Hivutustaktiikka
Venäjä asettaa meille aina tiettyjä reunaehtoja, ja siksi elämme niin kuin niitä ei olisi.
Pienet asiat kerrallaan muuttavat maailmaa. Suomalaisessa ulkopolitiikasta puhuttaessa on tapana kikkailla sanamuodoilla ja mitättömän oloiset rukkaukset poliitikkojen puheissa saavat aikaan hermostumista. Usein kyse on ihan samasta asiasta, mutta toiset näkevät kuvion omalla tavallaan.
Hivutustaktiikkaa, käsitteiden venyttämistä ja uudelleen määrittelyä on käytetty aina, kun suora toiminta olisi liian härskiä tai väärin ja vain valheella todistettavissa. Kansalaismielipidettä on käytännössä mahdotonta mitata tarkasti, eikä sitä oikein osata ottaa huomioonkaan ilman toimivaa keskusteluyhteyttä.
Samaan aikaan kun me käymme peitellysti keskustelua mahdolliseen vihollisuuteen vastaamisesta on muistettava, ettei Venäjällä ole mitään tutkimuksella osoitettavaa suuntaa, jonka se olisi itse valinnut – sitä ei ole ollut sen enempää leninismi kuin nykyinen valtiovetoinen kapitalismi. Mafiavaltiostakin puhuminen on yksinkertaistus. Ja Kiinasta katsoen kyse on hyvinkin eurooppalaisesta maasta.
**
Suomessa presidentinvaaleista uhkaa tulla näytös, jossa Venäjän tilanne kummittelee taustalla. Kuka voi puhtain kauloin sanoa tietävänsä, mitä naapurissa tapahtuu? Istuvalla presidentillä on käytössään ylivoimainen virkakoneisto, mutta toki muita ehdokkaita tukevat osaavat myös lukea ”lehtiä”.
Tämän hetkisen käsityksen mukaan maaliskuun vaaleissa noin 60 miljoonaa äänioikeutettua voisi hyvinkin äänestää – paremman puutteessa – Vladimir Putinia. Naapurimme presidentin kannatus ei ole aivan niinistömäisissä luvuissa, mutta korkealla hänen arvostuksensa on silti – kansan keskuudessa.
Mutta mitä venäläiset ajattelevat johtajastaan? Moskovan talouskorkeakoulun professori, venäläisen itseymmärryksen tuntija Simon Gordonski on herättänyt mielipiteineen ristiriitaisia tunteita. Nykyinen sosiologinen tutkimus ei hänestä kerro mitään Venäjästä: kyseessä on vain suuri huijaus.
Gordonskin mielestä nykyään monen on vaikea edes nähdä Venäjä avoimin silmin. Toisaalta on suurta huijausta käyttää nykyisessä määrittelyjä kaihtavassa todellisuudessa mitään määrällisiä sosiologisia metodeja. Kaikki käsitteet lilluvat, peruskuvaukset ovat määrittelemättä. Jokainen todistaa omaa asiaansa, mutta se ei ole ymmärrettävissä millään mittareilla.
”Sanotaan vaikka, että ihmiset elävät marginaalissa, mutta onko se heidän tietoinen valintansa? Se on tapa selviytyä jatkuvasti aggressiivisessa valtiossa, joka pyrkii imemään kaiken itseensä. Venäjälle reaalipolitiikkaa olisi tunnustaa maa sellaisena kuin se on, mutta sitä varten se olisi nähtävä ja jotta sen näkisi, on oltava konseptuaalisesti riippumaton valtiosta ja joko neuvostoajoilta perityistä tai lännestä tuoduista käsitteistä.”
**
Venäjällä monen katseet ovat keskittyneet jo paljon kauemmas kuin ensi vuoden maaliskuuhun. Eikä tällä tarkoiteta vuotta 2024, vaan vuotta 2022, jolloin mahdollisesti loppuikänsä tehtävässään viettävä Putin täyttää 70 vuotta.
