Jarmo Koponen

Departeeraus

  • Departeeraus

Ihmiset hullaantuivat.  Se on tietysti tarkoitus. Venäjän presidentti osoitti, että hänellä on valtaa tehdä maassaan mitä haluaa kysymättä keneltäkään.

Miljardööri sai passinsa.

Gerard Depardieu esitteli punakantista matkustusasiakirjaansa toimittajille lentokentällä.  

Kreml näytti lihavan miehen ja pienen ukon tapaamisen virallisilla sivuilla. Uutislähetyksissä ympäri maailman on huomioitu maailman vaikutusvaltaisimman miehen ja tätä ylistävän näyttelijän ystävyys.  

Voisi ajatella, että maailma on mennyt kummalliseksi teatteriksi, jos ei tietäisi kyseessä olevan yksi temppu jatkoksi paidatta metsästykselle, kurkien vapauteen johdattamiselle ja kansakunnan tytöttelylle.

Mies on vakavissaan. Se huolestuttaa. Vai otammeko vaan turhan tosissaan?

Emme. Yhden arvion mukaan Ranska on aina ollut Euroopan maista lähimpänä Venäjää. Lokakuun vallankumous vähän sotki välissä, mutta kummassakin maassa on kautta historian ollut ehkä suurin ero ylimystön ja alhaisten välillä. Nyt näitä vanhan henkisen kumppanuuden kuplia nousee taas pintaan.

Kysymys ei ole vain 75 prosentin veroja pakoilevan 64-vuotiaan näyttelijän elämästä. Le Monde ja moni muukin media on kertonut, että ranskalainen muistetaan myös tuttavuudestaan Tshetshenian diktaattorin Ramzan Kadyrovin ja Uzbekistanin monilahjakkuuden Gulnara Karimovan kanssa.

http://www.ntv.ru/novosti/347641/

Ja niin kuin passi ei riittäisi, Venäjällä näyttelijälle tarjottiin lisäksi asuntoa ja kulttuuriministerin paikkaa Mordvan tasavallassa. Maailman kulttuuriministeriksi itseään kutsuneen taitelijan kerrotaan kieltäytyneen kunniasta.

Älyttömyyden kruunua ei ole helppoa nimetä, mutta korkealle sijoittaisin julkisuutempun, jonka avulla toinen ranskalaisikoni, Bridget Bardot kantoi huolta sairaista norsuista. Ja uhkaili hakevansa Venäjän kansalaisuutta, turkisten vastustajan paratiisista siis.

Toimittaja Julia Latynina muistuttaa Bardotille laatimassaan kirjoituksessa, että historiassa on useita johtajia, jotka ovat seonneet alkaneet uskoa olevansa vastuussa koko luomakunnasta.

Kansalaisuuden myöntäminen oli Latyninan mielestä Putinin uudenvuoden lahja venäläisille. Sovittelua sille, että tuhannet lapset tuomittiin adoptiolain myötä vankileirien olosuhteisiin.

Sisäpolitiikkaa siis. Tietenkin. Vaikka Putinin valinnoilla on kannatusta myös maan ulkopuolella, on kokonaan toinen asia, paikkaako tällainen julkisuus Venäjän imagoa ulkomailla vai päinvastoin. Kansallista ylpeyttä vahvistaa kukin tavallaan. Venäjällä arvioita onnistumisesta ei mitata vaaleissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (93 kommenttia)

Käyttäjän JuhaIkonen kuva
Juha Ikonen

Depardieu osoitti esimerkillään, että kansalaisten verojen kiristämisellekin on rajansa.

On aivan sama mistä kaikista syistä hyvätuloiset veronmaksajat vaihtavat kotimaata, ja on myös yhdentekevää millaisen mielipiteen itse kukin siitä tahtoo muodostaa. Jos hyvätuloiset kilpailuttavat maita ja muuttavat pois, se alkaa vaikuttaa valtioiden talouksiin aivan todellisuudessakin.

On sitten poliitikkojen ja lopulta äänestäjien asia halutaanko hyvätuloiset asettaa veronmaksuansaan estämällä moinen muuttoliike, vai pyritäänkö esimerkiksi vähentämään muuttopaineita kohtuullisemmalla verotuksella.

Jukka Palo

Depardieu on järkimies. Reaalisosialistisessa Neuvostoliitossa ja nyt Venäjän federaatiossa korkein tuloveroprosentti on 13%.

Koskahan Euroopan kansanpuolue muualla kuin Venäjällä Yhtenäisenä Venäjänä pääsee samaan?

Veronmaksajien keskusliiton kannattaisi suunnata kasvonsa itää, josta nousee aurinko: ex oriente lux.

Jorma Kassinen

There is no business like showbusiness.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Aivan sama. Minä rakastan Depardieuta silti.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Ihan voin muuten kuvitella, kun Depardieu ja Putin ovat kännissä. Depardieu iskee tuon jättiläiskämmenensä Putinin naamalle kuin imukupin ja nostaa sen sitten syliinsä halittavaksi.

Jorma Kassinen

Samaan aikaan Berlusconi lyö tahtia takana Grappat ja Viagrat huivissa.
Eikös sekin ole samaa kaveriporukkaa.

Kyllä ne varmasti pojat toimeen tulee.
Se on elämä kuin yhtä suurta polttarijuhlaa.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Venäjän kehitys huonompaan on silminnähtävää. Monet kysyvät aidosti, miten kauan venäläiset virkamiehet ja poliitikot voivat katsoa sivusta kun tärkeitä asioita loataan.

Julkisuudessa kukaan ei ole tuonut ilmi suuttumustaan vaan farssille annetaan hiljainen hyväksyntä.

Tunnettu toimittaja Sergei Parhomenko kysyy fb:ssa ystäviltään ulkomailla, miltä tämä näyttää ihmisistä, jotka ovat seuranneet läheltä Venäjän vaikeita aikoja. Lasken kuuluvani heidän joukkoonsa 1990-luvun Venäjällä asuneena. Toki etuoikeutettuna ulkomaalaisena.

Kansalaisuus on valtaosalle ihmisistä edelleen arvokas asia. Ei kauppatavaraa.

Parhomenko pyytää, etteivät Venäjästä välittävät vaikenisi!

"И вы все, столько лет увлеченные Россией, влюбленные в нее, - ну, хоть вы сейчас не молчите!"

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Minä en oikein tiedä, että mitä hyötyä meidän täällä on ihmetellä Venäjän touhua. Venäjä on vähän sellainen maa, että se menee siihen suuntaan mihin haluaa mennä, ja ainoat, jotka voivat kääntää kelkkaa, ovat venäläiset itse. Putinillahan ei ole ihan kaikki maatuskat järjestyksessä, tulee nopeasti mieleen esim. se syksyinen kurkiauran johtaminen, mutta ilmeisesti hänellä on myöskin kansan tai jonkun tuki, kun se siellä vallassa istua napottaa kaikesta huolimatta.
Tuo Depardieun patsastelu Putinin kaverina lähinnä huvittaa. En halua tietää liikaa, koska todellakin rakastan Depardieuta näyttelijänä ihan älyttömästi ja haluan säilyttää edes jotain kaunista ja viatonta tässä paskamaailmassa.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Helenalle.

"haluan säilyttää edes jotain kaunista ja viatonta tässä paskamaailmassa."

Saivartelen tapani mukaan täysin hassua sivuasiaa, mutta katselet kyllä aikalailla väärään suuntaan, jos etsit kauneutta ja viattomuutta julkkiksista. Unohda silloin siis popkulttuuri ja politiikka. Tutustu mieluummin vaikka "pihtiputaan mummoon", tai muihin lukemattomiiin tavallisiin ihmisiin. Luulisi sinun iässäsi immeisen tietävän, että mediamaailma on valhetta täynnä tai ainakin pullollaan?

