Hivutustaktiikka

Venäjä asettaa meille aina tiettyjä reunaehtoja, ja siksi elämme niin kuin niitä ei olisi.

Pienet asiat kerrallaan muuttavat maailmaa. Suomalaisessa ulkopolitiikasta puhuttaessa on tapana kikkailla sanamuodoilla ja mitättömän oloiset rukkaukset poliitikkojen puheissa saavat aikaan hermostumista. Usein kyse on ihan samasta asiasta, mutta toiset näkevät kuvion omalla tavallaan.

Hivutustaktiikkaa, käsitteiden venyttämistä ja uudelleen määrittelyä on käytetty aina, kun suora toiminta olisi liian härskiä tai väärin ja vain valheella todistettavissa. Kansalaismielipidettä on käytännössä mahdotonta mitata tarkasti, eikä sitä oikein osata ottaa huomioonkaan ilman toimivaa keskusteluyhteyttä.

Samaan aikaan kun me käymme peitellysti keskustelua mahdolliseen vihollisuuteen vastaamisesta on muistettava, ettei Venäjällä ole mitään tutkimuksella osoitettavaa suuntaa, jonka se olisi itse valinnut – sitä ei ole ollut sen enempää leninismi kuin nykyinen valtiovetoinen kapitalismi. Mafiavaltiostakin puhuminen on yksinkertaistus. Ja Kiinasta katsoen kyse on hyvinkin eurooppalaisesta maasta.

**

Suomessa presidentinvaaleista uhkaa tulla näytös, jossa Venäjän tilanne kummittelee taustalla. Kuka voi puhtain kauloin sanoa tietävänsä, mitä naapurissa tapahtuu? Istuvalla presidentillä on käytössään ylivoimainen virkakoneisto, mutta toki muita ehdokkaita tukevat osaavat myös lukea ”lehtiä”.

Tämän hetkisen käsityksen mukaan maaliskuun vaaleissa noin 60 miljoonaa äänioikeutettua voisi hyvinkin äänestää – paremman puutteessa – Vladimir Putinia. Naapurimme presidentin kannatus ei ole aivan niinistömäisissä luvuissa, mutta korkealla hänen arvostuksensa on silti – kansan keskuudessa.

Mutta mitä venäläiset ajattelevat johtajastaan? Moskovan talouskorkeakoulun professori, venäläisen itseymmärryksen tuntija Simon Gordonski on herättänyt mielipiteineen ristiriitaisia tunteita. Nykyinen sosiologinen tutkimus ei hänestä kerro mitään Venäjästä: kyseessä on vain suuri huijaus.

Gordonskin mielestä nykyään monen on vaikea edes nähdä Venäjä avoimin silmin. Toisaalta on suurta huijausta käyttää nykyisessä määrittelyjä kaihtavassa todellisuudessa mitään määrällisiä sosiologisia metodeja. Kaikki käsitteet lilluvat, peruskuvaukset ovat määrittelemättä. Jokainen todistaa omaa asiaansa, mutta se ei ole ymmärrettävissä millään mittareilla.

”Sanotaan vaikka, että ihmiset elävät marginaalissa, mutta onko se heidän tietoinen valintansa? Se on tapa selviytyä jatkuvasti aggressiivisessa valtiossa, joka pyrkii imemään kaiken itseensä. Venäjälle reaalipolitiikkaa olisi tunnustaa maa sellaisena kuin se on, mutta sitä varten se olisi nähtävä ja jotta sen näkisi, on oltava konseptuaalisesti riippumaton valtiosta ja joko neuvostoajoilta perityistä tai lännestä tuoduista käsitteistä.”

**

Venäjällä monen katseet ovat keskittyneet jo paljon kauemmas kuin ensi vuoden maaliskuuhun. Eikä tällä tarkoiteta vuotta 2024, vaan vuotta 2022, jolloin mahdollisesti loppuikänsä tehtävässään viettävä Putin täyttää 70 vuotta.