Venäjän perustuslakia ollaan kaikessa hiljaisuudessa rukkaamassa. Nykyinen perustuslaki on säädetty kokonaan toisiin oloihin – muille kuin Neuvostoaikoina koulunsa käyneille turvallisuuspalveluiden kaikkitietäville.
Eho Moskvy -radiokanavalla, viime ajat Skypen välityksellä Yhdysvalloista, omaa otsikko-ohjelmaansa vetävä Sergei Parhomenko ennustaa muutoksesta, jonka avulla nykyinen presidentti voisi jatkaa:
”Perustuslakihan oli muuttumaton vielä vuosi sitten, eikö niin? Nyt tasan vuoden päästä puhutaan sen radikaalista muuttamisesta koskien Putinia, hänen lähipiiriään ja lähintä hallintoaan. On jopa kuulunut ääniä, että eihän se olekaan minun ja meidän perustuslaki ollenkaan. Sehän on säädetty edellisen hallinnon ja edellisen presidentin aikana ja ettei se meitä koske emmekä me kanna siitä vastuuta.”
Parhomenko arvelee itsekin, että on tietysti hyvin vaarallista ja Venäjän kannalta tuhoisaa, että syntyy vaikutelma Putinin säilymisestä valtion johdossa koko hänen elämänsä ajan.
”Olen kuitenkin täysin varma, että elävänä hän ei väisty vallasta ainakaan omasta tahdostaan. Voi olla, että joku jotenkin joskus siirtää hänet syrjään, mutta en tiedä vielä kuka. Hänen komennuksensa kestää kuitenkin kuolemaan asti. Sille tielle on nyt lähdetty.”
Jos ja kun Putin valitaan Venäjän presidentiksi keväällä, hän aloittaa toisen kuusi vuotta kestävän kautensa. Käytännössä hän on johtanut maata jo 17 vuotta. Nykyisen pääministeri Dmitri Medvedevin presidenttiyttä vuosina 2008-2012 ei nykyään pidetä varauksetta perustuslain mukaisena vaiheena Venäjän historiassa. Kyse on siitä, että maan johtavalle tšekistille on tärkeää, että maassa ”näytetään” noudattavan lakeja.
Vuosikymmenet Venäjän politiikan takapiruna toiminut Gleb Pavlovski arvioi, että valinnan Putinin seuraajasta tekee pieni sisäpiiri.
”Se on hänelle vaarallista, koska tilanne muistuttaa kotiorjuutta. Olen lisäksi sitä mieltä, että he juuri etsivät seuraajan, ei Putin. Putinin annetaan ehkä osallistua siihen.”
Koska pieni eliitti ei halua esiintyä julkisesti, vaalit kuuluvat sekä demokratiaan ja autoritaarisesti johdettuun yhteiskuntaan. Turkmenistanissakin on pidetty vaaleja, mutta siellä ollaan rehellisiä siinä, että päämies on valittu eliniäksi, leukaili blogisti Oleg Kašin. Venäjän perustuslaki ei tunne elinikäistä presidenttiä, mutta käytännössä Putin on jo sellainen.
**
Venäjän tapaiset maat hyötyvät siitä, että demokratia ei tunnu olevan hyvässä huudossa monessakaan maassa, joissa populistit toitottavat, että joistakin olemassaolevista vapauksista voidaan luopua, jos vastaavasti saadaan vahva ja vakaa johtaja.
Venäläisen zombilaatikon, television poliittisten keskustelujen vakiovierailta kuulee muun muassa näkemyksiä, joiden mukaan Venäjällä oli demokratia vuosina 1917-1991 huonoin seurauksin. Politiikan tutkija Aleksei Muhinin mielestä ihmiset unohtavat demokratian aivan kuten nämä ovat unohtaneet uskonnot. Moskovan yliopistossa tv-toimittajien koulutusta johtavan Vitali Tretjakovin mielestä demokratialla ei ole mitään arvoa – ei yhtään mitään.