Käyttäjän JuhaIkonen kuva
Juha Ikonen

Nykyään ei tarvitse edes vaihtaa kansalaisuutta valitessaan maata johon veronsa maksaa, vaikka Depardieu niin tekikin. Silti toisessa maassa asuvan verot ovat pois syntymämaan "yhteisestä pussista", mikä on muuttoilmiön käytännön vaikutus.

Ranskalta jäävät saamatta ei vain veronkiristyksellä tavoitellut lisäverotuotot, vaan monsieur Depardieun kaikki verot. Hänen halveksimisensa ei tuo rahoja takaisin.

Jukka Palo

"Venäjän kehitys huonompaan on silminnähtävää."

Jos ranskalaiset miljonäärit hakevat Venäjän federaation kansalaisuutta niin ovatko asiat Venäjän federaatiossa heikommin kuin Euroopan unionissa?

Miksi Jutta Urpilainen ei houkutellut ranskalaismiestä Suomen kansalaiseksi? Kukaan muu kuin Berlusconi, joka kietoi Halosen sormensa ympärille, ei ole kiinnostunut Suomesta. Miksi ei ole?

Tapani Perttu
https://www.youtube.com/watch?v=OtV9G6dq6KI
https://www.youtube.com/watch?v=6hruP58aq2U

Gilbert Bécaud
https://www.youtube.com/watch?v=asAepCRxpek

Jospa EU ottaa vaihtaa EU:n rikkaat Venäjän köyhiin.

Thomas Makinen

Hmm, vaikenisi mistä? Jos kyse on rähjäisestä Obelixista niin löytyyhän näitä Venäjää fanittavia taiteilijoita muualtakin, ja kaveeraahan se Sean Penn Chavizin kanssa ja Oliver Stone Castron. On jotakuin tuhat ja sata muuta asiaa, josta Venäjästä välittävien pitäisi Venäjästä kertoessaan muistaa aina mainita.

Sitä paitsi on erittäin hersyttävää, että tämä tarina ei pääty tähän. Seuraavan kerran siitä puhutaan, kun joku muistaa jonkun ajan päästä kysyä, miksi hän ei ole vieläkään muuttanut siihen venäläiseen kylään (joku ehdotti Durakovoa). Tai ylipäänsä Venäjälle.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ai sieltäkö ne durakit tulevat :-)

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Jos millään ei ole mitään väliä, oma työmme on turhaa. Aina kannattaa sanoa, ja yleensä myös pyrkiä perustelemaan, jos on eri mieltä.

Sosiaalisen median kirjoittelusta voi päätellä, että monella on sanottavaa. Kukaan ei vaikuta yksinään mihinkään, mutta minusta Depardieu ja Putin ruokkivat itsekeskeisyyttä, jota on maailmassa aivan liikaa.

Tapahtunutta voi pitää sirkuksena tai vakavana varoituksena. Minusta hälytys on annettu. Venäläiset ovat hiljaa. Siksikö että he tukevat presidenttiään vai ovatko syyt syvemmällä?

Moni jättää äänestämättä sen takia, ettei voi vaikuttaa. Omahyväiset ihmiset voivat länkyttää, ettei idealisti saavuta kumminkaan mitään.

Jokainen hakee vertaistensa hyväksyntää, myös idelisti.

En usko että maailmassa on olemassa suurta suunnitelmaa, jonka joku on laatinut ja panee meidät sitä noudattamaan. Uskon että pienet asiat, sattumat voivat vaikuttaa päätöksiin. Myös niihin joita tekevät valtiojohtajat.

Meillä Putinin terveydentilan arvioijaksi sopii parhaiten presidentti Niinistö, joka on hänet viimeksi vertaisenaan tavannut. Suomalaiset ovat hänet virkaansa valinneet.

Me muut olemme median, perinteisen ja somen varassa.

Thomas Makinen

"Tapahtunutta voi pitää sirkuksena tai vakavana varoituksena. Minusta hälytys on annettu. Venäläiset ovat hiljaa. Siksikö että he tukevat presidenttiään vai ovatko syyt syvemmällä?"

Minusta tämä tapahtuma kuuluu saman kategoriaan kuin jo vuosia sitten tapahtuneet Konin laittaminen Merkelin perään tai Blairien seisottaminen pakkasessa ilman ulkovaatteita. Kertoo enemmän Putinin hallinnon suhtautumisesta ihmisyyteen kuin Putinin itsensä terveydentilasta.

Vai voiko sen yleistää? Mielipidetiedustelujen* mukaan suurin osa venäläisistä tukee antiorpolakia. Ja olenpa kuullut sellaistenkin, jotka noin periaatteessa ovat lakia vastaan, naureskelvan että lain täytyi osua kohteeseensa kun siitä lännessä nousi niin iso haloo.

*) Venäläisiin mielipidetiedusteluihin on aina suhtauduttava suurella varauksella.

Pentti Juhani Järvinen

Eikö se ole aika selvää - vuosien kokemusten jälkeen, että Putin on omituisen taitamaton ns. PR-hommissaan. Hän on itse kuriin kasvattu KGB-upseeri, olisi todennäköisesti aidommin suosittu, jos välttäisi juuri tämän tapaista halpaa humpuukkia ja olisi mitä on.

Kyllä hän joskus näyttää myös oivaltavan, että pitkän totalitarismin ja autoritarismin jälkeen, ja ilman kokemusta tosi kansanvallasta, Venäjän eroaa muista Euroopan valtioista. Eivät hänen pelkonsa aiheettomia ole. Mutta oudot mainostemput eivät muuta tai auta tilannetta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Järvinen kirjoitti: "Eikö se ole aika selvää - vuosien kokemusten jälkeen, että Putin on omituisen taitamaton ns. PR-hommissaan." ja "Mutta oudot mainostemput eivät muuta tai auta tilannetta."

Ennen arviointia pitäisi selvittää keneltä PR-etua ollaan hakemassa. Vasta kun se tiedetään, voidaan arvioida onnistumista. Suomalaiset tai läntisen Euroopan tai USA-laiset kremnologit eivät liene kohdeyleisönä kovin merkittävässä asemassa. Vaalien, niin virallisten tulosten kuin ovensuukyselyidenkin perusteella, Putin näyttäisi onnistuvan kohtuullisesti pääasiallisen yleisönsä edessä. Se näyttää tosin kismittävän eräitä piirejä niin täällä kuin sielläkin.

Pentti Juhani Järvinen Vastaus kommenttiin #65

En ole kremnologi, vaikka olen opiskellut NL:n ja kommunismin, Kiinan ja ja Venäjän asioita neljä vuotta Ranskassa, missä opettajat eivät ole anti-venäläisiä. Olen seurannut noita PR-kampanjoita, mm. USA:ssa suuria rahoilla tehtyjä - ei kovin onnistuneita.

Niissä näkyi mm. tuo "komentomentaliteetti," joka nyt on aika sama kaikilla "eversteillä;" arvostukset ja mielipiteet ajatellaan komennettaviksi. Ei se Putinia auta, jos hän mainostaa maataan "uglykarkkien" isänmaana. Monet maan ns. miljardööreistä ovat lievästi omituista alkuperää, mauttoman koomisia äkkirikkaita.

Kuvaava on otsikko Ranskassa: "Veroprosenti toi aivojen kadon." Kun Putin ja Depardieu syleilivät, kuvassa oli minusta kaksi aivotonta. Normaali reaktio on toivoa sopeutumista, jos lehdistö kysyy. Ja pysyä erossa naurettavuuksista, kuten Pyssy Riot tai Monsieur D.

Jukka Palo

"Jos millään ei ole mitään väliä, oma työmme on turhaa."

Se on!

"Aina kannattaa sanoa, ja yleensä myös pyrkiä perustelemaan, jos on eri mieltä."

Entä jos on rakenteellisesti eri mieltä joka hetki? Eikö siitä tule asenteellisuutta, joka estää ajattelun tapauskohtaisesti? Mitä Venäjän valtion tilalle? Kiina ja Iranko?

"Sosiaalisen median kirjoittelusta voi päätellä, että monella on sanottavaa. Kukaan ei vaikuta yksinään mihinkään, mutta minusta Depardieu ja Putin ruokkivat itsekeskeisyyttä, jota on maailmassa aivan liikaa."

Miten voisi olla mahdollista, ettei poliitikko tai taiteilija, miksi ei myös sanateilija, olisi narsisti? Hehän myyvät persoonaansa laiskemmilleen. Miten joku taitelija voi saada ketään uskomaan mitään hyvää Venäjän valtiosta? Miksi joku uskoo, että Venäjän vastainen kansanlähetystyö menettäisi uskottavuutensa, jos joku näyttelijä tai jääkiekkolilija löytää amerikkalaisen unelmansa Venäjältä?

"Tapahtunutta voi pitää sirkuksena tai vakavana varoituksena. Minusta hälytys on annettu. Venäläiset ovat hiljaa. Siksikö että he tukevat presidenttiään vai ovatko syyt syvemmällä?"

Venäläiset ovat vakauteensa tyytyväisiä eivätkä vielä pelkää pahinta. Meillä vakaudesta ja kurjuudesta vastaa EK-SAK, kaksikanta ja sinipuna eikä vielä Helsingissäkään ole mielenosoituksia. Pitäisikö olla enemmän huolissaan Suomesta kuin Venäjästä?

"Moni jättää äänestämättä sen takia, ettei voi vaikuttaa. Omahyväiset ihmiset voivat länkyttää, ettei idealisti saavuta kumminkaan mitään."

Suomenvenäläisten äänestysprosentti on 20%, suomensuomalaisten yli 50%. Miksi tästä ei olla huolissaan? Suomessa sentään ääntenlaskenta ja vaalisalaisuus yleensä pitää.

"Jokainen hakee vertaistensa hyväksyntää, myös idelisti."

Se, mitä joku ranskalainen taitelija tekee, ei huolestuta ainakaan minua.

"En usko että maailmassa on olemassa suurta suunnitelmaa, jonka joku on laatinut ja panee meidät sitä noudattamaan."

Maailmassa on ylätaso, joka pyrkii ajattelemaan, mutta ei voi toimeenpanna markkinatalouden ja demokratian vuoksi.

"Uskon että pienet asiat, sattumat voivat vaikuttaa päätöksiin. Myös niihin joita tekevät valtiojohtajat."

No, mikä on ennusteesi Venäjästä ja Suomesta?

Meillä Putinin terveydentilan arvioijaksi sopii parhaiten presidentti Niinistö, joka on hänet viimeksi vertaisenaan tavannut. Suomalaiset ovat hänet virkaansa valinneet.

Me muut olemme median, perinteisen ja somen varassa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"Tapahtunutta voi pitää sirkuksena tai vakavana varoituksena. Minusta hälytys on annettu.."

Lähinnä kai voisi ajatella Putinin seonneen omasta mahtavuudestaan, eli pää ei yksinkertaisesti kestä valtaa ja mahdollisuutta päättää toisten elämästä. Aikanaan jo ilmoitusluontoisesti esitetty vallanvaihto Medvedevin kanssa antoi viitteitä, että kaikki ei voi olla ihan kohdallaan.

Depardieu maine Ranskan yhtenä ikonina todennäköisesti romahti hetkessä ja sitä hän varmaankin tulee vielä aikanaan katumaan kun ihailijat ja tukiat katoavat ympäriltä. Sinänsä Depardieu ei kiinnosta minua pätkääkään, hän on vain maansa halvalla myyvä näyttelijä. BB:n kohdalla asia on siinä mielessä toinen, että hän on sentään tehnyt paljon hyvää eläinten suojelemiseksi mm. hylkeiden. Siitä pinnoja hänelle!

Käyttäjän MattiLaitinen kuva
Matti Laitinen

Sketsien kirjoittajat jäävät ideoineen toiseksi, kun Venäjän johto kirjoittaa omaa live-versiotaan. Mukavia venäläisiä turisteja on parveillut viime päivinä Helsingin keskustassa. Miksihän heille onkin siunaantunut monien vuosikymmenien ajan niin erilaisia johtajia?

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Sinähän luet Thomas venäjää. Blogeisssa ja somessa on aitojakin mielipiteitä.

Luulenpa, että olet ihan oikeassa siinä, ettei näyttelijän odotetakaan muuttavan Venäjälle.

Mutta millaisesta Venäjästä aiotaan jälleen saada Euroopan kulttuurin keskus? Toiset puhuvat kulttuurista ylevästi, toiset veronkierrosta.

Voihan Venäjä!

http://krispotupchik.livejournal.com/

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Toisaalta - kirjailija Solzhenitsyn lähetettiin lentokoneella pois. Ristiriitaista...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Koponen kirjoitti: " Blogeisssa ja somessa on aitojakin mielipiteitä."

Millä kriteereillä Koponen erottaa aidot mielipiteet epäaidoista?

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Kokemuksella, vertaisarvioinneilla voi erottaa joitakin sivustoja toisista. Edellinen oli sarkasmia, koska viittasin tunnetun Nashi-tiedottajan Putinin ratkaisua ylistäneesen blogiin.Kremlillä on ollut vuosia oma blogaajakoulu.

Aiheesta on kirjallisuutta, Suosittelen suomeksi käännettyä Uusi yläluokka kirjaa.

"Viime vuosikymmeninä on kirjoitettu vain vähän merkittäviä kirjoja Venäjän turvallisuuspalvelusta. Nyt venäläiset tutkivat journalistit Andrei Soldatov ja Irina Borogan täyttävät tämän aukon vakuuttavasti. He eivät esitä yhtään väitettä, jota ei ole dokumentoitu, eivätkä ainoatakaan näkemystä, joka ei perustu tosiasioihin.

Kirjassa käydään läpi Venäjän turvallisuuspalvelun, pahamaineisen Tsekan seuraajan KGB:n heikentyminen ja uusi nousu FSB:nä. Neuvostoliiton hajotessa oligarkit onnistuivat riisumaan vallan salaiselta poliisilta,mutta he tekivät pahan virheen valitessaan Putinin maan johtoon. Hän tuli Pietarin KGB:stä ja alkoi rakentaa FSB:stä määrätietoisesti ennennäkemätöntä valtakeskittymää. Työ taitaa olla kesken, kun mies haluaa palata presidentiksi."

http://www.like.fi/kirjat/uusi-ylaluokka

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #33

Miten paljon Koponen on panostanut vertaisarviointeja ja kokemustaan opposition viestien arviointiin? Kuinka paljon siellä on koulutusta ja tarkoitushakuista panostusta some-vaikuttamiseen?

Onko Koponen käyttänyt samoja menetelmiä merkittävän turvallisuuspoliisikirjallisuuden erottamiseksi merkityksettömästä?

Koponen kertoi oligarkkien onnistuneen riisumaan vallan salaiselta poliisilta NL:n hajotessa. Mikä olisi Koposen arvio vaikutuksista tavallisten venäläisten arkeen jos valta olisi jäänyt oligarkeille ja heidän pyssykaarteilleen?

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #40

"Koponen kertoi oligarkkien onnistuneen riisumaan vallan salaiselta poliisilta NL:n hajotessa."

Koponen on lehdistöneuvos ja diplomaatti, keskitason toimija. Koponen ei ota huomioon sitä, että monet venäläiset vastustivat valtiovallan palauttamista Jeltsinin kaaoksen vuosina, koska pelkäsivät joutuvansa uuden Stalinin tai Pinochetin vallan alle, jos maa olisi vakautettu liian nopeasti.

Koponen on ollut hyvässä ja älykkäässä seurassa Moskovassa, josta zapadnikit ovat ennenkin nousseet uudistajiksi.

Sen sijaan epäilen, tunteeko Koponen moniakaan toimittajalle yhdentekeviä tavallisisa venäläisiä perussuomalaisia Venäjällä tai liberaalidemokraatteja.

Jos Koponen olisi kaveerannut pääasiassa kommunistien ja liberaalidemokraattien kanssa niin en usko, että se olisi lisännyt hänen journalistista uskottavuuttaan tai valtiollista luotettavuuttaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Venäjällä on aina ollut draaman tajua. Kansalaisuuden myöntäminen oli tietääkseni täysin Venäjän lakien mukainen toimi, presidentillä on siihen valtuudet.
Latvia muuten myös myöntää express-kansalaisuuksia rikkaille, jotka tuovat rahaa maahan, sen on pysyttävä määrävuodet maassa. Entäs sitten Guersney, johon pääsee vain nappulalla?
Ehdotan, että Suomen passeja aletaan myydä kiinlaisille miljonääreille.

Thomas Makinen

Latvia ei myönnä express-kansalaisuuksia. Sen sijaan kohtuullisen suuri sijoitus Latviaan tuo oleskeluluvan, joka on tietysti samalla oleskelulupa koko Schengen-alueelle. Muistaakseni noin pari tuhatta venäläistä on käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen.

Latvia ei toki ole EU:ssa yksin, myös Ruotsi, Portugali, Espanja, Irlanti, Kreikka ja Unkari ainakin tarjoavat samanlaista.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tarkistavatko ne myös rikosrekisterin ja luottotiedot?

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #44

Mitä pidempi rikosrekisteri, sitä enemmän omaa talousrikollisuudella hankittua rahaa, joten luottoa ei tarvita.

Jorma Kassinen

Eikös Kanadallakin ole sellainen systeemi että jos sijoitat miljoonan yritystoimintaan ja työllistät ihmisiä saat automaattisesti ainakin oleskeluluvan.
Ja varmaan kansalaisuuskin siitä helpottuu.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Monet pitävät Kadyrovin kanssa kaveeraamista ajattelemattomuutena, joka pohjaa ahneuteen. Diktaattorit ostavat julkkisia.

Depardieu on ylistänyt sotaa käyvän Tshetshenian johtajaa. Meillä Suomessa Pohjois-Kaukasuksella jatkuva sota tarkoittaa yhä enemmän pakolaisia alueelta ja ääri-islamin vahvistumista muun muass sen vuoksi, että tiedottaminen on täysin rajattua ja valtion turvallisuusorganisaatiot väkivaltaisia omia kansalaisia ahdistavia koneistoja.

http://www.rue89.com/zapnet/2012/10/22/gloire-kady...

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

Vaikka Putinista kirjoitellaan kaikenlaisia juttuja, on hän kuitenkin mielestäni Medvedevin kanssa paljon parempi johtajapari Venäjälle, kuin joku amörikan tukema öljymiljonääri, joka myy maansa ja luonnonvarat Amerikan pankeille puoli-ilmaiseksi.

Parempi myös Suomelle, jos Venäjällä alkaa menemään paljon huonommin nykyiseen verrattuna.

Jari Teräväinen

Onha venäjän tapaisessa valtiossa perempi että tietää kuka siellä johtaa, kuin että ei tiedettääsi kuka johtaa ..

Jukka Palo

Se, ettei Venäjällä olisi autoritääristä johtajaa, vaan jonkinlainen kollegio kulisseissa Suomen tapaan, tuottaisi tutkijoille ja toimittajille työtä lisää, jolloin heidän asiantuntija-arvonsa kasvaisi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Moralisointi, aatteellisuus ja tunteiden palo ovat hellyyttävää katseltavaa, kun Todellinen Merkitys eli talous pistää tämän pitsinnyplääjien kerhon vollottamaan.

Ihan oikeasti, mua jo ällöttää tää saarnaaminen.

Ranska teki typerästi, kun ei ymmärtänyt pysyä kohtuudessa. Venäjälle kelpaa varmasti oikein hyvin verottaa lempeästi Depardieuta.

Bardot'n norsuteoria on sekin kyllä hauska. :D Ilmeisesti talousteatterin lukutaito on laajemminkin olemassa.

Miksette hyväksy sitä sitten?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tapahtuma lisää entisestään kunnioitustani Francois Hollandea kohtaan.

Jukka Palo

Meneekö Laurean Fabius perässä? Koska Suomen Keskustan puheenjohtaja, miljonääri Juha Sipilä, hakee Venäjän kansalaisuutta osoittaakseen Urpilaiselle Suomen yrittäjäystävällisyyden?

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Jarmo, muuten ajankohtainen blogi, mutta miksi sinä olet yhtäkkiä "vieras"? Profiilissasi siis..

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Niinpä. En tiedä, Ilmari. Täytyypä kysellä ja katsella. Jos törmäät blogeihin aihepiiristä, kerro.

On todennäköistä, että tästä saavutuksesta alkaa PR-vyörytys, jolla todistetaan Venäjän mahdollisuuksia kohota kulttuurin, tieteen ja taiteen suurvallaksi.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Et vissi itse huomannut sitä, mutta olit ulospäin "vieras" etkä Jarmo Koponen. Nyt asia lienee korjattu, koska olet taas entisesi ja hyvä niin.

Depardieun suuttumusta ymmärrän ja Venäjähän on tunnetusti vinoilun supervalta. Vanha alemmuustunne vaikuttaa vielä pitkään. Putin käyttää jokaikistä mahdollisuutta hyväksi, jolla ns. "länsi" saataisiin mollatuksi.

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/119127-miks...

Jukka Palo

Jeps. Minusta ei kannata Suomessa ollenkaan huolestua siitä, että ranskalaiset ovat muka niin järkyttyneitä. Halonenkin sai halata Putinia ihan ilmaiseksi viemättä Bonus-korttia tai S-pankin tiliään Venäjälle.

Putin voisi myydä halauksiaan huutokaupalla ja paikata sillä valtion kassan.

Ranskalaiset asevarustelevat Venäjän federaation asevoimia alumiinihelikopterilentotukialuksilla.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Venäjällä on toki heitä, joiden mielestä näyttelijän muutto Venäjälle on niin taloudellinen kuin kulttuurinen piristys maalle.

Monen mielestä kyse on absurdista farssista, jossa ministerin tehtävän tarjoaminen osoittaa millaisen hallinnon pönkittämisestä on kyse.

Suomalaisena minulla ei ole pyrkimystä vaikuttaa Venäjän asioihin. EU:n piirissä käytävään veronkiertokeskusteluun tapaus tuo oman lisänsä.

Venäjän autoritaarisuuden synkästä kehityksestä kertoo karua kieltä myös se ymmärrys, jonka muut kuin venäläiset suovat naapurin johdolle, pönkittäen omaa uskoaan sillä näkemyksellä ettemme me mitään voi tehdä, siispä meitä ei huvita. (Sitä paitsi veroja maksavat vaan kommarit kuului joku jo lausuneen.)

Valitettavasti meitä kiinnostaa ennen muuta kaikki mikä huvittaa, mutta emme halua nähdä varkaita ja huijareita. Heitä on kaikkialla. Kyse on vaan määrittelystä.

Jukka Palo

Venäjän federaatio ei päätä romanialaisen Moldovan, Bessarabian, ministeriyksistä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Koko episodi tuo esille Putinin arvaamattomuuden ja myös vaarallisuuden. Jos on valmis nopeasti toimimaan oman kilven kiilloittamisessa sisäpoliittisesti tällaisella asialla, miksipä ei myös jollakin toisen tyyppisellä. Adoptiolapset ja näyttelijä ovat vain "uhreja", jotka sattuivat sopivasti "paikalle".

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Eikö nykyaikana pidäkään reagoida nopeasti? Olisiko poliitikko Putinin pitänyt pistää komitea miettimään kun tarjolla oli harmitonta julkisuutta?

