita kohta kohdalta tarkalleen samat tapahtumat, tai kaksi toisistaan riippumatta työskentelevää kirjailijaa olisi sattumalta tullut valinneeksi ranskan kielen lukemattomien sanojen joukosta samat termit ja yhdistänyt ne täsmälleen samoiksi lauseiksi kertoakseen samoista asioista. Jos molemmat kertomukset esitetään suoraan todellisuutta kuvaavina, vähintäänkin toisen niistä on väistämättä valehdeltava. ”

Hyveiden jäljillä – moraaliteoreettinen tutkimus; Alasdair Maclntyre: After Virtue: A Study in Moral Theory

”Patrioottisuus hyveenä pohjautuu tai pohjautui kiintymykseen, joka kohdistuu ensisijaisesti poliittiseen tai moraaliseen yhteisöön ja vasta toissijaisesti tuon yhteisön valtiolliseen hallitusvaltaan. Mutta patrioottisuutta harjoitettiin tyypillisesti olemalla uskollinen hallitusvallalle tai ottamalla vastuuta sen järjestämisestä. Silloin kun valtiollisen hallitusvallan suhde moraaliseen yhteisöön on kyseenalaistunut sekä hallitusvallan muuttuneen luonteen että yhteiskunnasta puuttuvan moraalisen konsensuksen vuoksi, ei patrioottisuudesta enää voi olla minkäänlaista selkeää, yksiselitteistä ja opetettavaa käsitystä. Vaikka uskollisuus omaa maata eli yhteisöä kohtaan säilyisikin keskeisenä hyveenä, sen ei enää tarvitse olla kuuliaisuutta juuri sitä hallitusvaltaa kohtaan, jonka määräysvallan alaisena satutaan olemaan.”  

Historian loppu ja viimeinen ihminen; Francis Fukuyama: The End of History and the Last Man

”Jos nykyajan liberaalisen demokratian terveys riippuu kansalaisyhteiskunnan terveydestä ja jos tämä taas riippuu kansan oma-aloitteisesta kyvystä yhteistoimintaan, on selvää, että liberalismin on menestyäkseen saatava tukea omien periaatteidensa piirin ulkopuolelta. Tocquevillen huomion kohteiksi joutuneet kansalaisten yhteenliittymät ja yhteisöt eivät olleet useinkaan syntyneet liberaalisten periaatteiden pohjalle, vaan nojautuivat uskontoon, etniseen ryhmäkuntaisuuteen tai johonkin muuhun irrationaaliseen perustaan. Näin siis menestyksekäs poliittisen elämän modernisoituminen edellyttää, että sen tuottaman oikeuksien ja perustuslaillisten järjestelyjen kehyksen sisällä säilytetään jotakin modernisuutta edeltävästä menneisyydestä: kansojen on säilyttävä ja valtioiden voiton on jäätävä epätäydelliseksi.”

 **

”Vaikka liberalismin toteuttamispyrkimys on onnistunut 400 viime vuoden aikana kutakuinkin täysin poistamaan megalothymian näkyvimmät muodot poliittisesta elämästä, yhteiskuntaamme askarruttavat näin ollen kuitenkin arvokkuuden tasa-arvoistamisen ongelmat myös tulevaisuudessa. Nykypäivien demokraattisessa Amerikassa hyvin monet ihmiset keskittyvät elämässään pyrkimyksiin kaikkien eriarvoisuuden jäänteidenkin poistamiseksi täydellisesti. He haluavat varmistaa, ettei yhdenkään pikkutytön tarvitse maksaa hiustensa leikkaamisesta enempää kuin pikkupojan, ettei yhdessäkään partiolippukunnassa torjuta homoseksuaalisia partiojohtajia, ettei rakenneta yhtään rakennusta, jonka pääovelle ei pääse päällystettyä pyörätuoliluiskaa pitkin. Amerikkalaisessa yhteiskunnassa ilmenee tällaisia kiihkeitä pyrkimyksiä juuri sen takia, että jäljellä olevat eriarvoisuuden muodot ovat vähäisiä — eikä niiden vähäisyydestä huolimatta.”

”Demokraattisissa maissa on rakastettu tasa-arvoisuutta syvemmin ja pysyvämmin kuin vapautta. Vapaus on voitu saavuttaa myös ilman demokratiaa, mutta tasa-arvoisuus on ollut demokraattisten aikakausien ainoalaatuinen tunnuspiirre, ja tästä syystä ihmiset ovat pitäneet sitkeämmin kiinni siitä. Vapauden kohtuuttomat ääri-ilmiöt — jonkun Leona Helmsleyn tai Donald Trumpin röyhkeä mahtailu, jonkun Ivan Boeskyn tai Michael Milkenin rikokset, Exxon Valdezin Prudhoe Bayssa Alaskan rannikkoluonnolle tuottama tuho — näkyvät paljon selvemmin kuin äärimmäisen tasa-arvoisuuspyrkimyksen vahingolliset vaikutukset kuten keskinkertaisuuden vallan hiipivä eteneminen ja enemmistön tyrannia. Ja kun poliittinen vapaus suo pienelle kansalaisten joukolle runsasta mielihyvää, tasa-arvoisuus antaa kansan suurille joukolle pieniä nautintoja.

**

Kullasta, krumeluurista ja vallasta voipuneita on nostettu historioissa merkkihenkilöksi ennenkin.

jarmokoponen
Helsinki

Jarmo Koponen on toimittaja. Puheenvuoroissa painottuu Venäjä. Intohimona naapurimaan kehityksen perkuu. Yli 40 vuotta sitten opiskelijana alkanut tutustuminen jatkuu. 1990-luku vierähti Moskovassa lehdistöneuvoksena ja Pietarissakin YLEn kirjeenvaihtajana. Venäjä ja sananvapausasiat kiinnostavat erityisesti Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen osaston sihteerinä ja Barents Press Suomen varapuheenjohtajana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu