Jarmo Koponen

Tietämisen ylistys

  • "Inhimillinen ilmiö on aina aikakausia lävistävän ketjun silmukka." Marc Bloch; Trumpin röyhkeä mahtailu - Francis Fukuyama.
    "Inhimillinen ilmiö on aina aikakausia lävistävän ketjun silmukka." Marc Bloch; Trumpin röyhkeä mahtailu - Francis Fukuyama.
  • Suurlähettiläs Karl Gustaf Idmanin muistelmateos on mainio. (Kirjaa näytetään myytävän nettidivareissa alle kympillä.)
    Suurlähettiläs Karl Gustaf Idmanin muistelmateos on mainio. (Kirjaa näytetään myytävän nettidivareissa alle kympillä.)

Kun helle pysäyttää mielen, katse käy mieluummin kirjahyllyyn kuin vasaraan. Kaivoin esiin Popperin, Fukuyaman, Blochin ja MacIntyren sekä ja K.G.Idmanin.

Lukemiseni taustalla on kysymys siitä, mitä on historia ja millainen maailma muodostuu elettäväksemme kun voimme olettaa, että Kiinassa ja Venäjällä sekä myös Yhdysvalloissa vahvistuu nykyinen linja, jossa ei ole entistä sijaa suvaitsevaiselle länsimaisittain ymmärretylle liberaalille demokratialle.

En ihmettele, että maailmamme tilasta puhutaan totuuden jälkeisenä aikana. Enkä kummastu sitäkään, että tutkijat pitävät käsitettä vahvasti yksinkertaistettuna. Tietoa tarjotaan koko ajan, mutta ihmiset tyytyvät kapea-alaisiin näkemyksiin, kevyisiin ja helposti hetkeksi muistettaviin olettamuksiin ja mielipiteisiin.

Syyllisiä ovat kaikki. Toiset ovat vaan tehokkaampia käyttämään tilanteita hyväkseen.

Venäjä on maailman johtavia epävakauden ja kaiken sortin hybridivaikuttamisen viejiä. Yhdysvallat on samaan aikaan jakautunut. Suvaitsevaisten radikalisoitumista odotetaan.

Suoraviivaista vallanpitoa tukeva politiikka nostaa päätään Euroopassa ja vahvistaa marginaalista keskustan vastavoimaksi nousseita henkilöitä. Mutta vain toistaiseksi.

**

K.G.Idman: Maamme itsenäistymisen vuosilta

”Pietarista palattuani oli aikomukseni käydä Moskovassakin ja oleskella siellä jonkin aikaa sekä kuunnella luennoita sikäläisessä yliopistossa. Kesä ei siihen kuitenkaan ollut sopiva vuodenaika. Paitsi venäjään minun oli valtio- ja kansainvälisoikeudellisten opintojeni vuoksi tutustuttava myös englanninkieleen. Tampereen kouluissa, kauppakoulua lukuun ottamatta, sitä ei luettu, eikä se ollut edes vapaaehtoisena aineena.   Sen opiskeleminen tuli Suomessa vasta myöhemmin muotiin.  Niiden lukumäärä, jotka menivät Englantiin harjoittamaan opintojaan, oli ennen ensimmäistä maailmansotaa melkein sormin laskettavissa. Oltuani kuukauden päivät maalla Teiskossa lähdin muutamiksi kuukausiksi Englantiin.  Siellä ollessani puhkesi Ranskan ja Saksan välinen Marokkoa koskeva selkkaus, joka oli vähällä aiheuttaa sen maailmanpalon, joka sitten syntyi muutamia vuosia myöhemmin.  Lokakuussa palasin kotiin Helsinkiin. Kun marraskuussa 1911 tulin Moskovaan, vuodenaika oli mahdollisimman epäsuotuisa. ”

**

”Suomi oli yleensä halunnut pysyä erillään suurvaltain välisestä voimainmittelystä. Ennen sisällissotaamme olivat kaikki — joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta — olleet puolueettomuuspolitiikan kannattajia. Neuvosto-Venäjän tunnustettua Suomen itsenäisyyden oli tämä ajatussuunta tullut ikään kuin virallisestikin vahvistetuksi, mutta kapinallisten Venäjän taholta saama apu sai sittemmin aikaan, että tässä suhteessa  tapahtui   muutos.   Aktivistipuolueen  johtomiehet, jotka   Saksan  voittoon  uskoen  olivat suunnitelleet  Suomen itsenäistymistä  tämän  maan avulla, olivat alun pitäen ajatelleet jonkinlaista liittoa tai ainakin  erittäin  läheistä suhdetta Suomen ja Saksan välillä.”

Avoin yhteiskunta ja sen viholliset; K.R. Popper: The Open Society and its Enemies

”Ei ole olemassa mitään ihmiskunnan historiaa, on ainoastaan lukematon määrä ihmiselämän eri aspektien historioita. Eräs näistä on poliittisen vallan historia, joka nostetaan maailmanhistoriaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä on loukkaus jokaista säädyllistä ihmiskuntakäsitystä kohtaan. Se ei merkitse juuri muuta kuin kavalluksen tai ryöstelyn tai myrkyttämisen historian käsittelemistä ihmiskunnan historiana. Valtapolitiikan historia ei ole nimittäin muuta kuin kansainvälisen rikoksen ja joukkomurhien historiaa (se sisältää toki eräitä yrityksiä näiden lopettamiseksi). Tätä historiaa opetetaan koulussa, ja eräät suurimmat rikolliset kohotetaan tämän historian sankareiksi. ”

**

”Miksi sitten on valittu juuri valtapolitiikan historia, eikä esimerkiksi uskonnon tai runouden historiaa? Tähän on useita syitä. Eräs on se, että valta koskettaa meitä kaikkia, ja runous koskettaa vain harvoja. Toinen syy on se, että ihmiset ovat taipuvaisia palvomaan valtaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että vallan palvonta on pahimman laatuista inhimillistä epäjumalan palvontaa, jäänne kahleiden ja inhimillisen orjuuden aikakaudelta. Vallan palvonta syntyy pelosta, tunteesta, jota täysin oikeutetusti halveksitaan. Kolmas syy siihen, että valtapolitiikasta on tehty »historian» ydin, on se, että vallanpitäjät halusivat tulla palvotuiksi ja saattoivat pakottamalla toteuttaa toiveensa. Monet historiankirjoittajat työskentelivät keisareiden, kenraaleiden ja diktaattoreiden valvonnassa. ”

Historian puolustus; Marc Bloch: Apologie pour l’histoire ou Metier d’historien

”Maailmassa on tutkijoita, jotka käyttävät kaiken energiansa ja hyväntahtoisuutensa löytääkseen keskenään ristiriitaisten väitteiden välisen keskitien. He muistuttavat poikaviikaria, jolta opettaja kysyi kahden neliöjuurta: kun yksi vierustoveri kuiskasi »4» ja toinen »8». Hän uskoi osuvansa oikeaan vastatessaan »6. Tämän jälkeen piti vielä valita, kumpi todiste oli hylättävä ja kumpi hyväksyttävä. Psykologisen analyysin annettiin ratkaista: otaksutut todenmukaisuuden, valheen tai erehdyksen syyt punnittiin vuoron perään kaikkien todisteiden kohdalla. Kyseisellä arviointimenetelmällä saavutettiin tässä erityisessä tapauksessa lähes absoluuttinen todistusarvo. Toisenlaisissa olosuhteissa vastaava menetelmä sisältää todennäköisesti paljon enemmän epävarmuustekijöitä. Hienosäikeiselle motiivien annostelulle perustuvat johtopäätökset edellyttävät laajaa alenevaa sarjaa, joka kattaa kaikki vaihtoehdot äärimmäisen mahdollisesta yksinkertaisesti todennäköiseen. ”

**

”Jokainen Waterloon taisteluun osallistunut tiesi, että Napoleon hävisi sen. Pitäisimme epäluotettavana todistajaa, joka omaperäisyyttään kieltäisi tappion. Toisaalta on myönnettävä, ettei ranskan kielessä ole kovin monia erilaisia tapoja ilmaista, että Napoleon voitettiin Waterloossa, mikäli rajoitutaan asian yksinkertaiseen ja koruttomaan toteamiseen. Entä jos kaksi todistajaa, tai sellaiseksi itseään kutsuvaa, kuvailee taistelua aivan samoin sanoin? Tai täsmälleen samat yksityiskohdat mainiten, vaikka ilmaisultaan poikkeavasti? Tekisimme epäröimättä johtopäätöksen, että toinen kahdesta lähteestä on kopioinut toista tai molemmat jäljentävät yhteistä esikuvaa. Järkemme nimittäin kieltäytyy hyväksymästä, että kaksi eri paikassa sijaitsevaa, huomiokyvyltään erilaista todistajaa olisi voinut havaita kohta kohdalta tarkalleen samat tapahtumat, tai kaksi toisistaan riippumatta työskentelevää kirjailijaa olisi sattumalta tullut valinneeksi ranskan kielen lukemattomien sanojen joukosta samat termit ja yhdistänyt ne täsmälleen samoiksi lauseiksi kertoakseen samoista asioista. Jos molemmat kertomukset esitetään suoraan todellisuutta kuvaavina, vähintäänkin toisen niistä on väistämättä valehdeltava. ”

Hyveiden jäljillä - moraaliteoreettinen tutkimus; Alasdair Maclntyre: After Virtue: A Study in Moral Theory

”Patrioottisuus hyveenä pohjautuu tai pohjautui kiintymykseen, joka kohdistuu ensisijaisesti poliittiseen tai moraaliseen yhteisöön ja vasta toissijaisesti tuon yhteisön valtiolliseen hallitusvaltaan. Mutta patrioottisuutta harjoitettiin tyypillisesti olemalla uskollinen hallitusvallalle tai ottamalla vastuuta sen järjestämisestä. Silloin kun valtiollisen hallitusvallan suhde moraaliseen yhteisöön on kyseenalaistunut sekä hallitusvallan muuttuneen luonteen että yhteiskunnasta puuttuvan moraalisen konsensuksen vuoksi, ei patrioottisuudesta enää voi olla minkäänlaista selkeää, yksiselitteistä ja opetettavaa käsitystä. Vaikka uskollisuus omaa maata eli yhteisöä kohtaan säilyisikin keskeisenä hyveenä, sen ei enää tarvitse olla kuuliaisuutta juuri sitä hallitusvaltaa kohtaan, jonka määräysvallan alaisena satutaan olemaan.”  

Historian loppu ja viimeinen ihminen; Francis Fukuyama: The End of History and the Last Man

”Jos nykyajan liberaalisen demokratian terveys riippuu kansalaisyhteiskunnan terveydestä ja jos tämä taas riippuu kansan oma-aloitteisesta kyvystä yhteistoimintaan, on selvää, että liberalismin on menestyäkseen saatava tukea omien periaatteidensa piirin ulkopuolelta. Tocquevillen huomion kohteiksi joutuneet kansalaisten yhteenliittymät ja yhteisöt eivät olleet useinkaan syntyneet liberaalisten periaatteiden pohjalle, vaan nojautuivat uskontoon, etniseen ryhmäkuntaisuuteen tai johonkin muuhun irrationaaliseen perustaan. Näin siis menestyksekäs poliittisen elämän modernisoituminen edellyttää, että sen tuottaman oikeuksien ja perustuslaillisten järjestelyjen kehyksen sisällä säilytetään jotakin modernisuutta edeltävästä menneisyydestä: kansojen on säilyttävä ja valtioiden voiton on jäätävä epätäydelliseksi.”

 **

”Vaikka liberalismin toteuttamispyrkimys on onnistunut 400 viime vuoden aikana kutakuinkin täysin poistamaan megalothymian näkyvimmät muodot poliittisesta elämästä, yhteiskuntaamme askarruttavat näin ollen kuitenkin arvokkuuden tasa-arvoistamisen ongelmat myös tulevaisuudessa. Nykypäivien demokraattisessa Amerikassa hyvin monet ihmiset keskittyvät elämässään pyrkimyksiin kaikkien eriarvoisuuden jäänteidenkin poistamiseksi täydellisesti. He haluavat varmistaa, ettei yhdenkään pikkutytön tarvitse maksaa hiustensa leikkaamisesta enempää kuin pikkupojan, ettei yhdessäkään partiolippukunnassa torjuta homoseksuaalisia partiojohtajia, ettei rakenneta yhtään rakennusta, jonka pääovelle ei pääse päällystettyä pyörätuoliluiskaa pitkin. Amerikkalaisessa yhteiskunnassa ilmenee tällaisia kiihkeitä pyrkimyksiä juuri sen takia, että jäljellä olevat eriarvoisuuden muodot ovat vähäisiä — eikä niiden vähäisyydestä huolimatta.”

”Demokraattisissa maissa on rakastettu tasa-arvoisuutta syvemmin ja pysyvämmin kuin vapautta. Vapaus on voitu saavuttaa myös ilman demokratiaa, mutta tasa-arvoisuus on ollut demokraattisten aikakausien ainoalaatuinen tunnuspiirre, ja tästä syystä ihmiset ovat pitäneet sitkeämmin kiinni siitä. Vapauden kohtuuttomat ääri-ilmiöt — jonkun Leona Helmsleyn tai Donald Trumpin röyhkeä mahtailu, jonkun Ivan Boeskyn tai Michael Milkenin rikokset, Exxon Valdezin Prudhoe Bayssa Alaskan rannikkoluonnolle tuottama tuho — näkyvät paljon selvemmin kuin äärimmäisen tasa-arvoisuuspyrkimyksen vahingolliset vaikutukset kuten keskinkertaisuuden vallan hiipivä eteneminen ja enemmistön tyrannia. Ja kun poliittinen vapaus suo pienelle kansalaisten joukolle runsasta mielihyvää, tasa-arvoisuus antaa kansan suurille joukolle pieniä nautintoja.

**

Kullasta, krumeluurista ja vallasta voipuneita on nostettu historioissa merkkihenkilöksi ennenkin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Tuo Popperin näkökanta kuvaa hyvin omaa asennettani historiaa kohtaan kouluaikoina. Ei ihme, että historia oli (yhdessä uskonnon kanssa) heikoin lukuaineeni. En ymmärtänyt, mikä kummassakaan oli ylipäätään vitsinä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino
Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Nykyään ymmärrän, että historia ja uskonto ovat käyttökelpoisia työkaluja kansankiihottamiseen. Lisäksi ne voivat palvella jonkinlaisena esimerkkikokoelmana psykologian ymmärtämisessä/opiskelussa.

Lisäksi olen oppinut ymmärtämään, että uskonto voi olla arvokas asia yksittäiselle uskovalle ihmiselle.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #3

Minusta ne kummatkin on osoittautunut tarkoitushakuisiksi ja sitä kautta tahtoo esittää nykyisen kehityksemme tarinan hyvin yksiselitteisesti sekä ohjaa kehitystä myös hyvin yksiselitteisesti eteenpäin.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen Vastaus kommenttiin #4

Yksinkertaisia tarinoita kertotaan siksi että ei osata monimutkaisemmista puhua tai ei oleteta vastaanottajan pystyvän joukkona muunlaisia käsittelemään. Viestinviejän on saavutettava tuloksia.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #6

En menisi väittämään uskontoja yksinkertaisiksi tarinoiksi.

Mutta muuten vastauksestasi tulet itseasiassa sinä kirjoittana mieleen. Senkö takia kirjoitat vain asetelmasta venäjä paha muut hyviä,koska et luota vastaanottajan kykenevän käsittelemään monimutkaisempia kokonaisuuksia?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #4

Toki historia voi kertoa, miten nykytilanteeseen on päädytty. Mutta periaatteellisella tasolla historian käyttäminen tulevaisuuden suunnan hakemiseen on vähän kuin ohjaisi laivaa vanaveden perusteella.

Parhaassa tapauksessa historiasta voi(si) oppia jotain. Mutta valitettavasti vaikutelmani on pikemminkin se, että historiasta etsitään malleja vanhojen virheiden toistamiseen.

Yksi ajankohtaisimpia esimerkkejä tuosta viimeksimainitusta on nykyään nähtävissä oleva totalitarismin uusi nousu Euroopassa. Viime kerralla syntipukeiksi asetettiin juutalaiset ja tällä kertaa muslimit. Mutta muuten argumentointi on liki sanasta sanaan samaa. Tämän voi itse kukin todeta katsomalla Youtubesta elokuvan "The Eternal Jew" ("Ikuinen Juutalainen", natsien propagandaelokuva vuodelta 1940).

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen Vastaus kommenttiin #8

Joo. Ei historiaa tulevaisuuden ennustamiseen voi käyttää. Paitsi tietysti siihen että tilastojen valossa voidaan tehdä joitain päätelmiä.

"Koska Popper piti demokratiaa ainoana poliittisena järjestelmänä, joka pystyy luomaan sekä tiedolle että vapaudelle vakaan institutionaalisen aseman, ja koska hän piti jälkimmäistä ensiksi mainitun edellytyksenä, voidaan sanoa – vaikka hän ei itse ehkä sanoisi niin – että historia on osoittanut hänen olleen oikeassa. Demokratioiden erehtyväisyys osoittautui vahvuudeksi, diktaattorien erehtymättömyys paljasti heidän heikkoutensa. Totalitaariset järjestelmät loivat harhakuvan kitkattomasta yhtenäisyydestä ja saumattomasta yksimielisyydestä, mutta tuomitessaan kaiken toisinajattelun petturuudeksi – ne menettivät kaikki mahdollisuudet parannusten aikaansaamiseen tai itsekorjautuvuuteen rakentavan arvostelun avulla."

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen Vastaus kommenttiin #8

Bloch: "Mitä muuta historioitsija, joka pohtii menneen tapahtuman todennäköisyyttä, tosiasiassa yrittää kuin siirtyä mielensä avulla tapahtumaa edeltäneeseen aikaan arvioidakseen silloin vallinnutta todennäköisyyttä sen toteutumiselle? Todennäköisyys kuuluu siis aina tulevaisuuteen. Mutta kun nykyhetki siirretään mielikuvituksen avulla menneiden aikojen nykyisyyteen, se on menneisyyden tulevaisuutta, joka rakentuu pienestä palasta sitä, mikä meille on menneisyyttä. Jos jokin asia on kiistatta tapahtunut, näillä spekuloinneilla on arvoa vain metafyysisenä pelinä. Mikä oli todennäköisyys, että Napoleon syntyisi, tai että vuoden 1914 sotilas Adolf Hitler välttäisi ranskalaisten luodit? Näiden kysymysten parissa viivähtäminen on sallittua hupia – sillä ehdolla, että niitä ei pidetä muuna kuin mitä ne todella ovat, yksinkertaisia kielen keinoja, joiden tarkoitus on valaista ihmiskunnan tielle osuvia satunnaisia ja ennalta arvaamattomia tekijöitä. Niillä ei ole mitään tekemistä lähdekritiikin kanssa."

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen Vastaus kommenttiin #3

Historian tuntijalla voi olla monia motiiveja. Kuten moraalifilosofian klassikossaan Alasdair Maclntyre kirjoittaa - tapahtumien kerrontaa liittyy kulttuurisia tasoja, jotka on tutkijan tunnettava. "Se, mitä olen kutsunut historiaksi, on tiettyyn muotoon asetettu draamallinen kertomus, jonka henkilöt ovat aina myös sen aikaansaajia tai kirjoittajia. Henkilöt eivät tietenkään koskaan aloita kirjaimellisesti ab initio, alusta, vaan he astuvat aina in medias res, tapahtumien keskelle. Heidän tarinoidensa alut muodostuvat siitä, mitä ja keitä on ollut heitä ennen. Kun Julian Grenfell tai Edward Thomas lähtivät Ranskaan sotimaan vuonna 1914, eivät he määränneet kertomuksen muotoa yhtään sen vähempää kuin Menelaos tai Odysseus silloin, kun nämä lähtivät sotaan. Ero kuvitteellisten ja todellisten henkilöiden välillä ei koske heidän toimintansa kertomuksellista muotoa, vaan sitä, kuinka paljon henkilöt itse tuottavat ja määräävät tuota muotoa ja toimiaan. He eivät voi aloittaa asioita kuten haluavat, mutteivät he tietenkään voi myöskään edetä aivan niin kuin haluavat. Jokaista henkilöä rajoittavat niin muiden toimet kuin hänen ja muiden toimien edellyttämät sosiaaliset asetelmatkin.”

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Minusta historia kouluaineena voisi olla parhaimmillaan paikka lähdekritiikin oppimiseen.

Historia on tarinoita, mutta myös osoitus monimutkaisten tapahtumaketjujen olemassa olosta summittaisten päätösten ja tekojen vuoksi.

Olen tietysti jäävi, koska olen aina pitänyt historiaa merkittävänä, kiinnostavana ja viihdyttävänä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Vellu antoi jokin aika sitten toisessa ketjussa linkin hienoon esitykseen, jossa kerrotaan, että on tärkeää kuulla monenlaisia tarinoita samasta aiheesta. Suosittelen:

The danger of a single story

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Historiaa harrastavana en ole oikein koskaan luottanut vain yhteen tarinaan.

Kiinnostavaa kyllä, toimittajan työkaluihin kuuluu tuossa blogissankin esiin tullut Blochin havainto totuudesta.

"Jos tapahtumat rekonstruoidaan tietäen miten ne päättyvät, tarina näyttää hyvin loogiselta. Saattaa jopa tuntua siltä, että kaikki tämä oli alusta pitäen menossa juuri sinne, minne nyt on päädytty, että piirtyy jokin alkuperäinen suunnitelma. Sankarit keksivät jälkikäteen perusteluja omalle toiminnalleen. He löytävät syitä, joita ei todellisuudessa ollut, ja logiikan, josta heillä ei aiemmin ollut epäilystäkään." Toimittaja Mihail Zygar Putinin sisäpiiri kirjassaan.

Juha Hämäläinen

Fukuyaman näkemykset USAsta ovat kovin koomisia. Eihän maa mikään demokratia ole vaan rikkaiden ja suuryhtiöiden harvainvalta. Samanlaisia ovat kaikki suurvallat omalla tavallaan. Ei niissä ole mitään asiaa edes ehdokkaaksi valtaan ilman rahapiirien rahoitusta.

Demokratia on harha myös siinä mielessä, ettei sitä ole koskaan ollut missään. Ihmisillä oleva äänioikeus ei ole sama kuin demokratia. Ei sinulla taskussa oleva Eurojackpot- arpakaan tarkoita, että olisit miljönääri, se ei tarkoita käytännössä mitään.

Sama ongelma oli myös kommunismilla. Sitä ei koskaan ollut missään.

Tasa-arvo on suurin harha nykyaikana. Yhtä suuri kuin myytti länsimaisesta vapaudesta. Me emme ole edes länsimaissa tasa-arvoisia millään tavoin. Vähävarainen, vanha tai sairas on kaukana tasa-arvosta. Tavallisen palkkaorjan tasa-arvo rikkaan rinnalla on olematon. Tasa-arvo oikeuden edessä on mauton vitsi.

Käytännöllinen elämä, jota ihmiset elävät, on kaikkea muuta kuin kirjailijoiden ja kirjojen kuvaamaa näennäistotuutta.

Talous- ja arvoliberalismi on nykyisellään vain rappio-oppi. Se tuhoaa talouselämän, työllisyyden, yhteiskunnan, perheet ja luonnon globaalisti. Sen osa on talousjärjestelmä, joka perustuu velkavetoisuuteen ja määrävälein tehtyihin talousromahduksiin ja sotiin. Järjestelmä vaatii jatkuvaa taloudellista kasvua, kulutusta ja siksi myös velkaantumista.

Ikävä totuus historiastamme on, etteivät sen tärkeät tapahtumat olekaan monisäikeisiä synnyltään vaan hyvin yksioikoisia seurauksia muutamien harvojen vallanpitäjien haluista ja päätöksistä, näin myös tänään.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Hukkasin, Juha kommenttisi. Anteeksi. Korjasin lyöntivirheitä ja jouduin kopsaamaan ja liittämään.

Juha Hämäläinen

Eipä mitään. En edes muista mitä kirjoitin sen verran vähän nerokas juttu oli.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Muistan toki miten ystäväni, Marx-tutkija arvioi 1990-luvun alussa Fukuyaman kiirehtineen johtopäätöksissään.

Professori Timo Vihavainen kirjoitttaa Länsimaiden tuho kirjassaan, että hyvinvointi saattaa hyvin todennnäköisesti olla se sivilisaation erittämä myrkky, joka tekee kulttuurista lopun, kuten keisariajan roomalaiset arvelivat ylellisyyden hävittäneen tasavallan ajan hyveet. "Aineellisen hyvinvoinnin uranuurtajana Amerikka oli vailla vertaa."

Oswald Spenglerin Länsimaiden perikato kirjan suomentaja Yrjö Massa toteaa alkusanoissaan: "Emme tiedä, alkaako länsimaisen kulttuurin kuolinkamppailu vuoden 2000 jälkeen, nouseeko Venäjältä uusi korkeakulttuuri, jonka uskontona on johannekselainen kristinusko ja seuraako tässä kulttuurissa demokratiaa caesarismin ja yksityisen perhepolitiikan aikakausi, kuten Spengler on väittänyt, mutta todennäköistä on, että Spengler pysyy vielä kauan meidän jälkeemmekin ajankohtaisena, mielenkiintoisena ja inspiroivana kulttuurifilosofina, jonka lukemattomat yksityiset oivallukset kulttuurin kaikilla aloilla — uskonnossa, moraalissa, tieteissä, taiteissä sekä yhteiskunnallisessa, taloudellisessa ja valtiollisessa elämässä — vetävät neroudessaan vertoja ihmiskunnan suurimpien ajattelijoiden henkisille löydöille."

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Ainoa ilmiö, joka kumuloituu, ja sekin monimutkaisesti, on tiede.

Toimituksen poiminnat