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Tässä on monta tunteita kuohuttavaa seikkaa. Veronkierto on yksi, kollektiivinen tajunta toinen. Depardieulle kyse on varmaan yhdestä esiintymsestä. Hän on joka tapauksessa kuolematon. Useat venäläiset häpeävät Putinin mediatemppuja. Mutta useammat ajattelevat päinvastoin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #37

Koponen kertoo useiden venäläisten häpeävän Putinin toimenpidettä ja useiden ajattelevan päinvastaisesti. Minä taas epäilen valtaosan venäläisistä suhtautuvat olankohautuksella koko jupakkaan. Mutta toki niistä joiden mielipiteitä Koponen pitää "aitoina", valtaosa tyrmistelee ihan niinkuin Koponenkin.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen Vastaus kommenttiin #39

Ihan lukemalla mitä ihmiset kirjoittavat, saa selville naapurissa tapahtuvasta. Ei liene sinulle yllätys, että minulla on vuosien tausta Venäjää seuranneena, naapurissa asuneena ja opiskelleena. Ehkäpä siis joku tuttavakin.

Olet varmaankin oikeassa siinä, että suuri osa ihmisistä suhtautuu olankohautuksella siihen, mitä ja mistä julkisuudessa keskustellaan.

Depardieun saama huomio ja passi nousi hakukoneissa päivän uutisten kärkeen. Ruotsissakin. Jossa muuten muisteltiin Abban paenneen maansa verotusta.

Keskustelulla on vaikutusta. Viitsithän sinäkin käyttää aikaasi kantasi perusteluun.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #42

Aiemmin Koponen kirjoitti: "Suomalaisena minulla ei ole pyrkimystä vaikuttaa Venäjän asioihin" ja nyt "Keskustelulla on vaikutusta.".

Mihin Koponen omalla keskustelemisellaan Venäjästä haluaa vaikuttaa jollei Venäjään? Vainko vain meihin? Vaiko meidän kauttamme yleisesti politiikkaan eli kollektiivisen tajuntaamme kautta?

Koponen havaitsi: "Viitsithän sinäkin käyttää aikaasi kantasi perusteluun."

Totta. Minut on aika-ajoin helppo provosoida katsomaan johonkin suuntaan sojottavan käden kohottajaa ja suuntaajaa. Mitkä ovat hänen tarkoitusperänsä ja mistä hän yrittää suunnata huomion muualle.

Jukka Palo

Putin ei ole mikään Jorma Ollila tai Alexander Stubb, joka komiteassa miettii Venäjä-kuvaa. Putin on hieman kuin Kennedy tai Kekkonen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Voihan se niinkin olla, että kommunistisen Neuvostoliiton entinen KGB-upseeri V. Putin tarjoaa G. Depardieu'lle mahdollisuuden antaa lisää voimaa Hollande'n sosialistiseen ahteriin suuntautuvaan potkuun, ja samalla keikuttaa hieman EU:n sekavaa tilannetta;-)
Kompromettoinnin vanha perinne elää...

Jukka Palo Vastaus kommenttiin #50

Kokoomuslaiset bolševikit nauttivat Keski- ja Länsi-Euroopan menševikkien kärsimyksistä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Koponen kirjoitti: "Venäjällä on toki heitä, joiden mielestä ... Monen mielestä kyse on ...."

Niinpä, mielipiteitä tarkoituksista on monenlaisia ja jotkut yrittävät tehdä asiasta suurempaa kremnologiaa. Kyseessä lienee yksi harmiton hömppäuutinen muiden joukosssa.

Vakavinta siinä on Depardieun suhtautuminen 75% marginaaliveroon yli miljoonan €:n menevistä tuloista.

Koponen kirjoitti: "Suomalaisena minulla ei ole pyrkimystä vaikuttaa Venäjän asioihin."

Hihihii, uskooko Koponen itsekään tuohon? Kun on hieman seuraillut Koposen kirjoitteluja ja julkisia n.s. ulostuloja niin käsitykseksi on muodostunut, että Koposella ei muita pyrkimyksiä olekaan kuin vaikuttaa Venäjän asioihin tai ainakin suomalaisten käsityksiin niistä.

Koponen kirjoitti: "EU:n piirissä käytävään veronkiertokeskusteluun tapaus tuo oman lisänsä."

Toivottavasti vaikutus on pyrkimystä päästä eroon veroshoppailusta ja -alennusmyynneistä kohti sitä, että valtioiden aito itsemääräämisoikeus myös veropolitiikassa kasvaa. Depardieau vastuuttomuudessaan on oiva esimerkki hyväosaisten vastuunkantohalusta.

P.s. Miksi hyökkäys vain Venäjän kimppuun kun samalla asialla oli kuulemma myös Montenegro? Entä Belgit, jotka olivat ensimmäinen vaihtoehto Depardieulle?

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

No, hihii. Kiitos. Voisitko toimittaa minulle jotain dataa vaikutusvallastani niin osaan laskuttaa tarkemmin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

En ottanut kantaa tuloksiin vaan vain tarkoituksiin.

Epäilen toki, että ne tarkoituksetkin kohdistuvat suomalaisten käsityksiin Venäjästä eli kollektiiviseen tajuntaamme ja siten ikäänkuin epäsuoraan vaikuttaamiseen.

Mitä taas rahoitukseen tulee niin Koposella lienee toimintansa rahoittajat paremmin tiedossa kuin minulla.

Tuula Saskia

Jarmo Koponen, erinomainen blogi ja oivat kannanotot!

Jukka Palo

"Suomalaisena minulla ei ole pyrkimystä vaikuttaa Venäjän asioihin."

Eikö Venäjän oppositioiden esillä pitäminen ole vaikuttamista Venäjän federaation asioihin?

Minusta ainakin Suomessa yritetään Jablokon hengessä ylläpitää zapadnikkeja kritisoimalla Venäjän federaation presidenttiä jatkuvasti hieman samaan tapaan kuin Kekkosta arvosteltiin.

Minua nyt aivan tosissaan kiinnostaa se, miksi Yhtenäinen Venäjä ja Venäjän federaation vakauttanut valtakartelli on niin hyvä kuin Suomessa kaksikanta ja sinipuna, joka tuottaa haudanvakauden.

Kestävä kehitys on paradoksi. Jos on kehitystä, se ei ole kestävää. Jos taas on kestävää vakautta, ei ole kehitystä.

Ukko Makkonen

Mitä voi sanoa? Derpardieulla on tainnyt mennä viime vuosina aika lailla viihteen puolelle ja tärpätti tuntuu maistuvan (vrt. taannoinen skootteriajelu ja kohtaus lentokoneessa kun Depardieu kuseskeli pitkin käytävää)

Luulen että Venäjä tarjoaa pittoreskin näyttämön tälle kehitykselle. Hieno näyttelijähän Depardieu on muttei selvästikään voi kovin hyvin tällä hetkellä. Ottaisi itseään niskasta kiinni ja pistäisi korkin kiinni. Päätökset tuntuvat nyt syntyvän kovin impulsiivisesti.
Venäjälle ja Putinille tokikin propagandavoitto.

Käyttäjän villejalovaara kuva
Ville Jalovaara

Onhan se historian valossa erikoista, että Ranskasta huippurikas lähtee sosialistihallituksen takia veropakolaiseksi Venäjälle ja saa siellä sankarin vastaanoton. Maahan, joka vielä reilu parikymmentä vuotta sitten vannoi - ainakin teoriassa - sosialismin ja tuotantovälineiden yhteisomistuksen nimiin.

Jukka Palo

Ville Jalovaaralle sanoisin, että kuri Neuvostoliitossa alkoi löystyä jo ainakin Leonid Brežnevin aikana. Silloin alettiin maksaa moninkertaista palkkaa pohjoiseen vapaaehtoisesti työhön meneville.

Pekka Sutela on kirjoittanut tästä Brežnevin yhteiskuntasopimuksena.