Vanhoilliset näkemykset saattavat vaikuttaa oikeutetuilta silloin, kun on mistä luopua. Uskonto ja papisto antaa myös hyvän nojan. Herätysliikkeet ovat tästä esimerkkejä kuten olemme saaneet Yhdysvaloissa huomata.
Carnegien keskuksessa Moskovassa Venäjän sisäpolitiikkaa seuraava Andrei Kolesnikov kuittaa radiokeskustelussa politiikan pikakurssin lyhyesti:
”Jos sanotaan karkeasti, että meillä valta on tšekistien ja ortodoksijohdon käsissä, niin heidän ammattiinsahan kuuluu huijaaminen ja valehtelu. Niinpä ei ole lainkaan ihme, että valtion politiikka rakentuu täydelliselle petokselle, toki melko menestyksekkäästi, kun ajatellaan, että sillä saadaan työtätekevät mobilisoitua.”
Samassa ohjemassa tutkija Ivan Davydov arvio valehtelun olevan kaikkialle läpitunkevaa:
”Emmehän me ensimmäistä kertaa totea, ettei kyse ole vain sisä- ja ulkopolitiikan välineestä. Ensinnäkin sisäpolitiikassa ei ole väliä miksi – esimerkiksi tiedotusvälineiden täydellisen kontrollin kannalta valehtelu on todellakin tehokas keino. Toiseksi olemme jo pitkään mielestäni tienneet, että eivät he ainoastaan valehtele, vaan ihmettelevät vilpittömästi, kun joku saa heidät valheesta kiinni tai edes yrittää sitä. Mielestäni se perustuu käsitykseen siitä, että kaikkihan niin tekevät, että maailmanpolitiikka on juuri valehtelemista toinen toisilleen. Jos Venäjä on yhtäkkiä ruvettu saamaan kiinni valehtelusta, se on osoitus edellä mainitun salaliiton harjoittamasta russofobiasta jne. Yleisesti ottaen minusta vaikuttaa, että tällainen nyanssi on olemassa.”
**
Venäjän tuntemiseksi tai sen päätösten ennustamiseen ei ole mitään pikavoittoja. Putinia rehellisesti arvioivat toteavat sen, että valehtelun politiikka voi johtaa vain maan eristäytymiseen. Vaikuttaakin siltä, että maan vetäytyessä edelleen kuoreensa siirtyy osa Venäjän tietämyksestä ulkomaille, jossa se sekoittuu nopeasti avoimempien yhteiskuntien keskustelujen osaksi. Toivottavasti saamme vastaisuudessakin osamme osaavien tutkijoiden ja muiden Venäjän tuntijoiden liikkumisesta.
Ihan ensimmäiseksi kannattaa kuitenkin rohkeasti muistaa, että meidän on osattava käsitellä Venäjää niin kuin nämä itse tekevät. Tässäkin kirjoituksessa olevat lainaukset ovat kenen tahansa luettavissa ja kuunneltavissa kaikkialla. Oppimestariksi emme ole alkamassa, vaikka totuudessa ja suoraselkäisinä pysymmekin. Diplomatiaan kuuluu taito puhua siten, että ristiriidoilta vältytään. Siansaksasta ei hyödy kukaan. (Natoa ei tässä jutussa tarkoituksellisesti mainittu.)
Heheh, katselen juuri Putin-showia ja kun oli kyse hänen uudesta ehdokkuudestaan hän huomautti, että salissa istuu eräs nainen, jonka kyltissä lukee ”Putin, bye, bye”.
Siihen tämä tatarstanilainen toimittaja vastasi hätkähdyneenä, että siinä lukee ”Путин бабай”, joka tatarstanin kielellä tarkoittaa ”pappa Putin”….Vova selvästi nolostui möhläyksestään.
http://img2.ntv.ru/home/news/20171214/babai_io.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Viihdettä, Ilmari. Monella tasolla. Ja monelle lisää tulkittavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksesi alkuosa oli niin vaikeaselkoinen, että en saanut siitä mitään tolkkua. Mitä tarkoitat esimerkiksi tällä: ”Hivutustaktiikkaa, käsitteiden venyttämistä ja uudelleen määrittelyä on käytetty aina, kun suora toiminta olisi liian härskiä tai väärin ja vain valheella todistettavissa.” Annahan pari esimerkkiä.
Mielestäni Suomessa puhutaan tänä päivänä ulkopolitiikan asioistakin hyvin avoimesti. Muutamia poikkeuksiakin on kuten Isäntämaasopimus, joka on vaiettu kuoliaaksi ja presidenttiehdokkaatkin vaikenevat tyystin.
Ilmoita asiaton viesti
Ajattelin laajemmin kuin Suomen puolueettomuuus ja liittoutumattomuus keskustelua. Turvallisuupolitiikka ohjaa Venäjänkin näkyvää politiikkaa.
Syyria on Venäjälle niin iso kysymys, ettei sitä ole kyetty kansalaisille selittämään. Propaganda on tietenkin vaikuttavaa.
Terrorismin vastainen taistelu on yksi asia, suomalaisillekin tuttu rauhaan pakottaminen toinen.
Kun mennään pikkuhiljaa hivuttautuimalla eteenpäin voidaan ohittaa kansalaismielipide – Suomessa merkittävä tekijä on tietenkin myös Venäjän pelko.
Aiheesta voi lukea vaikka kuinka paljon. Ulkopolitiikan linjaukset eivät kaipaa nopeita muutoksia.
Presidenttiehdokkaana oleva Nils Torvalds (rkp) kirjoitti vuonna 2001 ollessaan Venäjällä YLEn kirjeenvaihtaja Mediavirtuoosi-lehdessä, että ”Länsimaisessa politiikassa vallitsee jonkinlainen hitausvoima, joka normaalioloissa synnyttää politiikan tylsän ja turvallisen menon. Tämä hitausvoima muodostuu itse asiassa pääasiallisesti siitä järjestöjen verkostosta, jota me kutsumme kansalaisyhteiskunnaksi. Kansalaisyhteiskunnan verkko pitää myöskin toimittajat enemmän tai vähemmän ammattitaidon kapealla polulla. Venäjällä tällaista hitausvoimaa ei ole. Pelkästään kansalaisyhteiskunnan melkein täydellinen puuttuminen tekee maan arvaamattomaksi.”
Hivutustaktiikka -sana on jäänyt mieleen kiinnostavasta kirjasta, jonka tekijöitä ovat Pekka Ervasti ja Jaakko Laakso. Karhun naapurista Naton kainaloon (Kirja ilmestyi 2001 Putinin aloitettua ensimmäisen presidenttikautensa.) Tuomioja kirjoitti arviossaan, että: ”Ervastin ja Laakson perusteesi siitä, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on käynyt lyhyessä ajassa läpi huomattavan muutoksen ja merkinnyt perinteisestä puolueettomuudesta luopumista aktiivisen eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön hyväksi, on tietenkin tosi. Sekin, että se on eräissä ratkaisevissa vaiheissa toteutunut vähemmän avoimesti sekä tahallisesti tai tahattomasti harhaanjohtavien viranomaislausuntojen säestämänä, on totta.”
https://tuomioja.org/kirjavinkit/2001/01/pekka-erv…
Alpo Rusin kirjoituksista: ”Suomen turvallisuuspoliittinen asema olisi kiistatta parempi, jos turvallisuuskehitystä olisi arvioitu realistisemmin jo 2000-luvun alussa ja u-käännös olisi perusteellisen ja avoimen keskustelun sekä parlamentaarisen prosessin kautta tehty vaikkapa yhdessä Baltian maiden kanssa 2004.
Keskustelu on ollut vinoutunutta myös siksi, että viivyttely vahvisti yksipuolisesti niitä näkemyksiä, joiden mukaan Suomen monessa suhteessa rakentava vakauspolitiikka muodostaa sillan Venäjän ja lännen välille, eikä se näin ollen voi yksiselitteisesti edustaa länttä, joka on konfliktissa Venäjän kanssa.
Nämä teemat kaipaisivat myös selkiyttämistä toivottavasti pian alkavassa vaalikampanjoinnissa.” https://m.iltalehti.fi/politiikka/2017092622004182…
Ilmoita asiaton viesti
Kovin pehmeästi käsittelee Putin Trumppia. Suhteiden ylläpitämiseen kuuluvat tapaamiset…”spiomaniaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Moscow Times eilen: ”61 percent of respondents said that they would vote for Putin. In a similar survey conducted in late November, that number was 54 percent… After Putin, most respondents said they would vote for Vladimir Zhirinovsky of the Liberal Democratic Party (LDPR) and Communist Party leader Gennady Zyuganov, with eight and six percent respectively.”
https://themoscowtimes.com/news/more-people-want-t…
Eli Putinin kannatus on 61 % ja Suomelle uhonneen Zhirinovskin kannatus olisi 8 %, toiseksi suurinta. Onkohan tuo Zhirinovski jollain tavalla tekijä edelleen Venäjällä?
Jarmo, ovatko nämä Levadan kyselyt mielestäsi luotettavia?
Ilmoita asiaton viesti
Mikä se onkaan virallinen selitys Suomen ulkopoliittisesta asemasta? Puolueeton, sotilaallisesti liittoutumaton, vai liittoutunut. Ilmeisesti viimeinen tulkinta on väärä ja virallinen tulkinta on sotilaallisesti liittoutumaton. Sillä termillä on kai haluttu kertoa, että Suomi on siirtynyt puolueettomasta maasta askeleen verran pois, koska se termi ei kaikille kelpaa. Tosin pressaehdokkaatkin lopulta tunnustivat, että sotillaalisesti liittoumaton ja puolueeton ovat samaa merkitseviä eli synonyymejä.
Olisiko tässä esimerkki hivutustaktiikasta, että sanoille yritetään antaa eri merkityksiä. Se on vanha konsti manipuloida ihmisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en osaa sanoa varmaksi mitään muuta kuin, että me elämme sellaisessa maailmassa, jossa suomalaiset pitävät kiinni Nato-optiostaan.
Kysymys kuuluu, onko meillä jotain muuta?
”HS seurasi ehdokkaiden väittelyä ja esitettyjä väitteitä läpi koko väittelyn.
Sauli Niinistö esimerkiksi totesi, että asevienti Lähi-itään olisi alenemaan päin. Väite on harhaanjohtava, sillä viime vuonna Lähi-idästä tuli Suomen aseviennin ykköskohde ja PAtria hieroo parhaillaan jättikauppoja Qatariin.
Erityisesti tentissä puhuttiin siitä, onko Suomi ´puolueeton´ vai ´sotilaallisesti liittoutumaton´ maa. Tästä sanailivat etenkin Niinistö ja Väyrynen.
Mikäli sanoille annetaan se merkitys, jonka lähes koko ympäröivä yhteiskunta niille antaa, Väyrynen oli väärässä puhuessaan puolueettoman ja sotilaallisesti liittoutumattoman olevan synonyymeja – siis jos asiayhteys koskee Suomen kansainvälistä asemaa.”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005489031.html
Kansalaiset kannattavat puolueettomuutta, sotilaallista liittoutumattomuutta ja liittoutumista. Mielipidetiedusteluissa on tärkeää se, miten kysymys asetetaan.
Tietenkin koko Eurooppaa koskeva turvallisuuspoliittinen kehitys on ollut hivuttautumista läheisempään yhteistyöhön.
Myös Putinin Venäjä puhuu integraatiokehityksestä, jossa sillä on oma tavoitteensa – Krimin miehityksen jälkeen maa asetti itselleen tuonninrajoitusjärjestelmän ja EU sekä USA (pakotetteet) Venäjän johtajan painostuksen.
Ilmoita asiaton viesti
Seuraava lainaus näyttä olevankin Hesarista:
”Mikäli sanoille annetaan se merkitys, jonka lähes koko ympäröivä yhteiskunta niille antaa, Väyrynen oli väärässä puhuessaan puolueettoman ja sotilaallisesti liittoutumattoman olevan synonyymeja – siis jos asiayhteys koskee Suomen kansainvälistä asemaa.”
Tässä on esimerkki päänattojan eli Hesarin tavasta luoda uusia merkityksiä sanoille. Eipäs alkanut aukaisemaan, että mikä ero näillä kahdella termillä on. Tosiasiassa niillä ei ole merkityseroa. Vai haluatko yrittää antaa selityksen, mikä on se ero?
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka tähän asti eri mieltä itseni kanssa olen ollutkin, taipuisin nyt uskomaan sotilaallisen liittoutumattomuuden olevan sumutustaktiikka suomalaisten pettämiseksi luulemaan olevamme lännempänä kuin puolueettomana maana olemme.
Ilmoita asiaton viesti
Vanhan ”Suomi-syöjän”merkitys on melkoinen television yleismiehenä. Samanlaisena hämmentäjänä kuin ennenkin. (Hänen tunnetuksi tuloonsa liittyvät presidentinvaalit 1996, jolloin hän sai miljoonia ääni, ilmeisesti massiivisen vääristelyn tuloksena – Jeltsinin valinnan varmistamiseksi tehdyn.)
Levada on varmasti luotetuimpia Venäjän sosiologisista tutkimuslaitoksista. Se on nimetty ulkomaiseksi agentiksi. Laitoksen johtaja Lev Gudkov on arvostettu ammattilainen.
Kommersantin haastattelema Gordinski on tunnettu radikaaleista mielipiteistään. Tutustuin hänen kirjoituksiinsa jo 1990-luvun puolivälissä.
Vaalit Putin voittanee, mutta yleensä Venäjää seuraavat ovat sitä mieltä, että hänen koneistonsa ei jätä mitään arveluiden varaan. (Olivatko kyyneleet vaalivoiton jälkeenvuonna 2012 aitoja, vai johtuivatko viimasta?)
Mediatietojen mukaan vaalipäivä on ensi vuonna kansanjuhla. Äänestypaikoille on määrä järjestää samanlaisia etuja kuten neuvostoaikoina, jolloin äänestyspaikoilta sai mm. eksoottoisia hedelmiä.
Ilmoita asiaton viesti
Sieltähän se tuli taas: venäläiset ja ukrainalaiset ovat yksi ja samaa kansaa..(Putin 2 min sitten).
Ilmoita asiaton viesti
Miten Putin näkee seuraavan presidenttikauden! Nykyiseen hallitukseen hän on tyytyväinen… Seuraavasta hallituksesta yms. puhutaan vaalien jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Ja nyt Puolan poika saa kyytiä jne
Nyt Voronezh:in mies kysyy syöpäsairaalan tarpeesta (johon tarvitaan kallista länsiteknologiaa) sen jälkeen kuin maaseutumies valitti katastrofaalisen huonosta terveydenhuollosta eikä kukaan uskalla suoraan kysyä miksi niin hiton paljon rahaa upotetaan sotateollisuuteen, sotaharjoituksiin, Syyriaan jne..Tavallisen venäläisen elämä olisi niin paljon laadukkaampaa ilman tuota typerää kansallisuhoa.
Lähdenpä lumitöihin.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy antaa tunnustusta jälleen Pekka Hakalalle ja HS:lle. Erinomaista seurantaa.