Venäjän perustuslakia ollaan kaikessa hiljaisuudessa rukkaamassa. Nykyinen perustuslaki on säädetty kokonaan toisiin oloihin – muille kuin Neuvostoaikoina koulunsa käyneille turvallisuuspalveluiden kaikkitietäville.

Eho Moskvy -radiokanavalla, viime ajat Skypen välityksellä Yhdysvalloista, omaa otsikko-ohjelmaansa vetävä Sergei Parhomenko ennustaa muutoksesta, jonka avulla nykyinen presidentti voisi jatkaa:

”Perustuslakihan oli muuttumaton vielä vuosi sitten, eikö niin? Nyt tasan vuoden päästä puhutaan sen radikaalista muuttamisesta koskien Putinia, hänen lähipiiriään ja lähintä hallintoaan. On jopa kuulunut ääniä, että eihän se olekaan minun ja meidän perustuslaki ollenkaan. Sehän on säädetty edellisen hallinnon ja edellisen presidentin aikana ja ettei se meitä koske emmekä me kanna siitä vastuuta.”

Parhomenko arvelee itsekin, että on tietysti hyvin vaarallista ja Venäjän kannalta tuhoisaa, että syntyy  vaikutelma Putinin säilymisestä valtion johdossa koko hänen elämänsä ajan.

”Olen kuitenkin täysin varma, että elävänä hän ei väisty vallasta ainakaan omasta tahdostaan. Voi olla, että joku jotenkin joskus siirtää hänet syrjään, mutta en tiedä vielä kuka. Hänen komennuksensa kestää kuitenkin kuolemaan asti. Sille tielle on nyt lähdetty.”

Jos ja kun Putin valitaan Venäjän presidentiksi keväällä, hän aloittaa toisen kuusi vuotta kestävän kautensa. Käytännössä hän on johtanut maata jo 17 vuotta. Nykyisen pääministeri Dmitri Medvedevin presidenttiyttä vuosina 2008-2012 ei nykyään pidetä varauksetta perustuslain mukaisena vaiheena Venäjän historiassa. Kyse on siitä, että maan johtavalle tšekistille on tärkeää, että maassa ”näytetään” noudattavan lakeja.

Vuosikymmenet Venäjän politiikan takapiruna toiminut Gleb Pavlovski arvioi, että valinnan Putinin seuraajasta tekee pieni sisäpiiri.

”Se on hänelle vaarallista, koska tilanne muistuttaa kotiorjuutta. Olen lisäksi sitä mieltä, että he juuri etsivät seuraajan, ei Putin. Putinin annetaan ehkä osallistua siihen.” 

Koska pieni eliitti ei halua esiintyä julkisesti, vaalit kuuluvat sekä demokratiaan ja autoritaarisesti johdettuun yhteiskuntaan. Turkmenistanissakin on pidetty vaaleja, mutta siellä ollaan rehellisiä siinä, että päämies on valittu eliniäksi, leukaili blogisti Oleg Kašin. Venäjän perustuslaki ei tunne elinikäistä presidenttiä, mutta käytännössä Putin on jo sellainen.

**

Venäjän tapaiset maat hyötyvät siitä, että demokratia ei tunnu olevan hyvässä huudossa monessakaan maassa, joissa populistit toitottavat, että joistakin olemassaolevista vapauksista voidaan luopua, jos vastaavasti saadaan vahva ja vakaa johtaja.

Venäläisen zombilaatikon, television poliittisten keskustelujen vakiovierailta kuulee muun muassa näkemyksiä, joiden mukaan Venäjällä oli demokratia vuosina 1917-1991 huonoin seurauksin. Politiikan tutkija Aleksei Muhinin mielestä ihmiset unohtavat demokratian aivan kuten nämä ovat unohtaneet uskonnot.  Moskovan yliopistossa tv-toimittajien koulutusta johtavan Vitali Tretjakovin mielestä demokratialla ei ole mitään arvoa – ei yhtään mitään.