Ei Neuvostoliitossa, jossa ei ollut Jumalaa, voitu vannoa minkään metafyysisen nimeen. Neuvostoliitto oli ääritasavaltalainen valtio, jossa valtionpäähenkilö oli valtiopäivien puhemies.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Suomalaiset toimittajat ovat kaikkitietävää ylimielistä porukkaa.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Hemmo, omien havaintojeni mukaan Jarmo on siitä poikkeava toimittaja, että todella tietää paljon Venäjästä eikä ole ylimielinenkään. Suurin osa suomalaistoimittajista ei tajua itänaapurista mitään; siinä olet oikeassa. Kun luet venäläisiä blogeja ym huomaat, että moni venäläinen ajatelee ihan itsenäisesti eikä niele mukisematta sitä mitä pervyi kanal, ntv tai rossija syöttää. Kehitys kehittyy.

Jukka Palo

Toimittajat ovat perussuomalaisessa maassa lähes ainoita sivistyneitä länsieurooppalaisia, joilla on sentään vähintään yksi silmä.

Sivistys on suhteellista ja sivistymättömässä maassa eivät sivistyksen perusvaatimukset ole kohtuuttomat.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Oletko Hemmo huomannut, että sinun ja Juho Eerolan voimin ollaan Suomea liittämässä Venäjään? Vaikutusvaltaisen lappilaisen poliitikon sanotaan kirjoittaneen Venäjän olevan Suomelle parempi vaihtoehto EU ja Nato.

Ehdotustasi on tulkittu ja minultakin on tiedusteltu netissä leviävästä uutisesta. Kuinka vakavissaan olette?

http://annatubten.livejournal.com/151368.html#comm... // http://www.iarex.ru/news/32591.html

Lauri Korhonen

Pitäisikö nyt todeta - kysyntä ja tarjonta kerrankin kohtasivat?

Hei hei tosi-iso-D. Muista viisumi.

Thomas Makinen

Venäjä on käsittämättömän huono omassa PR:ssään. Depardieu-episodi ei tuo Venäjälle ystäviä eikä vaikustusvaltaa, ja koko jutun päätteeksi voidaan vielä kerran lausua tšernomyrdismi: "yritimme parhaamme, mutta niinhän siinä kävi kuten tavallista".

Venäjän ongelma on se, että ulkomaiseen (siis länsimaiseen, ainoaan jolle Venäjällä on merkitystä) ja kotimaiseen kulutukseen tarvitaan täysin eri sisältöinen ja eri tavalla pakattu viesti. Venäjä on yksinkertaisesti niin monella tavalla täysin erilainen henkisesti länteen verrattuna.

Toinen ongelma, entisen Kremlin PR-neuvonantajan Angus Roxburghin mukaan, on se, että Venäjän johto Putinista ja Peskovista lähtien ei suostu ymmärtämään eikä hyväksymään, että myönteistä julkisuutta ei lännessä voi samalla tavalla ostaa, eikä varsinkaan pelotella, kuten Venäjällä.

Kolmas ongelma on se, että lännessä Venäjä on Putinin johdolla tehnyt itsestään suurelle yleisölle joko vastenmielisen tai täysin yhdentekevän. Turkki on varmasti EU:ssa keskimäärin tunnetumpi ja kiinnostavampi kuin Venäjä. Venäjää ei Viron ja Latvian ulkopuolella seurata muulloin kuin silloin, kun Venäjä aiheuttaa itselleen PR-, tai muun katastrofin. Venäjänkielen osaaminen on viimeisen 20 vuoden aikana romahtanut täysin Euroopassa. Eurostatin mukaan Viron ja Latvian ulkopuolella peruskoulutustasolla ainoastaan Bulgariassa 27% toista kieltä ja Puolassa 7% kolmatta kieltä opiskelevista (ei siis kaikista oppilaista) opiskelee venäjää. Ensimmäisenä vieraana kielenä venäjää ei opiskella missään. Toisena, kolmantena ja neljäntenä kielenä jäädään em. poikkeuksin parhaimmillaankin mitättömiin prosentteihin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Venäjän PR-ongelma on pikemminkin se, etä läntinen valtajulkisuus on sitä vastaan. Silloin positiivisen PR-näkyvyyden hinta nousee kohtuuttoman korkealle.

Nykyisessä meidän tiedotusilmastossamme yhden näyttelijän tempaukset näyttävät saavan kohtuutonta huomiota heti kun siitä voidaan vedellä kremnologisia tuomioita. Niinkauan kun Depardieun toilailut rajoittuivat ranskaa puhuviin maihin ja hän oli muuttamassa "vain" Belgiaan, asia vain vilahti uutiskynnyksen yli. Montenegron kansalaisuustarjous ei aiheuttanut minkäänlaisia säväreitä. Mutta heti kun asiaan saatettiin liittää Putinin sivaltelu niin asia alkoi "kiinnostaa".

Jukka Palo

Venäjä eheytyy sisäisesti koko ajan, kun sen valtionpäämies panee länsimedian solmuun. Mitä enemmän Putin antaa länsikulttuuriväelle päihin olemalla kansanomainen kuin Nikita Hruštšov, sitä enemmän hän saa kiitosta kansallisen itsetunnon palauttamisesta.

Putinilla on urheiluhenkeä ehkä jopa enemmän kuin punatossuisella Paavo Arhinmäellä.

Venäläinen on yhteiskunnan nykyisellä tulotasolle edelleen demokraatti ja kansallinen kokoomuslainen, ei maailmanmarkkinaliberaali eikä eurososialidemokraatti. Venäläinen on myös melko hetero - ainakin virallisesti. Postmodernin sateenkaaren mahdollisuude Venäjällä eivät ole vielä kovin suuret.

Ranskalaisina vaikenisin koko Venäjälle muuton ja kieltäytyisin monityydyttämästä Putinia mainiosta vedosta.

Häpeästä ja tyhmyydestään kannattaa vaieta eikä näyttää kilpakumppanille, että piikki osui kohdalleen.

Sen sijaan toimittajat lietsovat ranskalaista kansallista häpeää ja kyseenalaistavat Ranskan presidentin ja hallituksen.

Johan Lom

Nyt kun vasemmisto, ammattiyhdistysliike y.m. vastaavat tahot Suomessa ovat kuorossa vaatimassa veroparatiiseja kuriin, niin eivätkö ne voisi aloittaa kohdentamalla kritiikkinsä ja toimiensa kärjen Venäjään, joka on suurin ja meitä lähinnä?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun Venäjä profiloituu n.s. suotuisan verotustason maana. En oikein usko, että suomalaiset verojen välttelijät, ainakaan vielä, suuremmin käyttäisivät Venäjää veroparatiisina. Eiköhän siinä suhteessa Viro, Englannin kanaalin saaret ja Karibian meri ole lähempänä, ainakin vielä. Mutta ajat saattavat toki muuttua. Ainakin toistaiseksi paukut kannattaa siis suunnata ihan perinteisiin suuntiin jos vaikutuksia oikeasti halutaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Paljon mielenkiintoisempiakin veroparatiiseja on olemassa kuin nuo listaamasi. Ne joko tietää, tai sitten niitä on vaikea arvata.

Silloin vielä liki 100 vuotta sitten, kun käytännössä veronkiertomenetelmät olivat lapsenkengissään tarmokkaasti suunnatuilla paukuilla kesti vain noin 60-70 vuotta murtaa yksi ainoa veronkiertokoneisto.

Tänä päivänä menetelmät ovat paljon monimutkaisemmat. Ne "pitää" tehdä niin monimutkaisiksi, koska verolainsäädäntö juoksee perässä monimutkaistaen kuvioita.

Sanoisin, että vaikutuksia ehkä halutaan. Mahdollisuuksia saavuttaa niitä ovat olemattomat.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #83

Totta, listani ei suinkaan ollut täydellinen ja kattava. Viestini ydin oli, että Venäjää ei liene käytetty veroonkierron välineenä vaan paradiisit löytyvät muualta ja toimetkin, jos veronkiertoon haluttaisi vaikuttaa, pitää suunnata tässä asiassa sinne.

En olisi ihan yhtä toiveikas halukkuudesta veronkierron estämiseen. Pikemminkin olen havainnut, että vallassa olevat ovat enemmän halukkaita helpottamaan sitä. Silloin toki uuskielinen nimi muuttuu verosuunnitteluksi.

Jyri Terttu

Depardieu putosi pienenä taikajuomapataan ja se voi selittää hänen käytöstään.

Jukka Palo

"Gerard Depardieu esitteli punakantista matkustusasiakirjaansa toimittajille lentokentällä."

Oliko se viininpunainen STS-pankin talletuskirjaa tai Neuvostoliiton ulkomaanpassia muistuttava Euroopan unionin passi?

Jouko Koskinen

Mihinkähän pataan Leif Wager oli pudonnut - hiljattain TV-dokkarissa kerrottiin valtavasta kansansuosiosta vaikka kaateli vain mummoja - ei yhtään leijonaa.

Ohjasi puhelut poliisille, keräsivät 50 tätiä asemalle kuultavaksi häirinnästä. Wager meni asemlle ja päästi akat pinteestä. Ihailijapostia tuli säkeittäin.

Olisi voittanut Kekkosen vaaleissa jos kokoomuksessa olisi ollut järkeä pyytää ehdolle. Vaikka ei se Urkkikaan ihan avuton tuhkamuna ollut.
http://joukoakoskinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kult...

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Tuo Gerard Depardieu- Putin-keissi ei voi pitkälle kantaa, jos Neuvostoliiton....Anteeksi ryss....anteeksi Venäjän VAPAA MEDIA osaa pitää asiasta meteliä.

Putinin signaali kansalaisilleen, ja varsinkin heikoimmin pärjääville, mutta äänioikeutetuille kansalaisilleen on:
Me emme paranna yhteiskunnallisia oloja rikkaiden veroja nostamalla. Vähävaraiset tulkoot toimeen omilla neuvoillaan.

Jos maassa on poliittista tietoutta/ymmärrystä, ei Putin pitkälle pötki, se luulisi kaikille muille, paitsi Putinille itselleen olevan selvää.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ei maassa ole tietoutta/ymmärrystä.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Surkovin teesit vuodelta 2006. "Unohtakaa oletteko vasemmistoa vai oikeistoa. Puolue on yleiskansallinen ja täällä syntesoinut, kuten myös yhteiskunnassa, erilaisia intressejä. Meillä on paikka myös liike-elämän edustajille, työläisille, opettajille, lääkäreille ja sotilaille, kaikille. Avainalueilla, suurilla alueilla on luotava pysyviä propagandistiryhmiä taistelua varten poliittisia vastustajiemme vastaan. Jokaisella alueella pitää olla ihmisiä, jotka saavat palkkaa tästä, jotka aamusta iltaan ajattelevat sitä, miten suolata kilpailijamme, miten vastustaa heitä, miten saattaa heidät noloon asemaan. Vain näin voidaan saavuttaa voitto poliittisessa taistelussa."

"Demokratia Venäjällä on tullut jäädäkseen. Tosissaan ja pitkäksi aikaa. Yhteiskunnallinen elämä Venäjällä tulee väistämättä monimutkaistumaan demokraatisten instituutioiden kehittyessä ja yhä enemmän merkitystä meidän poliittisessa työssämme tulevat saamaan vakuuttamisen ja selvittämisen metodit. Niin paradoksaaliselta kuin se tuntuukin, demokraattinen yhteiskunta - minun mielestäni - on yli-ideologisoitunut, se on huomattavasti ideologisoituneempi kuin totalitaarinen yhteiskunta, jossa pelko korvaa idean. Sillä siellä, missä voima tappaa voiman, kasvaa sanan voima. Ja missä määrin syvään demokratian perusarvot ovat “naulattuja” USA:n, Englannin ja Ranskan kansalaisten tajuntaan: herätä heidät yöllä - ja he alkavat kertoa teille ihmis-oikeuksista ja niin edelleen. Näin myös meidän jokapäiväisessä elämässämme yhä suuremman merkityksen tulevat saamaan yleiset arvot ja taito saada ne esitettyä toiselle ja voittaa vastustaja suorassa ideologisessa yhteentörmäyksessä, turvautua yhä vähemmän hallinnollisten keinojen varaan, mitä monet mielellään tekevät. Kaikki tämä tulee loppumaan ajan myötä ja puolue on sitä varten, että se voisi säilyttää dominoivan asemansa poliittisessa järjestelmässä (tämä on päätehtävämme), puolueen on aktiivisemmin hallittava ideologisen taistelun menetelmät."

Vladislav Surkov
VF:n presidentin avustaja, Presidentin varakansliapäällikkö,
Yhtenäinen Venäjä puolueen koulutus- ja toimihenkilöiden valmennuskeskuksen oppilaille 7. helmikuuta 2006 pitämän esitelmän pikakirjoitustallenneteen suomennos.

Suvereniteetti on kilpailukyvyn poliittinen synonyymi

Jouko Koskinen

Suomen yhteiskunta ON yli-ideologisoitunut, talouden tavoitteet on hajoitettu näennäisdemokraattisesti toisiaan polkeviin sirpaleisiin jotka tappelevat 'rikkaiden' pöydästä varisevista murusista.

Ahneimmat kommunistit sahaavat pöydänjalat poikki kaataen koko hoidon. Älli ei riitä totemaan ettei sieltä luukusta sitä nannaa ikuisesti tule.

Hiukan viisaammat näkevät mihin ollaan menossa ja äänestävät jaloillaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvereniteetti

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Edelliseen liittyen pannaan vielä perustietoja vääntämisestä ja kääntämisestä. "And puppet life is not real life: political technology can create Frankenstein’s monsters that escape the bonds of control, but mainly it creates fake dramas and inert political agents. According to one Russian practitioner, “United Russia is like Pinocchio – it is trying to become real, but it can’t. It’s trying to become a political subject, but after all, we all know that there’s only one political subject” (Putin).[1] ECFR interview, Moscow May 2011.

http://www.opendemocracy.net/od-russia/andrew-wils...

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Niin ja... Miljardööri Mihail Hodorkovski (Khodorkovsky ) pääsee vankilasta vuoden 2014 syksyllä. Hodorkovskin tukijat ovat epäilleet, että häneen kohdistuneet syytteet ja pitkä vankeustuomio ovat poliittisia. Vieläkö riittää paukkuja pikku miestä vastaan? Cyril Tuschin dokkari Hodorkovskista https://vimeo.com/33466491

Alain Chiaroni

Osaatko ranskaa, Koponen?
Seuraatko Ranskan TV:n uutisia? Luetko ranskalaisia sanomalehtejä?

Depardieu palautti passinsa Ranskan pääministerille, koska pääministeri oli nimitellyt surkimukseksi. Tämä sen takia, että Depardieu oli päättänyt muuttaa Belgiaan.
Meillä on suuri ja uljas EU, joka antaa mahdollisuuden asua toisessa EU-maassa mutta tässä tapauksessa jostakin syystä se oli tuomittava teko.
Depardieu ilmoitti, että hän ei enää suostu maksamaan veroja tuloistaan 85% ja että hän on jo maksanut 145 miljoonaa euroa Ranskan valtiolle.

Voidaanko antaa venäläisille demokratian oppitunteja? Millainen on suomalainen demokratia?
Halonen nimitti Erkki Liikasen Suomen pankin johtoon, vaikka hän oli epäpätevä. Halonen nimitti myös Biaudet vähemmistövaltuutetun virkaan, vaikka oli useita päteviä hakijoita ja Biaudet oli täysin epäpätevä.
Ennen kuin kritisoidaan muita, kannattaa mennä itse peilin eteen.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ehkä jonkun kannattaisi opettaa Depardieulle prosenttilaskua. Hänhän kimpaantui 75%:n marginaaliverosta yli 1000000€:n tuloille.

Laji sanoo Suomen pankin johtokunnan jäsenen pätevyydestä, jollainen pääjohtajakin on, että pitää olla soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä perehtyneisyys rahatalouteen tai rahoitustoimintaan sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Liikanen on valtiotieteen kanditaatti pääaineenaan kansantalous. Lisäksi hänellä oli aiempaa kokemusta sekä valtiovarainministeryydestä, EU:n budjettikomissaariudesta, pankkivaltuuston varapuheenjohtajuudesta Sekä Outokumpu Oy:n hallituksen puheenjohtajuudesta. Minusta kelpoisuusehdot täyttyvät. Oma kysymyksensä kahdenlaisine vastuksineen on, olisiko tarjolla ollut parempia vaihtoehtoja.

Biaudet sen sijaan nimitettiin poikkeusluvalla ilman loppututkintoa. Sen jälkeen oikeuskansleri on tarkistanut nimityksen ja havainnut sen päteväksi. Muistaakseni muodollisesti päteviäkin hakijoita oli tarjolla.

Kumpikin nimitys on tapahtunut ihan hallintomme sääntöjä noudattaen. Minusta ne eivät sinällään kerro yhteiskuntamme demokratian tasosta yhtään mitään. Sen sijaan voisimme toki analysoida miten paljon demokraattisella päätöksenteolla on vaikutusta yhteiskuntamme olosuhteisiin. Miten paljon esimerkiksi voimme demokraattisin keinoin vaikutta taloudelliseen päätöksentekoon. Siinä suhteessa toki voisimme ja kannattaisi astua suoran ja venkoilemattoman peilin eteen.

Alain Chiaroni

"Biaudet sen sijaan nimitettiin poikkeusluvalla ilman loppututkintoa. Sen jälkeen oikeuskansleri on tarkistanut nimityksen ja havainnut sen päteväksi. Muistaakseni muodollisesti päteviäkin hakijoita oli tarjolla."

Niinpä, susi ei toista sutta syö....

Depardieu sanoi Ranskan TV-kanavan uutisissa, että hän on maksanut veroja 85%. Katson päivittäin Ranskan kakkoskanavan uutiset. Joten.....

Jos olet vain Suomen tiedotusvälineiden varassa, ei kannata hirveästi ruveta kiistelemään.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #97

Niinpä, epäilenkin Depardieun laskutaitoa tai rehellisyyttä tulojensa ja verojensa ilmoittamisessa sillä tämä hallituksen ehdotus oli kai nimen omaan 75%:n marginaalivero yli 1000000€:n tuloille. Siitä on vaikea vääntää 85%:n veroja. Vai onko ranskalaisissa tiedotusvälineissä ollut muuta tietoa tuosta veroehdotuksesta?

Oma kykyni seurata ranskan kielisiä uutisia on enemmän kuin puutteellinen mutta pyrin seuraamaan heidän englannin kielisiään.

Mitä susien syömiseen tulee niin Otto Manninen kirjoitti aikoinaan eräässä runossaan: "...näyttämätöntä haavan ei susi sutta syö". Tarkoittaen, että susi ei syö haavoittumatonta laumakaveriaan kutta jos naapuri on haavoittunut niin se kelpaa ruuaksi. Sama pätenee ihmistenkin kanssa sillä onhan ihminen ihmiselle sasi.

Epäilen toki, josko oikeuskanslerilla olisi mitään syytä erityisesti edistää Biaudetin uraa tuolla tavalla. Vaatisi jo miltei salaliittoteoretisointia jos jotakin yhteyttä, esim. ruotsalaisen poliittisen rahan kautta, lähtisi etsimään.

Käyttäjän Sopuli kuva
Heikki Reinikainen Vastaus kommenttiin #98

Ruotsin valtiovarainministeri aikoinaan epäili Astridin laskutaitoa, kun Astrid väitti kirjoittamassaan sadussa maksaneensa 102 % veroja. Marginaali vero oli 85%, sos maksu päälle 20% eli Astridin vero olisi saattanut olla jopa 105%.

En tiedä mistä Ranskan tapauksessa tulee sen 75% ja 85% välinen ero, alkuperäisessä uutisoinnissa oli 75%.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #101

Astrid Lindgren todella väitti maksaneensa veroja yli sata prosenttia. Hänellä tosin meni todellinen veroprosentti ja marginaaliveroprosentti sekaisin, ihan samoin kuin ilmeisesti Depardieullakin. Marginaaliveroprosenttihan on tulon lisäyksestä menevä laskennallinen vero kun taas kokonaisveroaste on kaikista tulosta laskettava osuus (jotkut tosin rajaavat senkin vain veronalaisiin tuloihin).

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

En osaa kuin tilata laskun. Kiitos että kerroit, mitä olet nähnyt. Kuinka pitää suhtautua englannikieliseen France24 -kanavaan?

Mutta varsinaisesta asiasta se, että Depardieun tuohtumus pääministerin sanomisista oli käännetty venäjäksi tehdyissä uutisissa.

Totta kai tapaukseen liittyy monta tarinaa. Tuskin edes näytelmän roolihenkilöt tietävät, missä ovat osallisena.

Vertailu on huono lähtökohta. Meillä näin,toisaalla muuten.

Kyllä suomalaisilla on onneksi oikeus antaa kaikille oppitunteja niin halutessaan. Ilmaisuvapaus on sen tae.

Odotellessamme Venäjän ortodoksisen kirkon siunausta Depardieulle suosittelen Suvi Turtiaisen ja Susanna Niinivaaran näkökulmia. Molemmat on kirjoitettukin hyvin.

"Kor­kei­ta ve­ro­ja ve­nä­läi­syy­teen paen­nut rans­ka­lais­näyt­te­li­jä Gé­rard De­par­dieu on uu­sin kiin­ni­tys Pu­ti­nin hal­lin­non suo­sik­ki­näy­tel­mäs­sä "Ve­nä­jä on hy­vä ja de­mo­kraat­ti­nen val­tio – tai ai­na­kin pa­rem­pi kuin län­si­maat".

Aiem­mis­sa jak­sois­sa on näh­ty ve­nä­läis­lap­sia kiu­saa­va Suo­mi ja muu­ten vain ve­nä­läis­vas­tai­nen Yh­dys­val­lat. Nyt vuo­ros­sa on kan­sa­lai­sia prog­res­sii­vi­sel­la ve­ro­tuk­sel­la här­nää­vä Rans­ka. Ve­nä­jäl­lä on 13 pro­sen­tin ta­sa­ve­ro."

http://www.hs.fi/paivanlehti/08012013/ulkomaat/Pik...

"Tshetshenian johtajaa Ramzan Kadyrovia luultavasti hieman harmitti, sillä hän oli jo houkutellut näyttelijää Groznyiin (missä Depardieu on jo Kadyrovin vieraana aiemmin piipahtanut).

Saranskissa Depardieu sai kaksi kissanpoikasta (valkoisen ja valko-harmaa-ruskean) ja Mordvan päämies ehdotti hänelle kulttuuriministerin virkaa (mistä Depardieu kieltäytyi sillä perustella, että hän on jo koko maailman kulttuuriministeri)."

http://www.pantterimedia.fi/blog/show-saapui-saran...

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Ja vielä. Näyttelijä tietää ilmeisesti, mitä maailmankansalaisen tuleekin. Hän ei koe, että häntä pantaisiin halvalla. Anna-Lena Laurén: Det är befriande att en så stor skådespelare inte verkar vara det minsta rädd för att göra sig löjlig.

http://moskva.blogg.hbl.fi/2013/01/08/depardieu-2e...

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Kielistä vielä sen verran, että venäjäksi on mainio palvelu inopressa.ru

Suuremmista jakiinnostavimmista tapahtumista toimitetaan aineistoa venäjäksi maailman valtalehdistä.

http://www.inopressa.ru/article/07Jan2013/inotheme...

Toimituksen poiminnat