”Tilaisuudesta odotetaan jonkinlaista vaalitentin korviketta. Venäjän presidentinvaalit ovat maaliskuussa. Kilpaileva presidenttiehdokas, televisiotoimittaja Ksenija Sobtšak on ilmoittautunut tilaisuuteen. Suuri uutinen olisi, jos hän ei saisi puheenvuoroa. HS seuraa Putinin tilaisuutta hetki hetkeltä tämän jutun lopussa.”
”Tšetšenialaistoimittaja penää Venäjän humanitaarista interventiota Syyriaan. ´Meillä olisi siihen hyvä kaveri Tšetšeniassa, hänen nimensä on Kadyrov´, Putin vastaa, tasavallan presidenttiin viitaten.”
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005489198.html
Ilmoita asiaton viesti
Juu ja typerintä ovat nuo ainaiset salin taputukset Vovan sutkauksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Entä venäläisten erilaiset mahdollisuudet oikeuden edessä?
Ilmoita asiaton viesti
Juuri nyt Pekka Hakala, kirjeenvaihtaja
Putin vastaa [radioasema Eho Moskvyn varapäätoimittaja Tatjana] Felgenhauerille, että ei usko, että laki ei olisi sama kaikille. Ja [Rosneftin johtaja Igor] Setšin on antanut todistajalausuntonsa poliisille aiemmin, että mikä ongelma? Ja mitä tulee vangittuihin, se on Putinin mukaan oikeuden päätös, ei hänen.
Ilmoita asiaton viesti
”Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön Rosneftin johtaja, ex-ministeri ja presidentinhallinnon aiempi varapäällikkö Igor Setšin ei ilmestynyt maanantaina todistajaksi entisen talouskehitysministerin Aleksei Uljukajevin oikeudenkäyntiin Moskovassa. Vuoden vangittuna ollutta Uljukajevia syytetään kahden miljoonan dollarin lahjuksen vastaanottamisesta nimenomaan Setšiniltä.”
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005447795.html
Ilmoita asiaton viesti
Minulle, maatalousmiehenä, jäi mieleen novosibirskiläisen naistoimittajan toteamuksen siitä, että jo kahtena vuotena peräkkäin siellä on saatu huippuviljasato, jota kukaan ei tunnu kaipaavan saatikka ostaa…hinta on tippunut alle puoleen ja viljelijät ovat ihmeissään.
Putin oli juuri kehunut, että Venäjä on taas viljanviennin ykkösmaa maailmassa (mikä on tosiasia). Kysymykseen mitä novosibirskin alueen suurtiloille ratkaisuksi Putin ei osannut muuta vastata kuin että ehkä rautatierahtimaksujen tai valtion intervention kautta ongelma voitaisiin ratkaista..
Ilmoita asiaton viesti
Tuolla on erittäin pitkä mutta mielenkiintoinen kirjoitus siitä, miksi Venäjä on tässä hetkessä sellainen kuin on: https://www.theatlantic.com/magazine/archive/2018/…
Tunnen muutamia venäläisiä kaduntallaajia ja käsitykseni mukaan heille demokratia tarkoittaa epäjärjestystä, turvattomuutta sekä ennen kaikkea Venäjän hajoamista. Siellä ymmärretään hyvin, että demokratia tai edes vahvan johtajan puute johtaisi Tsetsenian, Ingushian, Dagestanin ja ehkä myös Tatarstanin irrottautumiseen Venäjästä. Itselleni on jäänyt sellainen tuntuma, että venäläisille ei oma tai kansan aineellinen hyvinvointi ole yhtä tärkeä kuin Venäjän suuruus, mahtavuus ja vaikutusvalta. Suurvalta-ajattelu ja imperialistinen tunne menee ohi niistä arvoista, jotka ovat meille rakkaita ja itsestäänselviä.
Ilmoita asiaton viesti
Paljon kiitoksia linkistä The Atlantic Magazinen mielenkiintoiseen, perusteelliseen ja hyvin havainnollisesti Venäjän yhteiskunnan tilaa kuvaavaan artikkeliin!
Putin on jäänyt itse oman diktatuurinsa vangiksi, eikä järjestelmä pysty varautumaan keskushenkilön vaihdokseen. Ei ole liioiteltua väittää, että Suomessakin tulee vielä jännät paikat jos ja kun Putinin työkyky aikanaan loppuu viimeistään luonnonlakien mukaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä tassä ihmetelen, etteivät presidenttiehdokkaat ole kyenneet lähellekään tämän tasoiseen keskusteluun kuin tämän blogin kommenteissa on jo käyty. Anmatöörien sotaleikkiharjoittelua se on ollut Niinistöä myöten puhumattakaan kirjakauppias Väyrysestä.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin hävisivät Yhtenäinen Venäjä ja suurella äänellä perustettu kansanrintama? Putin on siis näistä organisaatioista riippumaton kansanjohtaja.
Uljukajev-raukka. 62 vuotta ja todennäköisesti 10 vuotta kovennettua työleirillä!
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän suuri ja ilmeisen ikuinen tragedia on siinä, että Venäjä ei kykene tasaveroiseen yhteiseloon ”pehmeän” Euroopan kanssa. Venäjä ei pysty kunnioittamaan humaania ja yksilöä arvostavaa Eurooppaa; pehmeys on heikkoutta ja heikkous ansaitsee halveksunnan. Kannattaa pitää mielessä miten Erdogan lunasti Venäjän kunnioituksen ja yhteistyön yhdellä liipasimen painalluksella. Voima puhui.
Vaikka venäläiset ovat selvästi etnisesti eurooppalainen kansa, he suuntautuvat Keski-Aasiaan, koska siellä he pystyvät olemaan hallitsijoita ja kukkona tunkiolla. Jos Venäjä pystyisi arvostamaan Eurooppaa ja siten kykenisi tasavertaiseen kanssakäymiseen, Venäjä vaurastuisi kuten kaikki Eurooppaan suuntautuneet ex itäblokin valtiot.
Ilmoita asiaton viesti
Pistin suosittelut. Kirjoitus kuvaa hyvin samoja prosesseja, mitkä ovat käynnissä meilläkin (siis kaikissa länsimaissa). Venäjä yksinkertaisesti on kronologisesti edellä kasvun jälkeisessä yhteiskuntakehityksessä. Mekin ajamme jo alas demokratriaa ja virallisen median keskustelu on otettu hallintaan.
Ainoa, mikä puuttuu, on tarve saada vahva johtaja. Itse asiassa me haluamme heikkoja johtajia, jotka ajopuuohjaavat meidät ulkoistettuun politiikkaan. Me haluamme vahvan systeemin ja vahvat selkeät pelkotilat, emme vielä vahvoja johtajia.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä historia käsitys on kansallakin eurooppalaisia pitempi.
Siellä muistetaan Ranska ja Napoleon, I maailmansota ja toinenkin. Tästä näkökulmasta puhe Eurooppalaisesta pehmeydestä on hellyttävää. On oikea johtopäätös, todeta että venäläisille Venäjä on leipää rakkaampi. Suomalaisille asia ei ole näin. Tosin naton vastustaminen on edustaa hieman samaa ajattelua, mutta sehän on nomenklatuuramme mielestä väärin.
Meille eu-euroopalaisille alkaa jo hiukan hämärtyä se tosiasia, että voimme äänestämällä päättää yhä vähäisimmistä asioista. Ja silloinkin pitää mediasta lukea teimmekö oikein.
Ilmoita asiaton viesti
Tuolla olisi lisää luettavaa kiinnostuneille: https://www.the-american-interest.com/2017/11/01/r…
Ilmoita asiaton viesti