Vanhoilliset näkemykset saattavat vaikuttaa oikeutetuilta silloin, kun on mistä luopua. Uskonto ja papisto antaa myös hyvän nojan. Herätysliikkeet ovat tästä esimerkkejä kuten olemme saaneet Yhdysvaloissa huomata.

Carnegien keskuksessa Moskovassa Venäjän sisäpolitiikkaa seuraava Andrei Kolesnikov kuittaa  radiokeskustelussa politiikan pikakurssin lyhyesti:  

”Jos sanotaan karkeasti, että meillä valta on tšekistien ja ortodoksijohdon käsissä, niin heidän ammattiinsahan kuuluu huijaaminen ja valehtelu. Niinpä ei ole lainkaan ihme, että valtion politiikka rakentuu täydelliselle petokselle, toki melko menestyksekkäästi, kun ajatellaan, että sillä saadaan työtätekevät mobilisoitua.”

Samassa ohjemassa tutkija Ivan Davydov arvio valehtelun olevan kaikkialle läpitunkevaa:

”Emmehän me ensimmäistä kertaa totea, ettei kyse ole vain sisä- ja ulkopolitiikan välineestä. Ensinnäkin sisäpolitiikassa ei ole väliä miksi – esimerkiksi tiedotusvälineiden täydellisen kontrollin kannalta valehtelu on todellakin tehokas keino. Toiseksi olemme jo pitkään mielestäni tienneet, että eivät he ainoastaan valehtele, vaan ihmettelevät vilpittömästi, kun joku saa heidät valheesta kiinni tai edes yrittää sitä. Mielestäni se perustuu käsitykseen siitä, että kaikkihan niin tekevät, että maailmanpolitiikka on juuri valehtelemista toinen toisilleen. Jos Venäjä on yhtäkkiä ruvettu saamaan kiinni valehtelusta, se on osoitus edellä mainitun salaliiton harjoittamasta russofobiasta jne. Yleisesti ottaen minusta vaikuttaa, että tällainen nyanssi on olemassa.”

**

Venäjän tuntemiseksi tai sen päätösten ennustamiseen ei ole mitään pikavoittoja. Putinia rehellisesti arvioivat toteavat sen, että valehtelun politiikka voi johtaa vain maan eristäytymiseen. Vaikuttaakin siltä, että maan vetäytyessä edelleen kuoreensa siirtyy osa Venäjän tietämyksestä ulkomaille, jossa se sekoittuu nopeasti avoimempien yhteiskuntien keskustelujen osaksi. Toivottavasti saamme vastaisuudessakin osamme osaavien tutkijoiden ja muiden Venäjän tuntijoiden liikkumisesta.

Ihan ensimmäiseksi kannattaa kuitenkin rohkeasti muistaa, että meidän on osattava käsitellä Venäjää niin kuin nämä itse tekevät. Tässäkin kirjoituksessa olevat lainaukset ovat kenen tahansa luettavissa ja kuunneltavissa kaikkialla. Oppimestariksi emme ole alkamassa, vaikka totuudessa ja suoraselkäisinä pysymmekin. Diplomatiaan kuuluu taito puhua siten, että ristiriidoilta vältytään. Siansaksasta ei hyödy kukaan. (Natoa ei tässä jutussa tarkoituksellisesti mainittu.)

 

 

 

jarmokoponen
Helsinki

Jarmo Koponen on toimittaja. Puheenvuoroissa painottuu Venäjä. Intohimona naapurimaan kehityksen perkuu. Yli 40 vuotta sitten opiskelijana alkanut tutustuminen jatkuu. 1990-luku vierähti Moskovassa lehdistöneuvoksena ja Pietarissakin YLEn kirjeenvaihtajana. Venäjä ja sananvapausasiat kiinnostavat erityisesti Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen osaston sihteerinä ja Barents Press Suomen varapuheenjohtajana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu